tiistai 24. joulukuuta 2013

Et uskonut että saan tämän valmiiksi ajallaan

Tämä ficci on jatko-osa menestyneelle Tentaakkelitangolle. Se on omistettu Kullalle, koska kenelle muullekaan voin omistaa Transformers-crack-ficin??? Osa juonesta on suunniteltu yhdessä Kullan kanssa. En siis ole vastuussa muusta kuin toteutuksesta. Ja kaikesta minkä suunnitteluun Kulta ei osallistunut…

Kirjailijan huomautukset:

-          Tämä teos ei ole edeltäjänsä veroinen, mutta lukekaa silti.
-          Hahmojen OoC-mittari saattaa edelleenkin näyttää punaista. Oletan että mittari on vain rikki.
-          Nipnip. Licence to kill grammar.
-          Kirjailija ei ole vastuussa reaktioista, joita teos saattaa aiheuttaa. Positiiviset ja palvovat palautteet otetaan vastaan epäillen.
-          Osa kuvista (joita ei tällä kertaa ole) saattaa edelleenkin aiheuttaa reaktioita.
-          Henkisen iän toivotaan nousseen aavistuksen verran, mutta ikäraja on siitä huolimatta oman tulkinnan varassa.
-          Paritukset: Kullan vanha kunnon OTP,  Botiti  x Knock Out, Megs x Kulta, Simmons x tango…
-          Omaan edelleenkin täydet oikeudet Ane-tanin hahmoon. Muut oikeudet kuuluvat vähän mikä minnekin.
-          Gifit/kuvat eivät minun. Eikä niitä edes ole, joten tällä ei ole mitään merkitystä.
-          Ficin nimi on Tunteiden tulkki. Sillä ei ole juuri mitään tekemistä itse tarinan kanssa.

Luku 1. Turvapaikka

Huoltamo sijaitsi kaupungin laidalla pienen sivutien varressa. Polttoainetta, korjausta, varaosia, pesu ja vahaus, kahvia ja pullaa… Paikasta sai lähes kaikkea mitä kuski saattoi toivoa itselleen tai menopelilleen. Mikä parhainta, huoltamossa oli harvoin tungosta ja palvelua sain lähes saman tien. Hyveistään huolimatta huoltamo ei kuhissut asiakkaita. Paikalla tuntui olevan omat vakikävijänsä, joiden joukkoon oli jostain syystä vaikea sulautua. Kenties huoltamo oli liian kaukana valtateistä, eikä pystynyt kilpailemaan keskustan multiyrityksien kanssa. Moni miettikin, kuinka kauan pikku yritys jaksaisi pitää pintansa Viron kuumilla markkinoilla. Moni myös yllättyi, kun pieni huoltamo jatkoi toimintaansa vuodesta toiseen muusta maailmasta välittämättä.
   
Näistä asioista Kulta oli vain hämärästi tietoinen seistessään huoltamon edessä, keräten rohkeutta astua paikkaan sisään. Jokin, sen lisäksi että hän seisoi parhaillaan virolaisen autokorjaamon edessä kuin eksynyt turisti ikään, sai hänet tuntemaan itsensä hermostuneeksi. Oli kulunut jo kolme kuukautta hänen edellisen, varsin epäonnistuneen työsuhteensa loppumisesta ja Kulta oli päivä päivältä neuroottisempi. Joulu oli parin päivän päässä ja viikko sitten hän oli lähestulkoon jäänyt punaisen urheiluauton alle ylittäessään katua. Jos se ei ollut merkki, niin ei sitten mikään. Hänen aikansa oli kertakaikkisesti lopussa ja jos mikään häntä enää saattoi auttaa, niin liittoutuminen hänen edellisen toimeksiantajansa vihollisten kanssa.
   
Autoboteista Kulta oli saanut tietää työskennellessään Soundwaven apumiehenä. Oli ollut suorastaan mahdotonta välttyä kuulemasta, näkemästä ja käsittelemästä botteihin kohdistuvia tietoja. Vielä tuolloin kaikki oli ollut viatonta, lähes turhaa informaatiota jonka hän vain oli tottumuksesta painanut mieleensä. Kuka olisi arvannut, että hänen kaltaisensa kävelevä tietoturvariski olisi vielä hyötynyt itse siitä kaikesta? Eihän hän ollut muuta halunnut kuin rahaa ja annoksensa pimeää energonia!
   
Kulta luki pienen muistilappunsa viimeisen kerran läpi ja tunki sen taskuunsa. Hän marssi huoltamon ovelle ja veti sen auki. Vastaan tulvahti lämmintä, pullantuoksuista ilmaa. Myyjä tiskin takana nosti katseensa ja hymyili kohteliaasti. Sitten hänen silmänsä levisivät, kun hän tunnisti tulijan. Kulta vastasi hymyyn ja peitti yllätyksensä parhaansa mukaan.
   
”Agentti Simmons”,  Kulta sanoi. ”Tapaamme jälleen.”
”Tulitko tangoamaan, Decepticon?” Simmons kysyi ja veti esiin aseensa.
”En tällä kertaa. Tarvitsen turvapaikan”, Kulta sanoi ja seurasi aseen piippua herkeämättä. Hän oli kyllä tiennyt joutuvansa tiukkaan paikkaan, mutta Simmonsin kohtaaminen ei ollut käynyt hänen mielessäänkään.
”Bensa-asemalta?”
”Tiedän kyllä mikä asema tämä on”, Kulta tuhahti. ”Tarvitsen turvapaikan.”
Simmons epäröi ja laski asettaan hieman. ”Jos tiedät tukikohdasta, sinut tulee eliminoida”, hän sanoi, muttei vaikuttanut enää yhtä varmalta. Rakennuksen ulkopuolella pihaan ajoi punainen rekka. Kulta tuskin kiinnitti asiaan huomiota.
”Pidä kädet ylhäällä, pikku Decepticon”, Simmons sanoi. ”Menemme pihalle.”
   
Kulta kävelytettiin ulos ase takaraivoa painaen. Yllätyksekseen hän tunsi olonsa varsin tyyneksi. Ehkäpä tämä oli seurausta niistä kerroista, joina hänet oli lähes kirjaimellisesti tungettu entisen työnantajansa fuusiokanuunaan, tai sitten kyseessä oli jonkinlaista kuolemaan valmistautumista, jota hän oli alitajuisesti harrastanut parin viime kuukauden aikana. Miten vain, hänen rauhallisuutensa hermostutti Simmonsia tavattomasti.
   
”Optimus”, Simmons huusi ja osoitti sanansa pihaan parkkeeratulle rekka-autolle. Kulta ei ollut uskoa korviaan. Tässäkö oli pahamaineinen, Decepticonienkin keskuudessa kavahdettu Optimus Prime?
Kyllä vain. Simmons tyrkkäsi Kullan lähemmäs rekkaa ja pakotti tämän nousemaan ohjaamoon.
”Mitä tämä on, agentti Simmons?” kuului kummeksuva, isällinen ääni.
”Tämä pikku Decepticon tietää tukikohdasta”, Simmons sanoi kiivetessään Kullan perässä penkeille.
Kun ovi oli saatu kiinni, Optimus kaasutti ja paineli tien päälle. Kidnapattiinko minut juuri äsken? Kulta ajatteli katsoessaan, kuinka huoltamo jäi heidän taakseen.
   
”Hän on ihminen, agentti Simmons”, Optimuksen ääni kuului varmana ja vakaana auton kaiuttimista. ”Jos hän tietää tukikohdasta, meille ei jää vaihtoehtoja.”
Mitä vaihtoehtoja? Kulta ajatteli hermostuneena. Tiesinhän ettei tämä ole hyvä ajatus.
”Olen samaa mieltä, Prime”, Simmons vahvisti ja hipelöi asettaan. ”Meidän on vietävä ruum—”
”Meidän on suojeltava häntä ja varmistettava etteivät Decepticonit pääse häneen käsiksi”, Optimus jatkoi kärsivällisesti.
”Te ette ymmärrä, Prime. Hän on Decepticon!” Simmons tiuskaisi. ”Hän on heidän ihmislemmikkinsä. Hän on yksi Soundwaven alaisista!”
Ohjaamon täytti painostava hiljaisuus, joka vaati Kultaa avaamaan suunsa.
”Optimus Prime”, hän aloitti. ”Megatron haluaa minut kuolleena. Tarvitsen suojelua.”
Hiljaisuus muuttui omahyväiseksi ja vähemmän epämukavaksi.
”Agentti Simmons, oletan että olemme nyt yhtä mieltä hänestä”, Optimuksen ääni sanoi. ”Meidän on suojeltava häntä parhaamme mukaan. Olemme täällä turvaamassa ihmisiä Decepticoneilta.”
”Mut—”
”Järjestä hänelle paikka tukikohdassa. Luotan hänet sinun vastuullesi, agentti Simmons.”
Sitten auton ovet levähtivät selkoselleen ja Simmons ja Kulta joutuivat nousemaan ulos. He olivat kiertäneet vain pienen lenkin ja huoltoasema näkyi heidän vasemmalla puolellaan.
    
”Seuraa minua, partneri”, Simmons murahti ja lähti lampsimaan tienviertä pitkin. Kulta kohautti olkiaan. Ainakin hänellä oli turvapaikka. Ei, hän korjasi mielessään, hänellä oli työpaikka.

Luku 2. Takaisin Maahan

”Ikikipinän nimeen, Starscream!” Knock Out puhahti taivuttaessaan puhuttelemansa Decepticonin siivekkeitä takaisin tämän selkäpuolelle. ”Uskallanko edes kysyä miten tämä tapahtui?”
”Älä lörpöttele vaan tee työsi”, Starscream sihahti vastaukseksi samaan aikaan, kun viimeinen siiveke väännettiin viimein oikeaan asentoonsa.
   
”Olen saanut tarpeekseni!” Starscream ärähti varoittamatta ja sai Knock Outin ottamaan hätäisen askeleen taaksepäin. ”Se oli puhdas väärinymmärrys! Olin vain väärässä paikassa väärään aikaan.”
”Ai kuten viime kerralla, kun takavarikoit pimeää energonia omaan käyttöösi lordi Megatronin selän takana?” Knock Out kysyi, viitaten vain vähän aikaa sitten sattuneeseen välikohtaukseen, joka oli tuonut hänen vakiopotilaansa takaisin hoitopöydälle.
”EI! Tai siis… Se oli virhe, myönnän, mutta tämä on jo liikaa!”
”Kieltämättä lordi Megatron ei tätä ennen ole rutistanut sinua näin pahasti”, Knock Out totesi heilautellessaan esiin kaivamaansa hitsauspilliä rennosti käsissään. ”Hänen luottamuksensa lääkintätaitoihini on ylitsevuotavaa, mutta tällä menolla edes minä en saa sinua palautettua entiselleen ilman korvaavia lisäosia.”
”Sille ei tule olemaan tarvetta”, Starscream totesi kuivasti ja nousi ylös hoitopöydältä.
”Hei—”
”Hyvästi, tohtori.”
    Sen sanottuaan Starscream poistui paikalta aavistuksen linkuttaen.

”Hän MITÄ?” Megatron karjaisi niin että koko komentosilta kaikui.
”Hän lähti, Knock Out toisti ja silmäili levottomasti ympärilleen. Soundwave seisoi tavallisella paikallaan näyttönsä edessä, välittämättä ympärillä tapahtuvasta kuulustelusta. Hänen ja Megatronin lisäksi paikalla ei ollut ketään. Miten Starscream kesti näitä tilanteita?
”Kerro minulle, Knock Out, miksi Starscream olisi yhtäkkiä jättänyt Cybertronin, jättänyt Decepticonit?” Megatron kysyi pehmeän pahaenteisesti.
”E-en tiedä, lordi Megatron. Kenties siipien taittaminen oli tällä kertaa pieni… ylilyönti?”
Megatron loi Knock Outtiin pahaenteisen naarmutan-pian-pintaasi katseen, joka onneksi lientyi, kun Soundwave asteli hänen luokseen visiiri vilkkuen.
”Sait selville Starscreamin määränpään”, Megatron myhäili tyytyväisenä. ”Hienoa, Soundwave. Valmista avaruussilta käyttöön”, Megatron sanoi ja käänsi sitten huomionsa jälleen Knock Outtiin.
”Lähde Maahan ja”, Megatron antoi katseensa kiertää lähes tyhjällä komentosillalla, ”ota Botiti mukaasi.”
”Lordi Megatron”, Knock Out takelteli, ”Ymmärrän että olette juuri menettäneet kakkosmiehenne, mutta varmasti teillä on minulle enemmän käyttöä täällä kuin Maassa?”
”Tohtori hyvä, teidän uusi tehtävänne on aloittaa valmistelut Autobottien tuhoamiseksi”, Megatron selvensi kärsivällisesti. ”Normaalisti antaisin tehtävän kakkosmiehelleni, mutta koska päästit hänet menemään… ” Megatron jätti lauseensa ilmaan. Knock Out huokaisi alistuneesti.
”Ja jos satut kohtaamaan Starscreamin, pidä häntä silmällä. Huolehdin hänestä itse kun aika koittaa. Sitä ennen haluan kaiken sujuvan täysin ongelmitta, ymmärrätkö?”
”Täydellisesti.”

Luku 3. Pesu ja vahaus

Kulta istui taukohuoneessa, vanha autolehti ja kupillinen teetä edessään. Aamupäivä oli ollut kuolettavan tylsä ja Kulta toivoi että Optimus olisi sijoittanut hänet johonkin vähän eläväisempään paikkaan. Eihän huoltamossa mitään vikaa ollut, siellä vain ei ollut työtä. Simmons partioi kahvilassa ja seurasi Kultaa herkeämättä aina kun he osuivat kasvotuksin. Sellainen huomio sai kenet tahansa viihtymään vuosikausia vanhojen lehtien ja vara-osaluetteloiden kanssa.
   
Kahvion puolelta kuului heleä ”ding”. Joku oli saapunut sisään. Heillä oli asiakas!
Kulta kuuli Simmonsin puhuvan, sitten kassakone kilahti ja asiakas lähti. Hiljaisuus oli palannut.
   
Iltapäivällä, kun Simmons ja Kulta viettivät vaivaannuttavaa kahvitaukoaan, joku ajoi jälleen pihaan.
”Sinun vuorosi, pikku Decepticon”, Simmons urahti ja usutti Kullan kahvion puolelle.
    
Ovella seisoi perin pohjin järkyttynyt mies, joka ei jostain syystä astunut sisälle kahvion lämpöön.
”Miten voin palvella?” Kulta kysyi ja toivoi että asiakas sulkisi oven. Talvinen ilma puhalsi sisään ja sai Kullan hytisemään.
”Autoni”, mies sanoi paniikissa ja huitoi ulos, jossa Kulta näki punaisen urheiluauton väärin parkkeerattuna.
”Pesu, vahaus, kiillotus, mitä vain teiltä löytyy. Otan koko hoidon”, asiakas sanoi ja kaivoi lompakkonsa esiin.
”Se tekee”, Kulta katsoi luetteloa ja laski nopeasti yhteen, ”Satakaksikymmentä euroa. Olkaa hyvä ja ajakaa autonne sisään halliin.”
Mies nyökkäsi hermostuneesti, maksoi ja kiirehti lähes juoksujalkaa autonsa luokse. Kulta palasi takaisin kahvihuoneeseen. Hänen poissa ollessaan Simmons oli lähtenyt jonnekin. Kulta kohautti olkapäitään, samapa tuo. Hän osasi kyllä pestä ja puunata auton kuin auton.
   
Hallissa Kultaa odotti mitä miellyttävin näky. Kiiltävä, punainen Aston Martin odotti pääsyään hänen käsittelyynsä.
”Aijaijai, mikä pakkaus!” Kulta ihasteli ääneen. ”Ei sinussa paljoa työtä ole, mutta ei se mitään. Pieni puhdistus ei koskaan ole pahaksi.”
   
”Omistajasi on pitänyt sinusta huolta”, Kulta puheli hinkatessaan auton kiiltävää pintaa sienellään. ”Tosin, niin minäkin olisin. Voisin ottaa sinut koeajoon ihan milloin vain. Ihan harmittaa, ettei Optimuksen porukassa ole ketään sinun laistasi”, Kulta huokaisi ja viskasi pesusienen paljuun. Hän oli juuri kurottamassa kohti letkua, kun jokin muuttui. Kylmät väreet kulkivat Kullan selkäpiitä pitkin ja hän kääntyi varovasti ympäri.
   
”Laske letku alas”, hänen saippuoitu Aston Martininsa sanoi.
”Knock Out?” Kulta pihahti kauhistuneena. Hänet oli löydetty! Decepticonien itserakas, hemmetin hyvännäköinen lääkintämies oli löytänyt hänet! Tietysti! Miten hän olikin ollut niin typerä?
”Älä tule lähemmäs”, Kulta sanoi matalalla äänellä letkua puristaen ja yritti kuulostaa vaaralliselta. Valitettavasti hänen haparoiva Megatron-imitaationsa ei tehonnut ja Knock Out ojensi kätensä häntä kohti.
”Uskallakin! Minä osaan metallikatoa!” Kulta uhkasi, mutta oli jo liian myöhäistä. Hän kiljaisi vertahyytävästi kun Knock Out tarttui häneen saippuaisella kädellään. Ennen kuin Kulta tajusikaan, hänet oli sidottu turvavöillä vielä hetki sitten ihailemansa auton takapenkille.
”Koeajon aika”, Knock Outin ääni kajahti ja sitten he painelivat ulos hallista, pois Autobottien ulottuvilta.

Luku 4. Tunteiden tulkki

Aamu oli mitä kylmin ja kirkkain. Aurinko värjäsi horisontin vaaleanpunaiseksi ja lumi kiilsi hopeisena jäätyneen järven pinnalla. Lämmin ilma höyrysi pieninä pilvinä keskeltä järveä, jossa Optimus Prime istui pakkasnestettä siemaillen. Hänen onkivapansa nyki kevyesti virran viedessä syöttiä jossain syvällä jään alaisessa maailmassa.
    
Oli kulunut seitsemäntoista tuntia Kullan katoamisesta. Autobotit olivat paneutuneet etsintöihin, mutta tähän mennessä työ ei ollut tuottanut tulosta. Optimus epäili vahvasti katoamisen liittyvän Decepticoneihin, mutta jotain tuntui silti puuttuvan kuvasta. Decepticonit olivat mystisesti kadonneet maisemista, lähes samoihin aikoihin kuin Kullan työsuhde Megatronin alaisuudessa oli loppunut, eikä mikään tätä ennen ollut varoittanut heidän paluustaan.
   
Optimus huokaisi ja siemaisi jälleen suullisen pakkasnestettä. Oliko sittenkään ollut viisasta tarjota Kullalle suojapaikkaa huoltamolta? Jos agentti Simmons olikin oikeassa ja ihminen oli yhä Decepticonien listoilla, valmiina vakoilemaan ja toimimaan Megatronin käskystä? Moni hänen Autobottitovereistaan oli valmis uskomaan Simmonssia ja jättämään ihmisen Megatronin huoleksi. Optimus itse ei kuitenkaan ollut luopunut toivosta. Kulta saattoi olla entinen Decepticonien työntekijä, mutta varmasti hänen motiivinsa, mitä ikinä olivatkaan olleet, olivat suuresti muuttuneet kokemuksen myötä.
   
Optimus sävähti, kun hänen linjaltaan alkoi yllättäen kuulua särinää.
”Ratchet?” hän kysyi.
”Väärin”, kuului pelottavan tuttu ääni. Ääni, joka ei missään tapauksessa kuulunut hänen linjoilleen.
”Megatron”, Optimus vastasi. ”Mitä olet tehnyt Kullalle?”
”Kullalle? Tarkoitatko entistä työntekijääni?” Megatron kysyi viattomalla äänellä. ”En ole nähnyt ihmistä sen jälkeen kun hän jätti Nemesiksen.”
”Minä tunnen sinut, Megatron”, Optimus sanoi ankarasti. ”Ihmisen on parasta olla kunnossa, tai muuten sinua ei pelasta mikään.”
Linjalta kuului karheaa naurua. ”En ole lainkaan yllättynyt jalosta pyrkimyksestäsi suojella Kultaa. Vain jos tietäisit, millaisen olennon olet ottanut siipiesi suojaan, jättäisit hänet kenties suosiolla minun huostaani.”
”Mitä tarkoitat?”
”Hänellä on riippuvuus, jossa vain minä voin auttaa”, Megatron sanoi.
    
Linjalle syntyi syvä hiljaisuus. Optimus ei voinut kuvitella millaiselle käsittelylle Megatron oli Kullan altistanut, mutta mitään hyvää se ei varmastikaan ollut. Kulta ansaitsi tulla pelastetuksi, vaikka hän itse ei sitä ehkä vielä ymmärtänyt.
   
”Megatron, vaadin sinua päästämään ihmisen vapaaksi. Olen luvannut turvata hänen olonsa ja sen tulen tekemään vaikka se tarkoittaisi kaksintaistelua kanssasi”, Optimus sanoi vakavasti.
”Tuon juuri halusinkin kuulla”, Megatron sanoi voitonriemuisesti. ”Tavatkaamme keskiyöllä, Optimus. Löydät kyllä paikalle.”
Linja hiljeni.

”Ylitit kaikki odotukseni, Knock Out”, Megatron onnitteli välittömästi, kun avaruussilta hänen takanaan oli sulkeutunut. Soundwave oli saapunut myös paikalle ja seisoi varjona mestarinsa takana.
”Löysit sekä Autobottien tukikohdan, että yhden kadonneista alaisistani. Et ehkä olekaan niin toivoton kuin olet antanut ymmärtää.”
”Kiitos, mestari”, Knock Out sanoi hämillään ja vilkaisi huolissaan hämärään nurkkaan, jonne hän oli sijoittanut Kullan. Botiti seisoi vahdissa ihmisen vierellä, täydellisen tiedottomana ympärillään tapahtuvasta keskustelusta.  Megatron seurasi Knock Outin katsetta ja hymyili vinosti nähdessään Kullan istumassa sohvaan kahlittuna, kasa suklaapatukoita ja vielä suurempi kasa käärepapereita edessään. Lasillinen vihreää Mehukattia seisoi puoliksi juotuna Botitin olkapäällä. Pieni Decepticon ei ehkä edes tiennyt siitä, sillä tämän koko huomio oli kiinnittynyt tiukasti Knock Outtiin.
    
”Universumi on pieni”, Megatron sanoi astellessaan Kullan eteen.
”Iltaa, lordi Megatron”, Kulta sanoi kohteliaasti. Megatron loi hämmentyneen katseen Knock Outtiin.
”Tuollainen hän on ollut siitä asti kun saavuimme tänne”, Knock Out totesi olkiaan kohauttaen. ”Kohteliaisuus on varmasti Optimuksen vaikutusta hänen muutoin sairaaseen mieleensä.”
”Tuskinpa sentään. Tuo on vain hänen tapansa esittää vaaratonta uhria”, Megatron sanoi ja mulkoili inhoten roskakasaa Kullan jaloissa.
”Sinä et huijaa minua, pikku narkkari”, hän sanoi Kullalle. ”Minä tunnen sinut. Tiedän millainen olet, etkä tule selviämään tästä elossa.”
”Sinä aliarvioit minut, lordi Megatron”, Kulta sanoi. ”Olen selvinnyt elossa murhayrityksistä, joita et osaa edes kuvitella.”
Megatron räjähti nauramaan. ”Olet kuin Starscream. Sillä erotuksella, että et yritä suistaa minua vallasta. Mutta se ei sinua pelasta. Optimus Prime saa huomata sen, samoin kuin sinä ja kaikki, jotka tähän sotkeutuvat.”
”Olen parempi kuin Starscream”, Kulta mutisi ja sai palkakseen hieman lisää naurua.
    
”Tänä iltana Optimus Prime saapuu vieraaksemme”, Megatron sanoi Knock Outille niin, että Kultakin varmasti kuuli. ”Sinun tehtäväsi on varmistaa että juhlakalumme pysyy aloillaan tanssiin asti.”
”Aivan kuten tahdotte, lordi Megatron”, Knock Out vastasi ja vilkaisi pelokkaasti Kultaa.
”Lisäksi, siivoa tämä järkyttävä sotku. Tämä muistuttaa minua Kaonin kaatopaikoista enkä soisi Optimuksen näkevän sitä viimeisenä näkynään ennen kuolemaansa.”

Luku 5. Pimeä energon popcorn ja muita reseptejä

Päiviä kestänyt etsintä alkoi viimein tuottaa tulosta. Starscream huokaisi helpotuksesta. Hän ei suinkaan katunut lähtöään Cybertronilta, saati että hän olisi ikävöinyt mestariaan, mutta ellei hänen onnensa olisi kääntynyt, hän olisi hyvin saattanut katua paluutaan Maahan. Viheliäinen planeetta täynnä ihmisiä, puhumattakaan Autoboteista jotka yhä lymysivät piilossaan ja veljeilivät pienten lihallistensa kanssa. Jos vain pimeää energonia olisi muuallakin yhtä paljon kuin Maassa…
   
Pimeä varastoalue siinsi hänen edessään lumisena ja autiona. Ihmisten värikkäät valot olivat kadonneet ja vain palanen kuuta loi kalpeaa valoaan kun Starscream laskeutui alas. Hänen jalkansa upposivat pehmeästi koskemattomaan lumeen. Täälläkö muka pimeää energonia? Starscream oli melko lailla varma, ettei lähistöllä ollut ainoatakaan energonvarastoa, mutta jos Megatron olikin jättänyt jotain maahan odottamaan Decepticonien paluuta…  Siitä mestari tuskin kertoisi minulle, Starscream ajatteli yrmeästi ja lähti kulkemaan kohti aluetta, josta hänen signaalinsa oli lähtöisin.
    
Varasto oli yksi suurimmista ja vaikutti aivan yhtä hylätyltä kuin kaikki muutkin. Starscream kurkisti varovasti sisään ja kun reitti vaikutti selvältä, hän livahti ääneti hämärään halliin.
”Missä se on”, Starscream mutisi itsekseen alkaessaan penkoa paikkoja. Piiloja oli hyvin vähän, varsinkaan sellaisia joihin olisi saattanut piilottaa pimeän energonin palasia. Siitä huolimatta… Jossain sen täytyi olla. Edes pikkiriikkinen sirpale…
   
”Kuka siellä?”
Ääni säikäytti Starscreamin pahanpäiväisesti.
”M-m-mi—, sinä?”
”Lordi Megatron oli oikeassa”, Kulta sanoi väsyneellä äänellä ja sai Starscreamin sävähtämään uudelleen. ”Universumi on todella pieni.”
”Mitä sinä täällä teet?”
”Samaa voisin kysyä sinulta”, Kulta vastasi. ”Olet kuulemma jättänyt Decepticonit.”
”Miten sinä tiedät siitä?” Starscream kysyi korkealla äänellä ja jos Kulta ei aivan erehtynyt, hän vilkuili jo ympärilleen pakotietä etsien.
”Knock Out ei ole puhunut juuri muusta sen jälkeen kun saavuimme tänne. Ja lordi Megatron on käynyt kuumana jo pelkästä nimesi lausumisesta.” Viimeisen lauseen Kulta lisäsi aivan kuin se olisi ollut mitätön sivuseikka. Todellisuudessa Kullalla ei ollut harmainta aavistusta siitä, mitä Megatron teki tai ajatteli Starscreamin nimen kuullessaan, mutta tuskinpa se oli mitään miellyttävää. Ainakaan Starscreamille itselleen, mikäli tämä sattuisi jäämään kiinni paikan päältä.
”O-o-onko lordi Megatron täällä? ” Starscream kysyi kauhuissaan. Sitä se pimeä energon oli siis tarkoittanut!
”Eiköhän hän pian palaa”, Kulta sanoi. ”Hän on varmasti iloinen huomatessaan sinun liittyneen joukkoon. Knock Out ja Soundwavekin ovat mukana.”
   
Tässä oli tarpeeksi syytä lähteä Maasta mitä pikimmiten. Energonia, pimeää tai tavallista, olisi kyllä jossain muuallakin. Tai jos ei olisi, ainahan hän voisi jättää alkavan taiteilijanuransa ja ryhtyä kehittämään ilmiömäisiä tanssikykyjään hieman pidemmälle. Tango sujui kuin tanssi ja kenties se antaisi enemmän kuin tarpeeksi mahdollisuuksia toteuttaa hänen vastaheränneitä taiteellisia intohimojaan.
    
”Älä unohda minua, Starscream”, Kulta huikkasi Starscreamin perään, kun tämä oli jo lähes katoamasta varaston hämärästä. ”Jätä minut tänne ja kerron käynnistäsi Megatronille”, Kulta uhkasi.
Se sai Starscreamin pysähtymään. ”Sinä, alhainen ihminen, et uskaltaisi. Megatron tappaisi meidät kummatkin.”
”Hän tekee sen joka tapauksessa”, Kulta tuhahti ja kiskoi kahlittuja raajojaan. Botiti loi häneen uteliaan silmäyksen, ennen kuin vajosi jälleen koomaansa. ”Vapauta minut ja saat signeeratun kopion uusimmasta teoksestani: Pimeä energon -popcorn ja muita reseptejä. Ilman sitä sinulla ei ole toivoakaan pimeä energon-taiteilijana. Lisäksi, me kumpikin elämme ehkä hieman pidempään. Kuulostaa hyvältä, eikö?”
   
Starscream harkitsi ehdotusta muutaman sekunnin, ennen kuin kiirehti takaisin Kullan luokse.
”Tätä kohtaamista ei koskaan ollutkaan”, hän sanoi ja vapautti Kullan kahleistaan.  Sitten, ennen kuin Kulta ehti vastata, Starscream muuntautui ja ampaisi ulos varastosta, kadoten pieneksi pisteeksi kirkkaalle yötaivaalle.
    
Kulta hymyili itsekseen, keräsi Knock Outin siivoukselta säästyneet suklaapatukkansa ja jätti kotoisaksi käyneen vankilansa.
Vain hetkeä myöhemmin hän kuuli Botitin raivostuttavan äänen ulvovan: Uaaa-Uaaa- Kulta-Karkaa.

Luku 6. Jossa Soundwave soittaa

”Pitkästä aikaa, Optimus”, Megatron tervehti, kun Optimus Primen siluetti ilmestyi näkyviin.
”Iltaa, Megatron”, Optimus tervehti jähmeästi ja asteli tyynen rauhallisesti valokeilan sisään.
”Missä Kulta on?”
”Säilössä”, Megatron vastasi omahyväisesti hymyillen.
”Siinä tapauksessa ei enää viivyttelyä”, Optimus tokaisi. ”Olen tullut kuten pyysit, Megatron. Luovuta Kulta ja hoidetaan tämä pois alta.”
”En voi sanoa, ettenkö haluaisi pikku verenimijästä eroon mahdollisimman pian”, Megatron totesi ja heilautti kättään epämääräisesti jonnekin varjoihin. Pian sen jälkeen vihertävä hehku valaisi varastoaluetta ja Soundwave asteli maasiltaan ja katosi näkyvistä.
   
”Nyt kun olemme kahden, mitäpä jos ottaisimme kanisterillisen. Ihan vain vanhojen aikojen kunniaksi”, Megatron ehdotti ja osoitti varaston seinää vasten pinottuja jäähdytysnestekanistereita. ”Järjestin tarjoilun ihan tätä tapaamista varten”, Megatron jatkoi ja hymyili niin että sahalaitaiset hampaat vilkkuivat.
Ennen kuin Optimus ehti vastata, maasilta ilmestyi jälleen näkyviin ja Soundwave asteli paikalle.
Yksin.
    
”Uaaa-Uaaa- Kulta-Karkaa.” Botitin ujellus toistui Soundwaven äänitteeltä.
”Miten niin karkaa?” Megatron ärjäisi. ”Mitä tapahtui vartioinnille? MISSÄ UNICRONIN NIMEEN ON KNOCK OUT?” Megatron päästi ilmoille vertahyytävän gladiaattorikarjaisun, kasvot yötaivaalle suunnattuina. Vaaleanpunertava pimeän energonin hehku loisti hänen suljettujen silmiensä takaa.
    
”Ratchet”, Optimus puhui. ”Kuulitko kaiken?”
”Oikein hyvin”, Ratchetin ääni vastasi linjalta.
”Kulta ei varmastikaan ole ehtinyt kauas. Lähetä Bumblebee ja Smokescreen hänen peräänsä.”
”He ovat jo menossa”, Ratchet sanoi. ”Avaan maasillan ja lähetän taustatukesi paikalle. Löydämme kyllä Kullan, joten viivyttäkää isoa M:ää niin kauan kuin pystytte.”
     
”Soundwave, sinun on parasta löytää Kulta ennen Autobotteja”, Megatron sanoi synkästi. ”Minä pidän huolen Optimus Primestä, ja kun olen valmis, hän saa katsoa kuinka räjäytän sen pienen ihmisrääpäleen atomeiksi!”

”Mitä sinä täällä teet?” Simmons älähti kauhistuneena, kun huoltamon ovi levähti auki ja yksinäinen naishahmo huojui sisään ja lysähti istumaan lähimmälle tuolille.
”Pitkästä aikaa. Onko Kattia?”
”Ei. Kahvin, teen tai kaakaokupillisen saa eurolla viidelläkymmenellä. Vesi on ilmaista jos ostat jotain tiskiltä”, Simmons sanoi ja vilkuili hermostuneena ulos. Piha oli tyhjä ja yksi ainoa katulamppu valaisi lumista maata. Optimus ei ollut vielä palannut ja muut botit olivat kaasuttaneet pihasta vasta hetkeä aikaisemmin. Vain Ratchet oli yhä paikalla, mutta Simmonsilla ei ollut pienintäkään halua esitellä Kullan outoa ystävää Autoboteille. Aivan liian moni oli jo sekaantunut ja päässyt jaolle heidän salaisuuksistaan.

”Olin aivan varma että täältä saisi halpaa Kattia”, Ane-tan mutisi haukotuksen lomasta, yhä muodottomasti pöydän ääressä röhnöttäen. ”Toin Kullan tänne vieroitushoitoon, mutta nyt olen kadottanut hänetkin. Ette ole sattuneet tangoamaan viime aikoina?”
”Emme”, Simmons sanoi vaivaantuneesti. ”Mutta voit uskoa että tanssisin tangoa vielä kerran, jos vain saisin mahdollisuuden. Tällä hetkellä—”
Simmonsin lause jäi kesken, kun kahvion täytti hirveä, sydämenpysäyttävä soittoääni.
”Anteeksi”, Ane-tan sanoi ja kaivoi puhelimensa esiin. ”Pitää vastata.”
   
”Haloo?”
Hiljaisuus. Pari pientä särähdystä linjalta ja lopulta epäselvää, matalaa örinää: ”Onko Kulta siellä?”
”Anteeksi? Linjassa on jotain vikaa”, Ane-tan sanoi kulmat kurtussa. ”Kuuluuko tämä sinne?”
”…”
”Voin jättää Kullalle viestin, odota hetki”, Ane-tan sanoi ja alkoi kaivaa taskustaan paperilappua.
”Sulje puhelin!” Simmons karjaisi ja ryntäsi tiskin takaa kohti Ane-tania, mutta liian myöhään. Kahvilan ovi kävi toistamiseen illan aikana ja Kulta astui sisään.
    
”Minä etsinkin sinua”, Ane-tan hihkaisi huomatessaan Kullan. ”Tulit sopivasti. Joku haluaa puhua kanssasi.”
Ane-tan ojensi puhelimensa Kullalle, joka katsoi sitä pelokkaan hämmentyneenä. Kulta nosti puhelimen korvalleen ja…
”Puhelu on katkennut”, hän sanoi ja ojensi puhelimen takaisin Ane-tanille.
”Sääli”, Ane-tan sanoi olkiaan kohauttaen. ”Joku yritti tavoittaa nimenomaan sinua. En kyllä tajua miksi hän minulle soitti.”
   
”Milloin sinä olet viimeksi juonut Kattia?” Kulta kysyi.
”Pari päivää sitten. Kai”, Ane-tan vastasi ja kuulosti tuskaiselta. ”Toivoin että olisin viimein osunut kunnon Katti-suoneen, mutta sen löytäminen ei olekaan niin helppoa kuin kuvittelin.”
”Sääli. Ehkä sinun pitäisi palata takaisin Suomeen?” Kulta kysyi toiveikkaasti.
”En ihan vielä. Sitä paitsi, en voi jättää sinua tänne yksin nyt kun vieroituksesi on vasta alkanut.”
”Tuo on tarpeetonta. Mitään riippuvuutta ei ole koskaan ollutkaan”, Kulta vastasi.
”Neidit”, Simmons puuttui puheeseen, ”on ikävä keskeyttää teidät, mutta meillä on seuraa.”
    
Kulta ja Ane-tan kääntyivät katsomaan agentti Simmonsin osoittamaan suuntaan. Ulkona, keskellä huoltamon parkkipaikkaa, yksinäisen katulampun valossa, seisoi Soundwave.

Luku 7. Jossa Kulta käyttää massatuhoaseita

”Eikö tuo ollut työnantajasi?” Ane-tan kysyi Kullalta heidän seistessä keskellä kahvilaa. Soundwave seisoi yhä ulkona, seuraten heidän epätoivoisen tilanteensa kehittymistä.
”Melkein”, Kulta mutisi. Hänellä oli vahva aavistus siitä, ettei Ane-tan ihan käsittänyt tilanteen vakavuutta. Luojan kiitos nainen ei ollut aivan mehuissa tai muuten he olisivat varmasti jo ulkona tapaamassa ”Shoundavea”.
”No, pikku Decepticon”, Simmons murahti. “Katso mitä olet tehnyt! Eihän täällä ole edes tilaa tangoon!”
”Unohda tango!” Kulta kivahti. ”Missä Optimus on? Tee jotain!”
”Mitä? Haluatko minun tanssivan tuon kanssa?” Simmons kysyi epäuskoisena. ”Ratchet, meillä on tilanne. Tarvitsemme apua.”
”Bumblebee ja Smokescreen ovat yhä etsimässä Kultaa ja Optimus viihdyttää Megatronia”, kuului Ratchetin ääni Simmonsin korvasta.
”KULTA ON TÄÄLLÄ!”
”…”
”MIKSI ET ILMOITTANUT AIKAISEMMIN?”
”Ehkä siksi että hän ilmestyi vasta hetki sitten!”
”Hyvä on. Ilmoitan Optimukselle. Pitäkää matalaa profiilia. Emme halua Decepticoneja tukikohtaan”, Ratchet sanoi. ”Niin, mikä se teidän tilanteenne oli?”
”Se… Hitto”, Simmons puhahti. ”Linja on poikki. Nyt riitti!”
     
Kulta ja Ane-tan katsoivat kuinka Simmons marssi ulos, suoraa tietä parkkipaikalla seisovan Soundwaven luokse.
”Tästä et selviä tangolla”, Simmons karjui ja veti käsiaseensa esiin. Valitettavasti ele ei tehnyt vaikutusta muihin kuin yksinäiseen varpuseen, joka lähti lentoon katulampun päältä.
”Tämä ei pääty hyvin”, Kulta sanoi hiljaa ja veti takkinsa alta esiin kourallisen suklaapatukoita. ”Minulla ei ole enää vaihtoehtoja.”
”Mitä ihmettä sinä hourit?” Ane-tan kysyi varuillaan. Kulta ei vastannut enää. Hän vain käveli päättäväisesti ulos rakennuksesta, Soundwaven odottavien lonkeroiden luokse.
”Hän on oikeassa. Tämä ei pääty hyvin”, Ane-tan ajatteli hiljaa itsekseen ja seurasi Kultaa ulos parkkipaikalle.
   
”Tassi, tanssi, senkin kakkosluokan purkinavaaja!” Simmons kiljui ja väisteli Soundwaven lonkeroita samalla kun ammuskeli aseellaan. ”Megatron ei ole täällä sinua pelastamassa! Lausu viimeiset sanasi ja valmistaudu kohtaloosi, senkin—” Simmonsin puhe katkesi kun Soundwave nosti tämän ylös yhdellä lonkerollaan. Vihreänhehkuinen maasilta aukesi Soundwaven eteen ja…
…pimeää energonia singahti ulos maasillasta.
 ”MITÄ HAASKAUSTA!” Kulta huusi kauhuissaan kun energonammus tuhosi pätkän tietä kaukana heidän takanaan.
    
”Tämä loppuu nyt, Megatron!” Optimuksen ääni kuului jostain. Hetkeä myöhemmin Megatron lensi ulos maasillasta, Optimus tiukasti perässään.
”Megatron?” Ane-tan kysyi Kullalta. Hän oli varmasti kuullut nimen joskus aikaisemminkin.
”Pitkä juttu”, Kulta sanoi ja vilkuili ympärilleen piilopaikkaa etsien.
”Hän oli työnantajasi!” Ane-tan huudahti.
”Juuri hän”, Kulta vastasi, tähyten nyt taivaalle. Megatron ja Optimus olivat kadonneet näkyvistä.
    
”Päästä minut alas! Lonkerot irti minusta”, Simmons kiljui killuessaan yhä Soundwaven otteessa. Vastaukseksi Soundwave viskasi Simmonsin avonaiseen maasiltaan ja sulki sen.

”Mitä nyt?” Ane-tan kysyi. Kulta ei vastannut vaan tuijotti Soundwavea tiukasti.
”Älä karkaa mihinkään”, Soundwave sanoi. Ilmeisesti äänite oli osa Megatronin ja Starscreamin keskustelua, sillä Starscreamin toivoton ulina kuului Megatronin karjaisun alta.
”Ei tulisi mieleenikään”, Kulta mutisi ja hipelöi suklaapatukoitaan.
”Laske aseesi ja antaudu.”
”Ei minulla ole aseita”, Kulta vastasi ja nosti kätensä näkyville. ”Vain suklaapatukoita. Äläkä tule yhtään lähemmäs tai tungen nämä patukat virtapiireihisi!”
    
Ennen kuin Soundwave ehti vastata, tai Kulta uhkailla itseään pahempaan tilanteeseen, Megatron ja Optimus palasivat. Optimus syöksyi pimeydestä ja lensi päin huoltoasemaa. Megatron asteli rauhallisesti perässä, silmät pimeästä energonista leimuten.
”Nyt, Optimus”, hän hykerteli ilkeästi, ”Katso kuinka hyvin suojelit pikku narkkariasi.
Hyvää työtä, Soundwave”, Megatron sanoi ja käänsi täyden huomionsa Kultaan.
”Kuten tavallista, ystäväsi on taas mukana todistamassa kaiken.”
”En pyytänyt häntä tänne”, Kulta sanoi. ”Hänellä ei ole mitään tekemistä meidän kanssamme.”
”Mutta hän kuolee täällä, aivan kuten sinä ja Optimus Primekin”, Megatron julisti ja tähtäsi fuusiokanuunallaan Kultaa kohti.
    
Vaaleanliila hehku täytti kanuunan ja säteili Kullan ylle. Optimus Prime kyhjötti sivussa, silmät laajentuneina, pelokas ilme kasvoillaan. Ane-tan seisoi pari metriä Kullan takana, kykenemättä juoksemaan mihinkään suuntaan, sillä Soundwave seisoi sivussa eikä Ane-tan jostain syystä halunnut kohdata menneitä muistojaan, jotka oli onnistunut hukuttamaan syvälle mehukattihuurujen sekaan.
Fuusiokanuuna hohti kirkkaasti ja Megatron ampui.
    
Vaaleanpunertava hohde ympäröi Kullan ja sitten… Se oli ohi.

”Kuinka tämä on mahdollista?” Megatron sanoi. Hänen äänensä oli tuskin kuultavissa, niin äimistynyt hän oli. Kulta seisoi vahingoittumattomana hänen edessään, suonet pimeää energonia hohtaen.
”Miten… Mistä tämä hulluus kumpuaa?”
”Se olen vain minä, Megatron”, Kulta sanoi. Hänen silmänsäkin hehkuivat hennosti pimeän energonin sävyä.
”Minun vuoroni.”
    
Kulta viskasi suklaapatukkansa Megatronin kanuunaan. Käärepaperit ritisivät ja sulaa suklaata pirskahteli heidän päälleen sen osuessa kuumaan metalliin.
”Mitä sinä teit?!?” Megatron karjui, ilmeisesti Kullan odottamaton hyökkäys oli palauttanut hänet taas maan pinnalle.
”MITÄ SINÄ TEIT?”
”Sinun ei olisi pitänyt koskea massatuhoaseisiini”, Kulta sanoi rauhallisella äänellä. ”Sinun olisi pitänyt antaa niiden olla, mutta pakotit minut katsomaan, kuinka Knock Out siivosi ne pois.”
”Mistä sinä puhut, typerä ihminen?” Megatron karjui.
”Suklaasta, lordi Megatron”, Kulta sanoi tyynesti. ”Miltä sinusta tuntuisi, jos söisin kaiken pimeän energonin sinun katsoessasi avuttomana vierestä?”
    
Se riitti Megatronille. Hirvittävästi karjaisten hän heilautti nyrkkiään, aikomuksenaan liiskata Kulta pieneksi veriseksi läntiksi.
”Riittää, Megatron”, Optimus Prime sanoi. Kulta katsoi ylös ja näki Optimuksen pidättelevän Megatronin kättä. Vihreä maasilta väreili parkkipaikalla ja Ratchet saapui paikalle taluttaen ontuvaa Arceeta. Bulkhead laahusti perässä, ei tosin kovinkaan mairittelevassa kunnossa.
Soundwave seisoi yhä sivussa, mutta ei enää yksin. Bumblebee ja Smokescreen olivat ilmestyneet pitämään hänelle seuraa, valmiina ampumaan pienimmästäkin liikkeestä.
”Olet hävinnyt, Megatron”, Optimus sanoi. ”Kulta jää meidän luoksemme, samoin kuin hänen ystävänsä.”
”Luonnollisesti, Optimus”, Megatron sanoi. ”Mutta minä en ole hävinnyt, eikä meidän taistelumme ei ole vielä ohitse. Ei ennen kuin makaat kuolleena jaloissani!”
”Luonnollisesti, Megatron”, Optimus huokaisi. ”Mutta nyt on joulu ja sen kunniaksi annan sinun ja Soundwaven lähteä vahingoittumattomina. En soisi sinun pilaavan tätä yhdessäolon juhlaa meiltä tai itseltäsi.”
Megatron tuhahti halveksuvasti. ”Lähdetään, Soundwave. Jos mikään kuvottaa minua enemmän kuin Autobottien oodi ystävyydelle, niin se on Optimuksen oodi ihmisille ja heidän arvottomalle kulttuurilleen.”
   
Hetken kuluttua sekä Megatron että Soundwave olivat kadonneet maasillan uumeniin ja huoltoaseman piha oli jälleen vapaa Decepticoneista.
”Olen iloinen, ettei teidän käynyt kuinkaan”, Optimus sanoi Kullalle ja Ane-tanille johdattaessaan heidät huoltoaseman alle, jossa varsinainen Autobottien päämaja sijaitsi. ”Kerrohan, Kulta, miten sinä selvisit siitä iskusta? Olen nähnyt parempienkin sotilaiden kuolevan Megatronin fuusiokanuunaan.”
”Tuota”, Kulta aloitti vaivaantuneena. ”Se oli vain tuuria. Hän ampui ohi.”
Optimus nosti epäilevästi kulmapalojaan.
   
”Olin aivan varma että olit mennyttä”, Optimus sanoi pitkän tauon kuluttua, ”mutta pääasia että selvisit. Missä agentti Simmons on?”
”Hänet heitettiin avaruussiltaan”, Ane-tan sanoi, avaten suunsa ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Optimus ja muut Autobotit kääntyivät katsomaan Ane-tania ihmeissään, aivan kuin vasta nyt muistaen hänen läsnäolonsa. Ane-tankin vaistosi sen ja hymyili vaivaantuneesti.
”Ei teillä sattuisi olemaan Mehukattia?”
”Toki”, Ratchet sanoi ja katosi kiireesti hakemaan lasillisen kattia.

Toisaalla:

”Starscream olisi varmasti epäonnistunut siinä missä minäkin”, Knock Out pihahti ja irvisti, kun Megatron iski toisen lommon hänen ennen niin virheettömään pintaansa. ”Ihminen osaa metallikatoa! Meillä ei olisi ollut mitään mahdollisuuks—”
Starscream ei olisi lähtenyt vaihtamaan korkokenkiään silloin, kun vahdittavana on pimeään energoniin addiktoitunut  ihminen, jolla on paitsi tietoa Soundwaven raporteista, myös muistikuvia siitä mitä tapahtui Nemesiksellä ennen lähtöämme Maasta!” Megatron karjui ja painotti sanojaan taas yhdellä hyvin tähdätyllä napautuksella, joka rikkoi Knock Outin vasemman etuvalon. ”Starscream ei olisi paennut paikalta vain, koska tuoliin on sidottu pieni, mitätön Maan syöpäläinen, joka on mieltynyt Unicronin vereen! Ja mitä tulee metallikatoon, Starscream olisi ennemmin taivutellut sen raivostuttavan pimeää energonia imevän mielipuolen puolelleen hyökätäkseen sitten minua vastaan, ennen kuin täysin unohtanut ja hylännyt tehtävänsä päästäkseen kiillottamaan pölykapseleitaan! Sinä sen sijaan…”
”Lordi Megatron, tämä ei tule toistumaan.”
”Ei, Knock Out, ei todellakaan. Nyt kun Kulta ei ole enää käsissämme ja Optimus Prime on juhlistamassa voittoaan jäähdytysnestettä siemaillen, sinä lähdet etsimään Starscreamia ja raahaat hänet takaisin vaikka sinun pitäisi tuoda hänet luokseni pala palalta. Ja jos epäonnistut, minä etsin sinut, puran osiin ja lähetän palasi Shockwaven laboratorioon lisäosiksi. Tuliko kaikki selväksi, Knock Out?”
”Kyllä, lordi Megatron, mutta saanko kysyä, miksi kaikki tämä juuri nyt?”
”ET SAA, KNOCK OUT!” Megatron karjui. ”Ala mennä jo ennen kuin muutan mieleni ja muutan sinut romumetalliksi tässä ja nyt!”
”Kyllä, lordi Megatron”, Knock Out sanoi kiireesti ja kaahasi tiehensä rikkoen samalla kaikki nopeusennätyksensä.

Jälkinäytöksiä

Virossa:

”Kuulehan Kulta, minusta tuntuu että aloitimme tangomme väärin askelin”, Simmons sanoi eräänä iltapäivänä heidän istuessaan tyhjän huoltamon kahvilassa. Teekupit höyrysivät ja marketista ostettu piparipaketti seisoi pöydällä heidän välissään, puoliksi syötynä.
”Mitä tarkoitat?”
”Tarkoitan, että oli kenties liioiteltua leimata sinut Decepticoniksi lähes perusteltujen ennakkoluulojeni pohjalta”, Simmons sanoi ja hymyili anteeksipyytävästi.
”Ai. Se juttu. Minulle riittää että myönnät erehtyneesi”, Kulta sanoi ja otti piparin.
”Hienoa”, Simmons sanoi pirteästi. ”Muussa tapauksessa olisi ollut erittäin vaivaannuttavaa ilmoittaa että olen järjestänyt sinulle pysyvän paikan Autobottien leivistä.”
”Anteeksi kuinka?” Kulta kysyi ja köhi piparinmuruja kurkustaan. ”Miksei minulta kysytty mitään?”
”Olisitko halunnut tehdä sen virallisella tavalla?” Simmons kysyi kulmiaan kurtistaen. ”Saat toki tehdä paperityön jos se on juttusi, mutta Optimukselle riittää että jäät töihin huoltamoon. Hän on syvästi vaikuttunut tavasta, jolla käsittelit Megatronia. Sääli etten ollut näkemässä sitä. Taisit antaa vanhalle kunnon Megsille ajateltavaa, vai kuinka?”
”Eeh… Niinkin voi sanoa”, Kulta sanoi ja laski puoliksi syödyn piparinsa pöydälle. ”Mutta mitä tulee työtarjoukseesi, valitettavasti minun on kieltäydyttävä. En voi jäädä Viroon, kun opintoni ja perheeni ovat Suomessa. Olen kyllä kiitollinen Optimukselle ja muille heidän tuestaan, mutta… Toivottavasti he ymmärtävät.”
”Kenties”, Simmons sanoi olkiaan kohauttaen. ”Sääli. Olit ihan kohtalaisen hyvä työpartneri silloin kun et ollut Decepticon.”
”Emmekö me äsken todenneet etten ole Decepticon?”
”En sanonut ettetkö olisi. Sanoin että oli liioiteltua leimata sinut sellaiseksi ennakkoluulojen pohjalta”, Simmons selvensi.
”Ahaa. No, voin vakuuttaa etten ole Decepticon. Mutta, se ei tee minusta teikäläisiä, ymmärrätkö?”
”Ehkä. Lähtisitkö lounaalle kanssani? Voimme keskustella asiasta enemmän kun saan eteeni kunnon aterian viimeisen käyttöpäivän ylittäneiden pipareiden sijaan.”
”Mitä?” Kulta älähti ja nappasi keksipaketin pöydältä. ”Kyllä. Lähdetään.”

Cybertronilla:

”Ehdin jo huolestua, Knock Out”, Megatron sanoi, kun Knock Out lampsi paikalle. Ilmeisesti tämä oli kerrankin rientänyt suoraan Megatronin luokse, sillä matkan pölyt kirjaimellisesti varisivat hänen yltään jokaisella askeleella.
”Anteeksi, lordi Megatron”, Knock Out sanoi. ”Jostain syystä Starscream oli hyvin vastahakoinen palaamaan takaisin luoksesi.”
”Mistähän se mahtaa johtua?” Megatron kysyi. ”En tiettävästi ole raivoissani hänelle, vai olenko?”
”Sanokaa te, lordi Megatron”, Knock Out totesi kuivasti. ”Starscreamin ulinasta päätellen voisi kuvitella että hän on tehnyt jotain hirveää.”
Megatron kohotti kulmapalojaan ja vilkaisi muotokuvaansa, joka nyt roikkui heidän päämajansa seinällä.
”Missä hän on?”
”Lukittuna laboratoriooni”, Knock Out sanoi.
”Liekö se ollut tarpeellista”, Megatron sanoi ja lähti kävelemään kohti mainittua laboratoriota.
”Tuota, hänet on myös sidottu pöytään ja… Ah, te näette sitten.”
    
”Tervehdys, Starscream”, Megatron sanoi astuessaan Knock Outin työhuoneeseen. Starscream käänsi päätään äänen suuntaan ja mikä ilme hänellä olikaan ollut ennen Megatronin saapumista, muuttui nyt kauhistuneeksi irvistykseksi, jonka kenties oli tarkoitus muistuttaa hymyä.
”Lordi Megatron, ehh, näytte voivan hyvin.”
”Odotitko jotain muuta?” Megatron kysyi ja vilkaisi Knock Outia, joka vain pudisteli päätään.
”Eh, en tietenkään. Kunhan vain sanoin.”
”Hmm. Knock Out, jätä meidät kahden”, Megatron pyysi. ”Selviän hänestä yksin oikein hyvin.”
    
”Olen pahoillani, mestari”, Starscream rääkäisi lähes välittömästi, kun Knock Out oli poistunut huoneesta.
”En voinut… Minulle ei annettu vaihtoehtoja! Hän onnistui uhkailemaan minua, se pieni, inhottava—”
”Starscream, mistä sinä puhut”, Megatron keskeytti.
”Eh… En, en ilmeisesti mistään. En mistään tärkeästä.”
”Niinkö? Miksi sitten huudat? Ja miksi Knock Outilta kesti niin kauan saada sinut takaisin Cybertronille? Miksi sinut on sidottu pöytään?”
”Mestari, luulen että tässä on tapahtunut väärinkäsitys ja minä…”
”…Kuvittelit että olen vihainen koska lähdit varoittamatta juuri kun meidän oli määrä aloittaa suunnitelmamme Autobottien tuhoamiseksi?” Megatron viimeisteli lauseen ääni sana sanalta kohoten.
”Aivan”, Starscream kiirehti sanomaan. ”Juuri niin. Niin siinä kävi.”
Megatron huokaisi raskaasti.
”Sillä ei ole enää väliä. Operaatio epäonnistui, ja on kenties vain hyvä ettet ollut paikalla todistamassa sitä.”
”Aaah, se on sääli. Kovin sääli, mestari. Ehkäpä yritämme nyt uudelleen, kun olen palannut?”
Megatron loi Starscreamiin terävän mulkaisun. ”Ei! Ei ennen kuin Kulta on poistunut Autobottien luota.”
”Ku-ku-kulta?”
”Aivan niin, Starscream”, Megatron sanoi vihaisesti. ”Minua ei ole nöyryytetty niin pahasti koko elämäni aikana. Pistän sen ihmisen maksamaan, vaikka se olisi viimeinen tekoni!”
”Tietysti, lordi Megatron”, Starscream myönteli. ”Sitä ennen, olisiko kovin suuri vaiva päästää minut irti tästä pöydästä?”

Suomessa:

”Onksh Shoundave?”
”…”
”Mä tajushin thän sun juttush viimein. Oishit vaan sanonuth et haluut puhua mulleh. Oisith oikeesti vaan sanonu jotain shiel Virooossa. Meill ois ollun nii paljon aikhaa puhhuu sillo ku Kulta ja Meghsy jutteli keshenää. Mithe sul menee siel laivalla? Muistats ku meil jäi se Pake Impakti keske sillo. Pelataa joshkus lisää, oke?”
”…”

”Sä oot thieks tosi hyvä kuuntelija. Kiitts numerosta. Soithelaa.”

maanantai 16. syyskuuta 2013

Tentaakkelitango

Tämä ficci on omistettu 20 vuotta täyttäneelle Kullalle. Eläköön hän vielä toiset 20 vuotta!

Kirjailijan huomautukset, lähinnä varoituksia:

- Mikään (joitain poikkeuksia lukuunottamatta) tässä ficissä ei ole fyysisesti mahdollista
- Tämä suomalainen mestariteos on kirjoitettu ilman minkäänlaista kokonaiskäsitystä sarjan tapahtumista
- Älä pelästy, vaikka hahmojen OoC-mittari näyttää punaista. Kaikki kuuluu suunnitelmaan.
- Nipotinip. Lupa typota.
- Kirjailija ei vastaa aiheuttamistaan traumoista. Lukeminen omalla vastuulla.
- Osa kuvista saattaa aiheuttaa voimakkaita reaktioita.
- Paritukset: Kulta x Megatron, OT3, Ane-tan x Shoundave, Starscream x Megatron, Botiti x Knock Out, Starscream x Knock Out, Soundwave x työ, Simmons x tango ja paljon muuta.
- Ikäraja vaihtelee, henkisen iän suodaan olevan mahdollisimman alhainen.
- Omaan täydet oikeudet Ane-tanin hahmoon. Muista ei niin väliä.
- Gifit/kuvat eivät minun.
- Stailatut Starscreamit minun käsialaani. Näpit irti.

~ Hauskoja lukuhetkiä toivottaa.... *jladkahajdlaldAPUAllkjaajlkdad* SOUNDWAVE ☺~

Tangokuninkaat, -kuningattaret ja muut tärkeät henkilöt:

Kulta: Köyhä opiskelija, kirjailija
Megatron: Brony, Brownie, ex-gladiaattori Calvin Johnson
Soundwave: Memeettinen seksijumala
Starscream: Megatronin waifu
Knock Out: Nopeampi kuin Mikä Häkkinen ja Michael Schumaher yhteensä
Simmons: Agentti
Ane-tan: Matkalla Viroon

TENTAAKKELITANGO

Luku 1. Jossa Kulta saa työpaikan

Siinä se nyt on, Kulta ajatteli ja tuijotti silmät levällään valtavaa avaruusalusta, joka häämötti hänen edessään mustana varjona. Ilmassa killuva sota-alus vaikutti rauhalliselta kuin nukkuva tiikeri, mutta Kulta enemmän tiesi kuin epäili että yksikin väärä liike ja hänet ammuttaisiin tuusan nuuskaksi. Tällä tiikerillä oli piilossa tykkejä, jotka saivat Maan pahimmatkin asefriikit laskemaan housuihinsa pelkästä ajatuksesta.
Kulta veti syvään henkeä, suoristi takinliepeensä ja pöyhi hiuksensa mahdollisimman kauniiksi. Nyt piti olla edustava ja esiinnyttävä varmana kuin universumin paras työntekijä tai muuten kaikki vaiva menisi hukkaan ja Nemesiksen lähistöltä löydettäisiin jonain päivänä epämääräinen klöntti punaista materiaa, jonka juuri ja juuri saattoi yhdistää ihmisruumiiseen.
   
On kenties syytä kertoa hieman taustaa, sillä muussa tapauksessa Lukija tuskin koskaan ymmärtää mikä sai Kullan, joka luonnollisesti on peitenimi sillä eihän kenenkään nimi voi olla Kulta?, hakemaan töihin Decepticonien pimeään päämajaan. Ensinnäkin, opiskelijabudjetti on kovin pieni. Se on kuin kapea siivu leipää, jolla pitäisi ruokkia koko parvi leivänhimoisia sorsia. Se ei vain yksinkertaisesti riitä. Sorsat haluavat aina vain lisää. Ja niin halusi Kultakin, sillä miten muuten hän olisi kyennyt ylläpitämään tuskin perustarpeet täyttävää peliluolaansa? Miten muuten hän olisi kyennyt ostamaan kaikki ne Ratchet & Clank pelit ja vielä maksamaan vuokrankin siinä sivussa? Niin, miettikääpä sitä.
   
Toisekseen, Kullalla oli erinäinen tarve päästä juuri tietynlaisiin töihin. Sen lisäksi että palkan tuli lihottaa hänen lähes olemattomaksi kuihtunutta lompakkoaan, työn tuli tarjota erinnäisiä luontaisetuja ja jonkinlaista joustavuutta, sillä yliopistoelämä saattoi pahimmillaan olla hyvin aikaa vievää. Kun Kulta sitten bongasi työnhakusivuilta pienellä präntätyn ilmoituksen, joka etsi luotettavaa, häikäilemätöntä ja sopivan kunnianhimoista työntekijää Nemesikselle, hän oli vähällä tukehtua innostukseensa. Puuttui vain pätevä CV, sillä hakijan työkokemuksen piti sisältää luettelo valloitetuista planeetoista ja muista erityistiedoista ja kyvyistä, ja Kulta oli valmis työhaastatteluun.
  
Nemesikseen pääsy ei osoittautunut ongelmaksi. Kuten arvata saattaa, Kulta oli huomattu jo kaukaa ja hänen oli sallittu lähestyä Decepticonien varjeltua tukikohtaa rauhassa. Tarpeeksi lähelle päästyään sota-aluksen edustalle avautui pyöreä, vihreänsinisenä väreilevä aukko josta saapasteli esiin pienen kerrostalon korkuinen Decepticon.
   

”Työnhakija?” Decepticon kysyi pehmeällä äänellä, joka sai väreet kulkemaan Kullan selkäpiitä pitkin. Nyt oli oltava vakuuttava.
”Kyllä olen. Tulin työhaastatteluun”, Kulta sanoi ja tuijotti Decepticonin kasvoja silmiään räpäyttämättä. Se vaati suuresti itsehillintää, mutta oli sen arvoista. Decepticon päästi huokausta muistuttavan äänen ja viittasi häntä seuraamaan.
”Tule perässäni, ihminen. Haastattelusi odottaa.”
   
Kulta seurasi robottia edessään väräjävään maasiltaan. Hän pisti merkille mielettömän upeat korkokenkää muistuttavat jalkaterät ja muutenkin hoikan, sulavalinjaisen suunnittelun. Kyllä vain, hänen edessään saattoi hyvinkin seistä universumin hemaisevin jättirobotti. Kulta antoi silmiensä levätä oppaansa metallisissa yksityiskohdissa, ennen kuin tämä katosi maasillan vihreyteen.
  
Maasillan toisessa päässä keinui. Ensin Kulta uskoi joutuneensa jonkinlaiseen pyörteeseen, jossa seinät eivät lakanneet taipuilemasta eikä lattia aaltoilemasta. Pahoinvointi jonka maasilta jätti jälkeensä oli aivan omaa luokkaansa, mutta vähitellen hänen tasapainoaistinsa ja vatsansa tasoittuivat.
”Ihmiset”, Kulta kuuli metallisen äänen voihkaisevan. Hän saattoi melkein kuulla silmien pyörityksen.
”Seuraa minua äläkä tyhjennä sisuksiasi alukseen.”
   
Kulta vietiin valtavalle, hämärässä valaistuksessa kylpevälle komentosillalle. Paikalla oli kaksi Decepticonia. Kumpikin vähintään yhtä suuria kuin hänen saattajansa.
”Starscream, viimeinkin”, suurempi Decepticoneista murahti tyytymättömästi.
”Mestari, suo anteeksi”, Starscreamiksi kutsuttu sanoi nöyristelevään sävyyn. ”Ihminen hidasteli matkalla.”
”Hmph. Ihminen. Niin niin. Mene sivuun, Starscream, en tarvitse sinua enää.”
”Kyllä, lordi Megatron, kyllä.”
   
”Ihminen, olet siis tullut työhaastatteluun?” Megatron kysyi Kullalta. Hänen äänensä kaikui tilassa, johon olisi helposti mahduttanut sisään katedraalin poikineen.
”Aivan niin”, Kulta vastasi. ”Näin työilmoituksenne ja katsoin olevani juuri oikea työntekijä tarpeisiinne.”
”Sen tulemme vielä näkemään”, Megatron tuhahti huvittuneella äänensävyllä.
   
”Nimesi ja arvosi, ihminen. Mitä olet saavuttanut mitättömän elämäsi aikana? Millaisilla valloituksilla olet ansainnut mahdollisuuden päästä tästä haastattelusta elossa?”
”Nimeni”, Kulta aloitti, ”on Kulta. Arvoltani olen englannin opiskelija, mutta tähtäimessäni ovat paljon suuremmat saavutukset kunhan ensin olen selvinnyt tästä rasittavasta välivaiheesta. Valloitukseni, odottakaapas”, Kulta sanoi ja kaivoi esiin CV:nsä. ”Katsokaa ja sanokaa te, olenko ansainnut mahdollisuuden päästä haastattelustanne läpi.”
   
Kulta ojensi pienen muistitikun. Hän oli valinnut sähköisen CV:n paperin sijasta, sillä oletti työnantajansa arvostavan mitä hyvänsä alhaista tekniikkaa enemmän kuin paperinpalaa.
”Soundwave”, Megatron pyysi. Toinen läsnä olevista Decepticoneista liikahti ja pitkä metallilonkero suikersi ottamaan muistitikun Kullan kädestä.
   
”Olet siis valloittanut planeettoja”, Megatron sanoi tyytyväisenä, kun Kullan CV latautui näytölle. Tiedosto sisälsi pitkän luettelon planeettoja, jotka kantoivat sellaisia nimiä kuin Aridia, Challax, Endako, Kerwan ja Marcadia. Kaiken kaikkiaan planeettoja oli lähes toista kymmentä. Kulta epäili, ettei pienempi luku olisi tehnyt vaikutusta joten hän päätti pelata varman päälle. Lisäksi CV sisälsi pienen sivuhuomautuksen, joka ei varsinaisesti osoittanut pätevyyttä haettuun työtehtävään, mutta kertoi jotain vapaa-ajan harrastuksista. Niitähän kysyttiin lähes aina.
   
”Olet kerännyt vaikuttavan määrän valloituksia ottaen huomioon kuinka heikko pieni ihminen olet. Starscream, muistanko nähneeni sinun ansioluetteloasi näin täytenä? Olenko edes nähnyt sellaista?”
”Mestari minä…”
”Hiljaa, Starscream”, Megatron keskeytti. ”Olet myös maininnut kirjoittamasi kirjan: Sisusta ja kokkaa pimeästä energonista. En ole koskaan kuullutkaan tästä.”
”Lordi Megatron”, Starscream pisti väliin, ”Soundwave mainitsi sen ohimennen pari raporttia sitten. Uskoisin että kirja on tutustumisen arvoinen.”
”Pyysinkö mielipidettäsi, Starscream? Avaa ylimitoitettu leukasi vielä kerran ja se saa tuta nyrkkini voiman!”
”Asia ymmärretty, lordi Megatron.”
Megatron loi Starscreamiin varoittavan silmäyksen ja käänsi sitten huomionsa jälleen Kultaan.
   
”Näyttää siltä, että ansioluettelossasi ei ole merkittäviä puutteita. Olet valmis varsinaiseen testiin.”
Megatron nappasi Kullan ja viskasi tämän Soundwaven vierelle.
”Kirjoita nopeammin kuin Soundwave ja sinulla on työpaikka. Oletko valmis?”
”Otan mitä annetaan, joten pistä parastasi”, Kulta sanoi itsevarmuutta uhkuen ja nyökkäsi pontevasti.
   
Kulta silmäili edessään lepäävää näppäimistöä. Se oli vain hivenen suurempi kuin hänen kannettavansa näppäimistö, eikä vaikuttanut sen vaikeammalta käyttää. Soundwave kohosi kuin vapaudenpatsas hänen vasemmalla puolellaan ja metalliset lonkerot tekivät työtä oman näppäimistönsä parissa kadehdittavaan tahtiin.
”Kirjoita, ihminen. Näytä oletko sopivaa ainesta Decepticonien joukkoon.”
    
Kulta laski sormensa näppäimistölle. Hän tunsi niiden sileän pinnan sormiensa alla. Keskittynyt ilme valtasi hänen kasvonsa kun hän alkoi kirjoittaa, eikä pieninkään ele paljastanut miten ilmiselvä paineen alla työskentely häneen vaikutti. Megatron seurasi kasvavan vaikutuksen vallassa kuinka ihmisen sormet lensivät näppäimillä, kuinka varmasti ja vakaasti jokainen harkittu painallus vei ihmistä lähemmäs Soundwaven ilmiömäistä tasoa. Tässä ihmisolennossa oli selvästi jotain. Kenties tämä heikko elämänmuoto kykenisi sittenkin palvelemaan häntä ja saavuttamaan hivenen kunniaa siinä sivussa. Ajatus alkoi tuntua jo lähestulkoon houkuttelevalta.
   
”Aikasi on ohi, ihminen. Näytä mitä sait aikaan.”
Näytöt kääntyivät Megatronia kohden ja paljastivat Kullan ja Soundwaven kuumeisen uurastuksen tulokset.
Soundwave oli tapansa mukaan tehnyt virheetöntä työtä ja kirjannut ylös kolmenkymmenen sivun tilanneraportin jostain päin maailmaa. Megatron nyökkäsi tyytyväisenä ja kääntyi katsomaan mitä ihminen oli saanut aikaan. Varmastikaan tämä ei pystyisi kirjoittamaan saman verran tekstiä kuudenkymmenen sekunnin aikana.
   
Mikäli Megatronin metallinen ruumis olisi antanut yhtään periksi, olisivat osaset lennelleet hänen silmistään kun Kullan kirjoitus tuli näkyviin. Sivuja oli kolmekymmentä yksi ja kirjoitus, jos sitä sellaiseksi saattoi edes kutsua, täytti jokaisen rivin ilman välilyöntejä.


”KAlkadjlkasdlkasjdlkadölas,dökewofjklsnfjguiohflksmaööadäpepoefjidsnlksdalödöäödakpsfdisdnvkjndskjbugielflsöamäöakCÄÖLASCLKÖANLJHFIUAHISJlömaldkpäAÄKFPOJENDKLNKLksljlökösömölslsdasjdlkfknkcnckdsjkfhjdkjcdsnkjsnklcldnfkljdfjvdskclösölfjlrhfklesclksmölejrfiriehuihrkjnvlkäöewkroiehruirekamd…” ja niin se jatkui kolmekymmentäyksi sivua.
”MITÄ TÄMÄ ON?” Megatron jylisi ja harppasi aivan Kullan eteen niin että kevyt ihmispolo oli lentää selälleen loikatessaan pois alta.
”Se on todistus siitä, että kykenen kirjoittamaan nopeammin kuin tämä alaisesi tässä”, Kulta sanoi.
”Tämä ei ole hyväksytty suoritus. Lausu rukouksesi, ihminen, ja—”
”Jos saan huomauttaa, ette maininnut mitä minun tarkalleen ottaen oli määrä kirjoittaa. Minä toimin täysin sääntöjen mukaisesti ja kirjoitin nopeammin kuin Soundwave. En rikkonut annettuja käskyjä, sillä sellaisia ei ollut”, Kulta puolustautui.
”Perustelu on looginen”, Soundwave ilmoitti ja pieni vaaleanpunainen hymiö ilmestyi hänen visiiriinsä.
”Sinua ei oteta töihin. Työhaastattelu on päättynyt.” Megatron ärähti ja tunki megalomaanisen fuusiokanuunansa niin lähelle että Kulta olisi kyennyt kurkottamaan sen sisälle.

Perustelu on looginen
”Mestari, harkitkaa vielä”, kuului ääni jota kukaan ei olisi enää uskonut kuulevansa. Starscream oli ilmeisen hätääntyneenä saanut itsensä koottua ja änkesi nyt keikistellen paikalle estämään mitä väistämättömimmän ja surkeimman ihmiskohtalon, mitä maailmassa on kuunaan jouduttu näkemään.
”Enkö käskenyt sinua pysymään hiljaa, Starscream? Haluatko räjähtää atomeiksi yhdessä ihmisen kanssa?”
”En, en tietenkään, Megatron, mutta ajatelkaa millaisen menetyksen olette itsellenne tuottamassa. Tuo ihminen saattaa hyvinkin olla, hmm, alhaisin ja hävyttömin pikku maanvaiva, mutta sellaistahan me haimme? Häikäilemätön, se oli loistava sanavalintanne työhakemuksessasi. Aivan selvästi hänestä on johonkin, hänhän on perehtynyt pimeän energonin saloihin ja, ehm, valloittanut planeettoja. Antakaamme ihmiselle mahdollisuus. Sanokaamme, koeaika. Eikö se kuulostakin hyvältä, lordi Megatron?”
Megatron epäröi ja nosti sitten kanuunansa Kullan yltä.
”Tuon takia sinun ei pitäisi avata suunnitteluvirhettä, jota kutsut suuksesi”, Megatron murisi. ”Puhut niin paljon että kuolleet Decepticonitkin nousevat haudoistaan hiljentääkseen sinut, Starscream. Hyvä on sitten. Ihminen, sinut on otettu koeajalle Soundwaven alaiseksi. Tee työsi hyvin ja harkitsen sitten palkkaamistasi uudelleen. Ja ennen kaikkea, opettele kirjoittamaan tai räjäytän sinuun niin suuren reiän ettei maailmankaikkeus enää tunnusta olemassaoloasi.”
Sen sanottuaan Megatron tömisteli rivakasti pois komentosillalta My Little Ponyn tunnusmusiikin säestyksellä.
   
”Olen yhden velkaa, Starscream”, Kulta huokaisi kun hänen uusi pomonsa oli kadonnut näkyvistä. ”Toivottavasti tämä kuittaa kaiken.” Kulta kaivoi laukustaan uusimman painoksen teoksestaan: Sisusta ja kokkaa pimeästä energonista. ”Siinä on nimikirjoitus ja kaikki. Ole hyvä.”
   
Näin alkoi Kullan työkokeilu Nemesiksellä, eikä kukaan tiennyt mihin se vielä tulisi johtamaan.

Luku 2. Jossa komentosillalla koetaan useita keskeytyksiä

Oli Kullan kolmas työpäivä ja vaikka hän ei itse juuri ollut maininnut uudesta työpaikastaan, sana oli silti levinnyt. Niin kävi aina, eikä Kulta täysin käsittänyt millainen verkosto levitti hänen elämänsä yksityiskohtia niin vanhoille opiskelutovereille kuin lapsuudenystävillekin. Epäilemättä tämä joukko yhteensä tiesi hänen elämästään enemmän kuin hän itse ja se jos mikä tuntui huolestuttavalta.
   
Kulta oli sijoitettu komentosillalle, Nemesiksen informaatiokeskukseen, jossa hän ja hänen uusi esimiehensä Soundwave työskentelivät kuumeisesti tunnista toiseen. Oli iltapäivä ja kahvitauko lähestyi. Sellainen oli myönnetty vain ja ainoastaan Kultaa varten, sillä Soundwave tai kukaan muukaan Decepticoneista ei tarvinnut varsinaisia taukoja (vaikka varmasti olisivat ottaneet ne mielellään vastaan).
   
”Pidän tauon tässä välissä, jos sopii”, Kulta sanoi ja nosti sormensa näppäimistöltä. Viimeiset kolme päivää olivat kuluneet Soundwaven informaatiotulvassa luovien (hänen ei annettu kirjoittaa mitään siitä huolimatta että Kulta oli todistanut lähestulkoon virheettömän kielitaitonsa niin suomeksi kuin englanniksikin) ja nyt hän tunsi viimein päässeensä aallon harjalle.
”Odota, tunkeilija!” kuului vastaukseksi äänite, joita Soundwave käytti halutessaan ilmaista itseään aavistuksen selvemmin. Kullan näytölle ilmestyi kuva Nemesiksen varjosta, jossa seisoi ihminen avainnippu kädessään. Kulta veti syvään henkeä ja hillitsi halunsa facepalmata naamansa mustaksi. Mitä tuo teki täällä? Miten ihmeessä Ane-tan oli saanut tietoonsa hänen uuden työpaikkansa? Ja ennen kaikkea, kuinka kummassa nainen oli edes löytänyt sen?!? Nemesis saattoi olla massiivisin alus mitä Maan kamaralle oli koskaan laskeutunut, mutta sitä ei suinkaan ollut ajettu keskelle supermarketin parkkipaikkaa kaikkien ihailtavaksi.
   
”Hän on, ehm, tuttuni”, Kulta sanoi ja zoomasi lähemmäs. Ane-tan vaikutti olevan todellisissa ongelmissa yrittäessään tunkea avainnippuaan johonkin Nemesiksen ulkokuoresta löytämäänsä rakoon.
”Saisitko hänet tänne sisälle ennen kuin hän rikkoo joko avaimensa tai naarmuttaa meidän hienon työpaikkamme ulkokuorta?”
Vastaukseksi komentosillalle ilmestyi maasilta ja yksi Soundwaven lonkeroista sukelsi siihen, tuoden palatessaan mukana hämmentyneen ja jokseenkin sekavan Ane-tanin.

Yksi lonkeroista...
”Ah, toimihan she viimein”, Ane-tan sopersi lattialla ja yritti kömpiä takaisin seisaalleen. ”Olin aivan varma että… Kulta! Sinua etsinkin! Käsittämätöntä!”
”Todellakin”, Kulta sanoi eikä tiennyt edellytettiinkö häneltä tyyntä ja rauhallista käytöstä, vai oliko hänellä lupa käydä käsiksi ystäväänsä, joka oli juuri yrittänyt tunkeutua Nemesikseen kotiavaimellaan, keskellä päivää, umpihumalassa.
”Mikäs se tuo on?” Ane-tan kysyi lattialla istuen. Ilmeisesti maasillan vaikutus oli jo hieman haalenemassa (tai sitten se jonkin alien-logiikan mukaan tasapainotti Ane-tanin aineista olotilaa) sillä hän kykeni pysymään istuallaan ja jopa katsomaan jotenkuten suoraan Soundwaveen, joka ei vaikuttanut huomaavan koko välikohtausta.
”Hän on Soundwave, minun esimieheni”, Kulta selitti kärsivällisesti. ”Olin juuri menossa tauolle, joten mitäpä jos tulet mukaani ja kerrot miten päädyit tänne. Lasillinen vettä ei olisi pahitteeksi meille kummallekaan.”
”Lasillinen, se kuulostaa hyvältä”, Ane-tan myönsi ahne katse harottavissa silmissään. ”Olehko maistanut sitä sen vihreän, mikä se nyt on, hedelmän makuista juomaa? On hyvää kamaa. Lähe mun kanssa hakemaan sitä Virosta, jooko. Sä näet värejä!”
”Anteeksi”, Kulta sanoi pahoittelevasti Soundwavelle ja retuutti Ane-tanin seisaalleen. ”Nyt menemme juomaan ison lasillisen vettä ja sen jälkeen soitan taksin johonkin, mistä sinut voidaan viedä kotiin.”
”Ja sittenkö mennään Viroon?” Ane-tan kysyi ja päästi epäinhimillisen äännähdyksen. ”Sieltä saa varmaan pimeää Kattia suomeen toooosi halvalla.”
”Ei hajuakaan mistä puhut”, Kulta puhahti ja yritti olla haistamatta Ane-tanista uhoavaa sokerisen makeaa hajua. Jotain tuo ihmisparka oli taas mennyt kokeilemaan ihan omin päin. Miksi? Kulta mietti ja rukoili, ettei Ane-tanin ilmestyminen saisi koko Nemesistä hälytysvalmiuteen.
   
”PUNAINEN HÄLYTYS! TUNKEILIJA! PUNAINEN HÄLYTYS!”
   
”Mitä…?” Kulta sai rääkäistyä samaan aikaan kun Soundwave kääntyi ja näytti visiirissään kuvaa hampaisiin asti aseistetusta nahkatakkisesta miehestä, joka juoksi kranaatti kädessään jossain Nemesiksen käytävällä.
”Ihminen, tilanneraportti”, Shoundwave sanoi ja osoitti lonkerollaan kohti käytävää. Kullalta kesti vajaat kolme sekuntia tajuta mitä häneltä odotettiin ja siinä ajassa Soundwave oli jo ladannut näytölleen Nemesiksen käytäväkartaston ja osoittanut häiriöpaikan.
”Tuo panttivanki kuulusteltavaksi.”

Niin paljon kuin Kultaa epäilyttikin jättää epäilyttäviä aineita nauttinut Ane-tan Soundwaven seuraan, hän teki työtä käskettyä ja lähti kiireesti juoksemaan (lue: liikkumaan niin ripeästi kuin kykeni) kohti tunkeilijaa. Tämäkin, mitä ilmeisimmin, kuului osaksi Decepticon-harjoittelijan työnkuvaa ja kuka muu sopikaan paremmin kuolemaan ensimmäisenä kuin hän. Valitettavasti Kullalla ei ollut minkäänlaisia aikomuksia kuolla ensimmäisen oikean tehtävänsä aikana. Hän oli päättänyt tuoda tunkeilijan kuulusteltavaksi ja niittää siinä sivussa itselleen hieman arvostusta. Ehkä Megatron pyörtäisi päätöksensä ja antaisi hänen vielä kirjoittaa.
   
Nemesiksen hämärät käytävät näyttivät kaikki jokseenkin samalta, mutta vain yhdestä kuului ääniä. Kulta höristi korviaan ja epäili, että Ane-tanin huurut olivat jotenkin tarttuneet häneen ja sumentaneet hänen järkensä. Ei ollut mahdollista että hän oli kuullut oikein.
   
”Kerro Megatronille, nyt tangotaan!” Tyynen viileä miesääni sanoi Kullan sivulta. Nopeasti kuin rasvattu akseli, Kulta pyörähti ympäri ja katsoi tunkeilijaa silmästä silmään.


”Agentti Simmons”, mies esittäytyi, ripaus äskeisen lauseensa hulluutta äänessään. ”Pelastan sinut tästä törkyisestä paikasta, neiti, mutta sitä ennen on aika tangota.”
”Anteeksi kuinka?”
”Minulla ja Megatronilla on tango tangottavana”, Simmons sanoi ja tarttui Kultaa ranteesta. ”Meidän on aika selvittää kuka on kuka.”
”Siinä tapauksessa”, aloitti Kulta, joka ei lainkaan pitänyt agentti Simmonsin otteesta ranteensa ympärillä, ”suosittelen kääntymään ympäri. Megatron on toisessa suunnassa.”
Simmons katsoi Kultaa hölmistyneenä. ”Ahem, aivan niin. Kiitos avusta, neiti.”
   
Kulta ei tiennyt oliko kiittäminen hänen nerokkuuttaan vai agentti Simmonsin ilmeistä hulluutta, kenties kumpaakin ja enemmän jälkimmäistä, mutta ei kulunut kauaakaan kun hän seisoi jälleen komentosillalla. Hänen poissa ollessaan Ane-tan oli käynyt mukavasti istumaan Kullan näytön ääreen ja vaikutti pelaavan Space Impactia erittäin keskittyneesti samalla kun Soundwave jatkoi omaa työskentelyään.
   
”Sun työkaverish on hyvvä tyyppi”, Ane-tan hehkutti innoissaan päästessään seuraavalle levelille. ”Shoundawwy opetti miten tää toimii. Me tullaan juttuun, tieksä.”
Tulla juttuun saattoi olla huonoin mahdollinen ilmaisu Soundwavesta puhuttaessa, mutta koska Ane-tanin henkinen tila ei ehkä olisi päästänyt läpi minkäänlaista älyllistä selitystä, Kulta tyytyi vain pyörittelemään päätään taluttaessaan agentti Simmonsin Soundwaven huomaan.
”Hän halusi tangota Megatronin kanssa”, Kulta raportoi ja vilkuili sivusilmällä, minkälaista tuhoa Ane-tan oli saanut aikaan hänen jo rakkaaksi käyneelle työkoneelleen. Space Impact! Miten sellainen edes löytyi ohjelmistosta? Miksei kukaan ollut kertonut?
   
Sen sijaan että joku olisi valaissut miten ja miksi yksi Nokia-puhelimien klassisista peleistä oli päätynyt hänen näytölleen, komentosillalla alkoi raikaamaan mitä eriskummallisin tangokappale. Esittäjäksi Kulta tunnisti aina yhtä kultakurkkuisen Shockwaven. Ääni täytti koko komentosillan ja kaikui varmasti ulos asti. Myös agentti Simmons näytti valpastuvan ja ymmärtävän jotain.
”Tangoa juuri kaipasinkin!” agentti hihkaisi ihastuksissaan ja otti pari kokeilevaa askelta. ”Missä on Megatron, sillä suuresti haluan hänet tangoon kanssani.”
   
Megatronin puuttuessa Simmons teki Kultaa kohti yllättävän loikan ja kaappasi tämän tangoparikseen.
   
Ei kulunut kauaa, kun kaikista Nemesiksen kaiuttimista soiva tangomusiikki sai huomiota osakseen. Tömps, tömps, sanoivat Megatronin askeleet kun Decepticon harppoi paikalle katsomaan miksi hänen sota-aluksensa oli vuoroin hälytystilassa ja vuoroin täydessä lavatanssivalmiudessa.


”Soundwave, mistä tämä johtuu?” Megatron kysyi pettävän tasaisella äänellä ja siristi silmiään nähdessään Kullan ja Simmonsin.
”Kerro Megatronille, nyt tangotaan!” vastasi Soundwave agentti Simmonsin äänellä.
 Megatron kohdisti täyden huomionsa jaloissaan tanssahteleviin ihmisiin. Kulta yritti säilyttää arvokkuutensa mahdollisimman hyvin, mutta tehtävä osoittautui jokseenkin vaikeaksi, kun Simmons tanssitti häntä niin kiivaasti että oli oma työnsä näyttää hyvältä ja olla kompuroimatta omiin jalkoihinsa. Megatronin punaiset silmät tuntuivat kohdistuvan häneen niin intensiivisesti, että Kultaa kuumotti.
   
”Kulta pieni, sinun tehtäviisi kuuluu Nemesiksen puolustaminen”, Megatron kehräsi ilkeällä äänensävyllä. ”Ovatko sanat ’puolustaa’ ja ’tangota’ läheistä sukua toisilleen siinä kielessä, jota sinä käytät lajitovereidesi kesken?” Megatron kouraisi lattiatasoa valtavalla kädellään ja nosti Simmonsin ja Kullan kämmenelleen.
”Olet ero—”, hän aloitti, mutta sitten kaiuttimet suorastaan räjähtivät ja kuulosti siltä kuin joku olisi vääntänyt volyyminapilta niskat nurin.
”Kolmenkimppa kuulostaa jännittävältä”, Simmons huusi Shockwaven eargasmisen äänen alta ja ryhtyi tangoamaan Megatronin kämmenellä. ”Tämän päivän muistamme vielä kuolinvuoteellamme, kun enkelit saapuvat noutamaan meidät viimeiseen tangoon.”
   
Megatron itse - kukaan ei varmasti saa koskaan tietää, mikä hänen virtapiireissään koki väistämättömän oikosulkunsa tuona päivänä - otti pari haparoivaa askelta ja kuka hyvänsä ulkopuolinen olisi varmasti vannonut hänen astuvansa tangon tahtiin. ”Tämä on suurin fantasiani”, Kulta henkäisi ihastuksissaan ja ansaitsi agentti Simmonsilta yhden universumin mielipuolisimmista virneistä.
   
Sivussa Ane-tan katsoi Megatronin kämmenellä tanssivaa ihmiskaksikkoa ja tunsi olonsa hyljätyksi. Kullan työpaikalle saapumisen jälkeen mikään ei ollut mennyt suunnitelmien mukaan. Avain oli temppuillut, hän ei ollutkaan päässyt Viroon, Kulta oli onnistunut saamaan miesseuraa, puhumattakaan näistä seksikkäistä Decepticoneista, joita koko paikka oli täynnä. Kaiken päälle hän oli nähnyt vaivaa ja imenyt kitusiinsa mitä parhainta juhlajuomaa, mutta silti hänet oli unohdettu kuin mikäkin seinäruusu. Ane-tan murjotti, muttei voinut olla katsomatta parhaan ystävänsä suurimman fantasian toteutumista omilla Mehukatin samentamilla silmillään. Tämä ei kerta kaikkiaan voinut mennä näin, varsinkaan kun Shockwaven järjettömän hyvältä kuulostava ääni täytti koko komentosillan taivaallisilla sävelillään ja värisytti jokaisen läsnä olevan, niin robotin kuin ihmisenkin, ytimiä.
   
Ane-tan nousi ylös ja loi vilkaisun vieressään työskentelevään Soundwaveen.
”Tentaakkelit tangoamaan, Shoundave”, Ane-tan sanoi ja lähti vastausta odottamatta hakemaan tanssitilaa keskemmältä komentosiltaa. Hän ei lainkaan yllättynyt, kun yksi Soundwaven lonkeroista seurasi häntä tangon pyörteisiin.
   
Kulta huomasi sen, kun kaiuttimien ääni alkoi säristä. Shockwaven ääni häipyi lähes huomaamatta ja heidän tangokappaleensa vaihtui pahaenteisen sävyn omaavaan kitarasooloon. Kappale voimistui tasaista tahtia ja kuka tahansa tunsi kappaleen viimeistään nyt. Voi ei, Kulta ajatteli juuri ennen kuin komentosillan päähän ilmestyi hoikka siluetti, jonka silmien punainen loiste oli pysähtynyt katsomaan komentosillalla vallitsevaa näkyä.

”Enter Starscream”, Starscream sai lausutuksi heikolla äänellä ja yritti pitää leukapalansa kiinni kasvoissaan.
  

Näky mahtoi olla omituisin, mitä Nemesiksellä koskaan oli nähty, eikä Starscreamia ollut missään tapauksessa syyttäminen hämmentyneestä reaktiosta. Hän ei kuitenkaan ollut ainoa hämmentynyt olento komentosillalla, sillä niin Megatron, Kulta kuin Simmons tuijottivat Starscreamia yhtäläisen järkyttyneellä ilmeellä. Jopa aina niin välinpitämättömästi mitättömiin häiriöihin suhtautuva Soundwave oli kääntänyt päätään tarpeeksi, jotta saattoi todistaa sen minkä kaikki muutkin näkivät.
   
Starscream seisoi komentosillan päässä, yllään vaaleanpunaisesta kankaasta ommeltu essu, jonka kangasmäärästä Kulta olisi ommellut itselleen kymmeniä uusia pyyhkeitä homeisten tilalle (Kulta, niin älykäs kuin olikin, oli vain hieman aiemmin kohdannut rajansa kylpypyyhkeitä kuivattaessaan. Kukaan ei ole täydellinen.) Essun etutaskusta pilkisti esiin Sisusta ja kokkaa pimeästä energonista, kirjoittanut Kulta. Sylissään Starscream kantoi jonkinlaista taulua, joka oli vähintäänkin pienen seinän kokoluokkaa.
   
”Ole hiljaa, Starscream”, Megatron sanoi ennen kuin Starscream sai lausettaan muotoiltua.
”Tästä ei keskustella.”
”Kyllä, tai…”, Starscream aloitti, mutta loppu lauseesta huuhtoutui musiikin mukana, kun Soundwave käänsi jälleen tangomusiikin soimaan ja palasi työhönsä.
   
Starscream laski kantamansa taideteoksen lattialle ja harppoi rivakasti Megatronin luokse. Hänen askeleissaan oli tanssahtelevaa keinuntaa ja eleganssia, jollaisesta moni nainen kykeni vain unelmoimaan. Starscream sysäsi Simmonsin ja Kullan sivuun (tarpeeksi huolellisesti, jotta ihmisparat eivät murtaneet niskojaan pudotessaan alas komentosillalle) ja tarttui Megatronia käsikynkästä.
”Minä olen Decepticonien tangokuningas ettekä te maininneet tästä minulle sanaakaan!” Starscream valitti loukkaantuneena.
”Ole nyt jo viimein hiljaa, Starscream. Jos haluat tehdä jotain hyödyllistä, liikuta jalkojasi äläkä leukojasi”, Megatron murahti ja sai palkakseen yhden Starscreamin omahyväisistä virneistä.
”Hyvä on sitten, lordi Megatron. Tästä tulee kultaa. Tangokultaa!”
   
Tangokultaa!
Tanssi jatkui ja jossain vaiheessa Shockwaven tangokappaleet vaihtuivat Seinäjoen tangomarkkinoiden lähetykseksi. Kulta oli siirtynyt laskeutumisesta toivuttuaan sivummalle ja päässyt vaivoin ylös, kun Ane-tan tanssahteli yhä ilmeisen päihtyneenä hänen lähettyvilleen ja luovutti tantaakkeliparinsa Kullan käyttöön. ”Tämä on kansamme tanssi”, Ane-tan huikkasi ja pyörähti sivuun antaessaan Kullalle tilaa. ”Tentaakkelilla on muuvit hallussa, Kultaseni. Varmashti parempi partneri kuin yksikään Virossa”, Ane-tan hehkutti ja hoiperteli pois tanssilattialta. Kulta veti syvään henkeä ja suostui vielä yhteen tanssiin antautuessaan Soundwaven lonkeroiden vietäväksi.  
   
Sivummalla Starscream näytti todellisen kyntensä tanssilattialla. Sulavalinjainen Decepticon astui seksikkäillä säärillään niin kissamaisen pehmeästi, että Megatronilla oli täysi työ olla häpäisemättä itseään taidokkaan partnerinsa vierellä. Ei ollut epäilystäkään, kumpi Decepticoneista vei, eikä tarvinnut kuin vilkaista Megatronia nähdäkseen, minkälaisia tuntemuksia Starscreamin kanssa tangoaminen hänessä sai aikaan.
   
Juuri kun tango oli yltynyt kiihkeimmilleen, kaiuttimet reistasivat jälleen. Tällä kerralla ääni ei hiipunut, ei korvautunut kitarasoololla, vaan laitteisto päästi korviavihlovan vihellyksen ja täyttyi häiriöäänillä. Soundwave käänsi päätään stereolaitteiston suuntaan ja loi sitten komentosillan oville katseen, jolla olisi hyytänyt Nemesiksen lämmityskoneistot alle sekunnin. Kukaan, ei kukaan saanut oikeutta sekaantua Soundwaven musiikkilaitteistoihin tällä tavoin! Ja siitä huolimatta komentosillan täyttivät rätinä ja sähinä, joiden alta lähti soimaan Serenan tunnusmusiikkia ja epämääräistä laulua: ”Botiti ajaa punaisella porschella, uaaaa, uaaa.”
    
Megatron pysähtyi kesken tangonsa ja sysäsi Starscreamin käsivarsiltaan. Pienempi Decepticon otti tuskin puolikastakaan horjahtavaa askelta päästessään jälleen tasapainoon. Starscream loi Megatroniin loukkaantuneen katseen, jonka tämä täydellisesti ignoorasi.
   
Jo viidettä kertaa päivän aikana toimet komentosillalla keskeytyivät. Punaisen urheiluauton valokeilat pyyhkivät heidän jalkojaan ja Knock Out driftasi paikalle niin että himmeät kumijäljet pinttyivät lattiaan. Urheiluauton ikkunasta kurkotti pieni Decepticon, joka piteli kovaäänistä suunsa edessä ja ulvoi riitasointuista lauluaan Serena-tunnarin pauhatessa taustalla.
   
Silmänräpäyksessä tapahtui monta asiaa. Kullan leuka loksahti sijoiltaan (MIKÄ AUTO!) ja otti lähes Starscreamaiset mittasuhteet kuolan valuessa hallitsemattomasti suupielestä. Ane-tan huojui lähemmäs uutta tulokasta ja puhdisti kuumeisesti silmälasejaan, vaikka luonnollisesti kaikki epäseksikkäät näköharhat olivat vain syytä Mehukatin yliannostuksesta. Kaikki tämä tapahtui ennen kuin Knock Out ehti pysähtyä. Samaan aikaan Megatron riuhtaisi Botitin ulos autosta ja sai Knock Outin peruuttamaan tuhat kertaa nopeammin kuin Mikä Häkkinen ja Michael Schumaher yhteensä. Ollakseen niin isokokoinen, Megatron liikkui sairaan nopeasti. Fuusiokanuuna tungettiin Botitin pientä päätä vasten ja pikkuinen Decepticon rimpuili Megatronin murskaavassa otteessa.
”Kuinka kehtaat tuottaa häiriöääniäsi Nemesiksen sisällä?” Megatron kysyi niin pehmeän pahansuovalla äänellä että kuka hyvänsä Botitia järkevämpi olisi vuodattanut energoninsa ulos siltä seisomalta. Vaalea valo loisti fuusiokanuunan sisältä ja Botiti tajusi viimein olla riuhtomatta osiaan irti.
”Olet erotettu.”
   
Yhdellä voimakkaalla heivauksella Megatron viskasi Botitin ilmaan kuin pesäpallon ja iski pikku robottia kanuunallaan niin että mutterit kilisivät lattialle. Botiti päästi epämääräisen uaaaa-äänen ja lensi voimalla päin komentosillan seinää. Hänen osansa kolisivat alas lattialle monena monituisena osana.
”Häiriö on hoidettu”, Megatron sanoi ja kääntyi katsomaan Knock Outtia, joka perääntyi varuillaan kauemmas Botitin jäänteistä. ”Mitä sinuun tulee, porsche, tutki ja kokoa tuo rääpäle. Äläkä enää koskaan tuo häntä minun silmieni eteen, onko selvä?”
”Selvähän se, Megatron”, Knock Out sanoi alistuvasti ja vilkaisi vielä kerran Botitia, joka lojui seinän vierellä ja päästi yhä ilmoille hentoa uaaa-uaaa-ääntä.
   
”Soundwave, pääsisimmekö nyt jatkamaan?” Starscream kysyi ja silmäili Knock Outtia paljonpuhuvasti. ”Vai tekikö pikku Botitimme sinut toimintakyvyttömäksi? Siinä tapauksessa…”
Starscreamin irviminen keskeytyi kun musiikki lähti taas soimaan ja yksi Soundwaven lonkeroista viuhahti ilmassa kuin piiska ja osui Starscreamia takaraivoon niin, että Decepticon otti hetken lukua. Knock Out seurasi sivusta Starscreamin hoipertelua.
”Näyt tarvitsevan lääkinnällistä apua”, hän totesi pää kallellaan. ”Voisin avata pääsi ja katsoa mikä meni sijoiltaan.”
”Tulepas tänne, ralliauto”, Starscream sanoi ja loihti kasvoilleen pirullisimman, mutta samalla viettelevimmän hymynsä. ”Tanssitaan vähän ja näytän sinulle kuka on avun tarpeessa.”

Tanssitaan vähän
”Jos välttämättä vaadit”, Knock Out vastasi lähes yhtä makeasti hymyillen. ”Olenkin odottanut tilaisuutta päästä tutkimaan tuota leukaasi vähän lähempää.”
”Katsoa saa muttei koskea”, Starscream vastasi ja harppasi itsensä tangoamisetäisyydelle.
”Varokin jos tallot jaloilleni. Maali on aivan uusi”, Knock Out varoitti. ”Yksikin naarmu, eikä mikään apu ole enää ulottuvillasi.”
”Ei pelkoa”, Starscream vastasi yhä hymyillen, ”minä en astuisi jaloillesi vaikka itse—”
”RIITTÄÄ!” Megatron karjaisi. Musiikki loppui siltä seisomalta ja ainoa kuuluva ääni oli Knock Outin raivostunut ”AUTS!” kun Starscream polkaisi ohi ja talloi Knock Outin vastamaalattua pintaa.
”Tangot on tangottu”, Megatron sanoi. ”Soundwave, missä ihmistunkeilija on?”
   
Aivan niin. Decepticonien intohimoisen tanssituokion aikana agentti Simmons oli kadonnut kuin savuna ilmaan. Soundwave luotasi Nemesiksen lähiympäristön löytämättä merkkejä Simmonsista. Mies ei ollut enää lähistöllä.
”ETSIKÄÄ SE IHMINEN!” Megatron karjui. ”Jos tieto tästä kulkeutuu Autoboteille… Teidän on parasta löytää karkuri ennen kuin niin tapahtuu.”
”Aivan niin, Megatron. Asia ymmärretty”, Knock Out sanoi ja teki lähtöä Starscream tiiviisti perässään.
”Starscream, mikä tuo on?” Megatron kysyi, kun Starscream kumartui nostamaan seinää vasten nojanneen taideteoksensa ylös. Kuva oli peitetty paksulla kankaalla, samaa sävyä Starscreamin kirkuvan pinkin essun kanssa.
”Se, mestari Megatron on...”, Starscream aloitti. ”Kenties haluaisitte nähdä sen myöhemmin?”
”Turha vaiva. Näytä se tai tuhoa se, mutta tee päätöksesi nyt heti."
”Ahem, aivan kuten haluatte”, Starscream sanoi ja veti suojapeitteen teoksen päältä. Peitteen alta paljastui pimeän energonin palasista luotu muotokuva, kenties modernia taidetta, asiasta oli vaikea mennä varmuuteen.


”Mitä se esittää?” Megatron kysyi ja tuijotti kuvaa ihmeissään. Jos hän jotain olikin odottanut, niin ei varmasti tätä.
”Mörkö-Muikkusta?”, Ane-tan ehdotti taustalta.
”Ei tietenkään, aivoton ihmisotus”, Starscream ärähti. ”Tämä tässä on uljas, yhdennäköisyydessään hämmästyttävä tulkinta lordi Megatronista!"
”Se olen minä?” Megatron kysyi järkyttyneenä.

Se olen minä?
”5/5”, Kulta sanoi kuvaa katsoen. ”Panisin.”
”Samaa mieltä Kullan kanssa”, Ane-tan myönteli.
”Teetkö sinä minusta pilkkaa, Starscream?” Megatron kysyi ja otti uhkaavan askeleen kohti muotokuvaa pitelevää Decepticonia. ”Tuo luomus… Se on…”
”Siinä olette te”, Kulta sanoi ja astui esiin varjoista. ”Meidän kaikkien kunnioittama ja ihailema täysmetallinen köriläs. Hail Megatron!”
”Anteeksi kuinka?” Kuului Megatronin ja Starscreamin kysymys kuin yhdestä suusta.
”Onhan se hieman… erikoinen, mutta kieltämättä jotain näköä teissä on”, Knock Out puuttui puheeseen.
”Niinkö tosiaan?”
”Niin. Starscream on selvästi, hmm, tuonut esiin joitain vähemmälle huomiolle jääneitä piirteitänne. Pimeän energonin työstäminen… No, me kaikki tiedämme millaisia tuloksia edelliset yritykset ovat saaneet aikaan. Tämä on suoranainen mestariteos.”
”Oletteko te todella sitä mieltä?” Megatron kysyi liikutusta äänessään ja silmäili läpi huoneessa olijat. Kaikki tuijottivat Mörkö-Muikkuselta näyttävää Megatronia, nielaisivat ja nyökkäsivät. ”Se on kuumin kuva ikinä”, Ane-tan sanoi ja pyyhki kuolaa poskeltaan.”Ja Shounddave on myös aika hottis”, hän jatkoi kuin itselleen puhuen. Kulta loi Ane-taniin epäuskoisen katseen ja ajatteli mielessään: täysin menetetty tapaus.
”Siinä tapauksessa”, Megatron sanoi harkitsevaan sävyyn ja nosti pimeästä energonista luodun muotokuvan ylös, ”kuva saa jäädä, Starscream. Vie se säilöön ja LÄHTEKÄÄ SEN IHMISEN PERÄÄN NIIN KUIN OLISI JO! Takaisin ei ole tulemista ilman agentti Simmonsia! Elävänä tai kuolleena, ymmärrättekö? Alkakaa mennä!”
   
Kaikki, paitsi Soundwave jättivät komentosillan mitä pikimmin. Kullalle myönnettiin lupa lähteä ja viedä Ane-tan mukanaan. Sekava ihmisraunio oli haluton jättämään komentosiltaa ja heittäytyi lattialle makaamaan. Lopulta tilanne ratkesi, kun kumpikin naisista viskattiin ulos maasillan kautta. Kulta ja Ane-tan tömähtivät hyvän matkan päähän Nemesiksestä. ”Olisi ollut niin siistiä jäädä vähän pidemmäksi aikaa”, Ane-tan valitti, eikä tehnyt pienintäkään elettä noustakseen ylös. ”Juuri kun olin kutsumassa Shounwaden mukaamme Viroon.”
”Mainitse vielä kerrankin Viro ja lähetän sinut sinne lopullisesti!” Kulta murahti, eikä itsekään halunnut nousta ylös. Maa oli niin mukavan vakaa alusta, kun kaikki muu pyöri ja kieppui maasillan vaikutuksesta.
”Lähde mukaan. Kattia riittää kummallekin. Son haplaa ku minä”, Ane-tan sanoi ja päästi epämääräisen urahduksen kääntyessään kyljelleen. ”Auta. En pääse ylös.”
”En minäkään”, Kulta vastasi.
    
Kaukana heidän yläpuolellaan helikopterin pieni varjo lankesi heidän ylleen ja Kulta olisi voinut vaikka vannoa kuulevansa jälleen mielipuolisen lauseen: ”Kerro Megatronille, nyt tangotaan!”

Epilogi:

Oli kulunut noin 48 tuntia agentti Simmonsin katoamisesta. Mies oli kadonnut kuin maan nielemänä, eikä edes Soundwave kyennyt (tai Megatronin käskystä suostunut) paikallistamaan agentin olinpaikkaa etsintäjoukoille. Dataa ei kertakaikkisesti ollut ja Starscream oli hermoromahduksen partaalla suorittaessaan epätoivoiseksi käynyttä etsintää ja pakoillessaan Megatronia, joka saapui paikalle mitä odottamattomimmista paikoista, mitä pahimpiin mahdollisiin aikoihin. Kulta epäili, ettei Megatron enää välittänyt agentti Simmonsin etsinnöistä kovinkaan paljon, mutta piti showta yllä vain Starscreamin kiusaksi.
   
Kulta palasi lakisääteiseltä kahvitauoltaan ja oli juuri kääntymässä komentosillalle, kun hän kuuli ääniä. Megatron oli saapunut komentosillalle hänen poissa ollessaan ja selitti nyt jotain, mikä alkuun kuulosti täysin käsittämättömältä siansaksalta. Lauseiden joukosta Kulta erotti sanat ”tango” ja ”Cybertron”, sekä jotain mikä kuulosti pahaenteisesti pimeältä energonilta. Kulta ei voinut kuvitellakaan miten kaksi ensin mainittua liittyivät toisiinsa, mutta viimeisestä hänellä oli pahoja aavistuksia. Oli kenties parasta pitää matalaa profiilia kahvitaukoilun kanssa ja ottaa hetken aikaa rauhassa. Kyllä hän muutaman päivän kestäisi, eihän se ollut mitään työtä edeltäviin vuosiin verrattuna. Koska Kulta ei halunnut jäädä kiinni salakuuntelusta tai vaikuttaa muuten vain epäilyttävältä, hän otti kasvoilleen mitä viattomimman ilmeensä ja marssi komentosillalle.
   
”Lähdemme kun—”, Megatron selitti Soundwavelle, kun huomasi Kullan saapuneen.
”Aaah, pieni ihmisassistenttini”, Megatron sanoi sydämellisesti. ”Oletko nauttinut työstäsi?”
”Olen kyllä, kiitos kysymästä”, Kulta sanoi. ”Olen saanut tästä irti niin paljon etten tiedä mistä aloittaa.”
”Se on hyvä kuulla”, Megatron sanoi, ”Sillä oppiaikasi on ohi.”
”Palkataanko minut vakituiseksi työntekijäksi?” Kulta kysyi toiveikkaana. Hänen silmänsä kiiluivat ahneesti pelkästä ajatuksesta. Niin paljon mahdollisuuksia, niin paljon…
”Ei”, Megatron keskeytti Kullan unelmoinnin. ”Olet irtisanottu.”
”Anteeksi kuinka? Millä oikeudella?” Kulta kysyi tuohtuen.
”Minun oikeudellani”, Megatron vastasi hymyillen pahansuovasti. ”Hyödyllisyytesi on saavuttanut rajansa ja nyt sopimukseen on aika pistää piste. Huutomerkki, sanoisin.”
”Mistä hyvästä? Olen ollut ahkera ja tunnollinen! Kykenen parempaan! Kykenen mihin vain jos vain saan mahdollisuuden ja hieman aikaa! Olen parempi kuin Starscream!
”Mahdollisesti”, Megatron myönsi ja kohautti massiivisia hartioitaan. ”Sano hyvästi työpisteellesi, kultaseni.”
Kulta nielaisi ja huomasi (jälleen kerran) joutuneensa lähietäisyydelle työnantajansa massiivisesta fuusiokanuunasta. Tuossa pitäisi lukea ”hengenvaara”, Kulta ajatteli paniikissa ja perääntyi. Hänen silmänsä hehkuivat heikkoa liilanpinkkiä valoa ja Megatron veti järkyttyneenä henkeä: ”NARKKARI!”
   
Pelastus ei ehkä tullut ylhäältä, mutta korkeammat voimat olivat selvästikin päättäneet puuttua tapahtumien kulkuun, sillä maasilta aukeni Kullan taakse kuin taivaan portit ikään ja Starscream hyökkäsi sisään Nemesikseen kuin Autobottien ajamana.
”Minä löysin agentti Simmonsin!” Decepticon ilmoitti voitonriemuisella äänellä. Starscreamin silmät kiiluivat häijysti ja virne oli sen mukainen. Naama kuitenkin venähti kun hän huomasi seisovansa aivan kiinni aktivoidussa fuusiokanuunassa.
”Megatron, mitä sinä teet?” hän kysyi kauhuissaan.
”Se hävytön…”, Megatron aloitti raivoissaan ja heristi kanuunaansa aivan Starscreamin kasvojen edessä. Kulta oli kuitenkin aikaa sitten kadonnut maasiltaan.
”Missä Simmons on?”
”Hän on—”, Starscream sanoi ja kääntyi katsomaan taakseen. Megatron huokaisi ja iski nyrkkinsä hyödyttömän alaisensa massiiviseen leukaan.
”Pois! Pois silmistäni te kaikki!”

Lähistöllä. Maassa. Tarkemmin sanottuna, Helsingissä.

Myöhemmin samalla viikolla Kulta ja Ane-tan istuivat kahvilan terassilla ja murustivat hyvällä halulla valtavia mokkapaloja. Tämä oli heidän ensimmäinen tapaamisensa sitten katastrofaalisen Nemesis-episodin ja kumpikin vältteli häpeällisten muistojen esiin nostamista. Kulta vilkuili vähän väliä taivaalle ja näytti niin jännittyneeltä, että Ane-tan pelkäsi naisen hyppäävän nahoistaan, mikäli taivaalta putoaisi mitään sadepisaraa kummallisempaa. Oli todennäköistä että Megatron lähettäisi jonkun hoitelemaan karanneen ex-työharjoittelijansa. Vielä toistaiseksi mitään ei ollut tapahtunut, mutta varmastikin aika koittaisi pian.
   
”Kuule, Ane-tan”, Kulta aloitti hitaasti ja kohotti katseensa tyhjästä lautasestaan.
”Hmh?”
”Olisin halunnut pitää sen työn”, hän sanoi surullisena. ”Minä ihan oikeasti pidin siitä. Siitä ja niistä luontaiseduista. Oli se parempi vaihtoehto kuin huoraaminen.”
”Mitä eroa työsi ja viimeksi mainitun välillä muka oli?” Ane-tan kysyi ja työnsi palan kakkua suuhunsa. ”Ja luulenpa että tarvitset vieroitusta, jos kutsu narkomaniasi tyydyttämistä luontaiseduksi.”
”Totta kai”, Kulta vastasi epäröimättä. ”Pimeän energonin diilerit ovat harvassa kuin hiukset kaljun kuontalossa. Ja työpanokseni Decepticoneille oli arvokas kuin--”
”Huoran kukkaro”, Ane-tan täydensi. ”Olet avun tarpeessa ja minä tiedän mistä sitä saa. Halvalla.”
”Mistä sitten?”
”Virosta.”

Toisaalla. Kaukana. Tarkemmin sanottuna, Cybertronilla.

”Oletko aivan varma tästä, lordi Megatron?” Starscream kysyi edessään kulkevalta Megatronilta. Oli kulunut jo viisi minuuttia, eikä Megatron ollut kiinnittänyt häneen huomiota. Tämä oli kuin olisi puhunut selälle, ja itse asiassa, niinhän Starscream oli tehnytkin.
”Palata tänne, näin yllättäen, miten käy sotamme Autobottien kanssa?”
Ei vastausta.
”Ja ne ihmiset! He ovat varmasti levittäneet tarinaa vuosisadan tangosta! Heidät olisi pitänyt tappaa ennen lähtöä! Varsinkin se energonia narkkaava—”
”Starscream”, Megatron aloitti, ”Kyseenalaistatko sinä minun päätökseni?”
”En tietenkään, lor—”
”Kyllä vain, Starscream”, Megatron keskeytti. ”Olet tehnyt niin viimeiset viisi minuuttia. Louskuttanut leukojasi ja kyseenalaistanut minun päätökseni.”
”Mutta lordi Megatron, kaikki mitä olen sanonut on—”
”Merkityksetöntä, Starscream. Autobotit eivät vielä pitkiin aikoihin saa tietää mihin olemme kadonneet, ja kun he saavat sen selville... No, siinä vaiheessa meillä on suunnitelma heidän murskaamisekseen. Sitä odotellessa he saavat pitää ihmisensä, varsinkin sen energonnarkkarin. Heistä ei ole pienintäkään vaaraa, paitsi ehkä sinulle.”
”Minulle?”
”Sinä olet ainoa, joka on valittanut nykyisestä tilanteestamme, Starscream.”
”Mutta—”
”Ei muttia, tai annan Knock Outin päivittää suuvärkkisi pienempään malliin.”
Ei vastausta.
    
Kului toiset viisi minuuttia ja Starscreamin myrtynyt hiljaisuus alkoi käydä Megatronin hermoille. Ei sillä, että hän olisi pitänyt alaisensa kroonisesta puheripulista, mutta hiljaisuus oli jollain tavalla vielä pahempaa. Se tuntui samalta kuin jos Starscream olisi mennyt rikki. Ajatus oli sekä huvittava että hirvittävä.
   
Decepticonit saapuivat viimein päämääräänsä. Se oli avara kenttä, suojassa raunioiden keskellä, ja sinne Decepticonit olivat perustaneet väliaikaisen tukikohtansa. Nemesis kierteli heidän yläpuolellaan kuin paksu lepakko ja kourallinen Decepticoneja puuhaili töidensä parissa heidän astellessaan paikalle.
”Onko kaikki valmista?” Megatron kysyi lähimmältä Decepticonilta.
”Kyllä, lordi Megatron. Aloittamme käskystänne.”
”Hienoa”, Megatron hyrisi ja johdatti Starscreamin keskelle puhtaaksi raivattua kenttää.
”Mitä tämä nyt on?” Starscream kysyi hermostuneena. Kaikki katsoivat heitä odottavasti, eikä se yleensä tiennyt hyvää.
”Kulttuuria, Starscream. Tämä on Cybertronin tangokulttuurin alku.”

    
Kaukana heidän yläpuolellaan, musiikki lähti soimaan ja Shockwaven kaunis ääni kietoutui heidän ympärilleen, kun ensimmäiset Decepticontanssiaiset alkoivat.

~♣~

Kommenttiboksi on teidän. Käyttäkää sitä hyvin.