Tämä ficci on jatko-osa menestyneelle Tentaakkelitangolle.
Se on omistettu Kullalle, koska kenelle muullekaan voin omistaa
Transformers-crack-ficin??? Osa juonesta on suunniteltu yhdessä Kullan kanssa.
En siis ole vastuussa muusta kuin toteutuksesta. Ja kaikesta minkä
suunnitteluun Kulta ei osallistunut…
Kirjailijan huomautukset:
-
Tämä teos ei ole edeltäjänsä veroinen, mutta lukekaa
silti.
-
Hahmojen OoC-mittari saattaa edelleenkin näyttää
punaista. Oletan että mittari on vain rikki.
-
Nipnip.
Licence to kill grammar.
-
Kirjailija ei ole vastuussa reaktioista, joita
teos saattaa aiheuttaa. Positiiviset ja palvovat palautteet otetaan vastaan
epäillen.
-
Osa kuvista (joita ei tällä kertaa ole) saattaa edelleenkin aiheuttaa
reaktioita.
-
Henkisen iän toivotaan nousseen aavistuksen
verran, mutta ikäraja on siitä huolimatta oman tulkinnan varassa.
-
Paritukset: Kullan vanha kunnon OTP, Botiti
x Knock Out, Megs x Kulta, Simmons x tango…
-
Omaan edelleenkin täydet oikeudet Ane-tanin
hahmoon. Muut oikeudet kuuluvat vähän mikä minnekin.
-
Gifit/kuvat eivät minun. Eikä niitä edes ole, joten tällä ei ole mitään merkitystä.
-
Ficin nimi on Tunteiden tulkki. Sillä ei ole
juuri mitään tekemistä itse tarinan kanssa.
Luku 1. Turvapaikka
Huoltamo sijaitsi kaupungin laidalla pienen sivutien
varressa. Polttoainetta, korjausta, varaosia, pesu ja vahaus, kahvia ja pullaa…
Paikasta sai lähes kaikkea mitä kuski saattoi toivoa itselleen tai
menopelilleen. Mikä parhainta, huoltamossa oli harvoin tungosta ja palvelua
sain lähes saman tien. Hyveistään huolimatta huoltamo ei kuhissut asiakkaita.
Paikalla tuntui olevan omat vakikävijänsä, joiden joukkoon oli jostain syystä
vaikea sulautua. Kenties huoltamo oli liian kaukana valtateistä, eikä pystynyt
kilpailemaan keskustan multiyrityksien kanssa. Moni miettikin, kuinka kauan
pikku yritys jaksaisi pitää pintansa Viron kuumilla markkinoilla. Moni myös
yllättyi, kun pieni huoltamo jatkoi toimintaansa vuodesta toiseen muusta
maailmasta välittämättä.
Näistä asioista
Kulta oli vain hämärästi tietoinen seistessään huoltamon edessä, keräten
rohkeutta astua paikkaan sisään. Jokin, sen lisäksi että hän seisoi parhaillaan
virolaisen autokorjaamon edessä kuin eksynyt turisti ikään, sai hänet tuntemaan
itsensä hermostuneeksi. Oli kulunut jo kolme kuukautta hänen edellisen, varsin
epäonnistuneen työsuhteensa loppumisesta ja Kulta oli päivä päivältä
neuroottisempi. Joulu oli parin päivän päässä ja viikko sitten hän oli
lähestulkoon jäänyt punaisen urheiluauton alle ylittäessään katua. Jos se ei
ollut merkki, niin ei sitten mikään. Hänen aikansa oli kertakaikkisesti lopussa
ja jos mikään häntä enää saattoi auttaa, niin liittoutuminen hänen edellisen toimeksiantajansa
vihollisten kanssa.
Autoboteista Kulta
oli saanut tietää työskennellessään Soundwaven apumiehenä. Oli ollut suorastaan
mahdotonta välttyä kuulemasta, näkemästä ja käsittelemästä botteihin
kohdistuvia tietoja. Vielä tuolloin kaikki oli ollut viatonta, lähes turhaa
informaatiota jonka hän vain oli tottumuksesta painanut mieleensä. Kuka olisi
arvannut, että hänen kaltaisensa kävelevä tietoturvariski olisi vielä hyötynyt
itse siitä kaikesta? Eihän hän ollut muuta halunnut kuin rahaa ja annoksensa
pimeää energonia!
Kulta luki pienen
muistilappunsa viimeisen kerran läpi ja tunki sen taskuunsa. Hän marssi
huoltamon ovelle ja veti sen auki. Vastaan tulvahti lämmintä, pullantuoksuista
ilmaa. Myyjä tiskin takana nosti katseensa ja hymyili kohteliaasti. Sitten
hänen silmänsä levisivät, kun hän tunnisti tulijan. Kulta vastasi hymyyn ja
peitti yllätyksensä parhaansa mukaan.
”Agentti Simmons”, Kulta sanoi. ”Tapaamme jälleen.”
”Tulitko tangoamaan, Decepticon?” Simmons kysyi ja veti
esiin aseensa.
”En tällä kertaa. Tarvitsen turvapaikan”, Kulta sanoi ja
seurasi aseen piippua herkeämättä. Hän oli kyllä tiennyt joutuvansa tiukkaan
paikkaan, mutta Simmonsin kohtaaminen ei ollut käynyt hänen mielessäänkään.
”Bensa-asemalta?”
”Tiedän kyllä mikä asema tämä on”, Kulta tuhahti. ”Tarvitsen
turvapaikan.”
Simmons epäröi ja laski asettaan hieman. ”Jos tiedät
tukikohdasta, sinut tulee eliminoida”, hän sanoi, muttei vaikuttanut enää yhtä
varmalta. Rakennuksen ulkopuolella pihaan ajoi punainen rekka. Kulta tuskin
kiinnitti asiaan huomiota.
”Pidä kädet ylhäällä, pikku Decepticon”, Simmons sanoi.
”Menemme pihalle.”
Kulta kävelytettiin
ulos ase takaraivoa painaen. Yllätyksekseen hän tunsi olonsa varsin tyyneksi.
Ehkäpä tämä oli seurausta niistä kerroista, joina hänet oli lähes
kirjaimellisesti tungettu entisen työnantajansa fuusiokanuunaan, tai sitten
kyseessä oli jonkinlaista kuolemaan valmistautumista, jota hän oli
alitajuisesti harrastanut parin viime kuukauden aikana. Miten vain, hänen
rauhallisuutensa hermostutti Simmonsia tavattomasti.
”Optimus”, Simmons
huusi ja osoitti sanansa pihaan parkkeeratulle rekka-autolle. Kulta ei ollut
uskoa korviaan. Tässäkö oli pahamaineinen, Decepticonienkin keskuudessa
kavahdettu Optimus Prime?
Kyllä vain. Simmons tyrkkäsi Kullan lähemmäs rekkaa ja
pakotti tämän nousemaan ohjaamoon.
”Mitä tämä on, agentti Simmons?” kuului kummeksuva,
isällinen ääni.
”Tämä pikku Decepticon tietää tukikohdasta”, Simmons sanoi
kiivetessään Kullan perässä penkeille.
Kun ovi oli saatu kiinni, Optimus kaasutti ja paineli tien
päälle. Kidnapattiinko minut juuri äsken?
Kulta ajatteli katsoessaan, kuinka huoltamo jäi heidän taakseen.
”Hän on ihminen,
agentti Simmons”, Optimuksen ääni kuului varmana ja vakaana auton kaiuttimista.
”Jos hän tietää tukikohdasta, meille ei jää vaihtoehtoja.”
Mitä vaihtoehtoja? Kulta
ajatteli hermostuneena. Tiesinhän ettei
tämä ole hyvä ajatus.
”Olen samaa mieltä, Prime”, Simmons vahvisti ja hipelöi
asettaan. ”Meidän on vietävä ruum—”
”Meidän on suojeltava häntä ja varmistettava etteivät
Decepticonit pääse häneen käsiksi”, Optimus jatkoi kärsivällisesti.
”Te ette ymmärrä, Prime. Hän on Decepticon!” Simmons tiuskaisi. ”Hän on heidän ihmislemmikkinsä.
Hän on yksi Soundwaven alaisista!”
Ohjaamon täytti painostava hiljaisuus, joka vaati Kultaa
avaamaan suunsa.
”Optimus Prime”, hän aloitti. ”Megatron haluaa minut
kuolleena. Tarvitsen suojelua.”
Hiljaisuus muuttui omahyväiseksi ja vähemmän epämukavaksi.
”Agentti Simmons, oletan että olemme nyt yhtä mieltä
hänestä”, Optimuksen ääni sanoi. ”Meidän on suojeltava häntä parhaamme mukaan.
Olemme täällä turvaamassa ihmisiä Decepticoneilta.”
”Mut—”
”Järjestä hänelle paikka tukikohdassa. Luotan hänet sinun
vastuullesi, agentti Simmons.”
Sitten auton ovet levähtivät selkoselleen ja Simmons ja
Kulta joutuivat nousemaan ulos. He olivat kiertäneet vain pienen lenkin ja
huoltoasema näkyi heidän vasemmalla puolellaan.
”Seuraa minua, partneri”, Simmons murahti ja lähti
lampsimaan tienviertä pitkin. Kulta kohautti olkiaan. Ainakin hänellä oli
turvapaikka. Ei, hän korjasi mielessään, hänellä oli työpaikka.
Luku 2. Takaisin Maahan
”Ikikipinän nimeen, Starscream!” Knock Out puhahti
taivuttaessaan puhuttelemansa Decepticonin siivekkeitä takaisin tämän
selkäpuolelle. ”Uskallanko edes kysyä miten tämä tapahtui?”
”Älä lörpöttele vaan tee työsi”, Starscream sihahti
vastaukseksi samaan aikaan, kun viimeinen siiveke väännettiin viimein oikeaan
asentoonsa.
”Olen saanut
tarpeekseni!” Starscream ärähti varoittamatta ja sai Knock Outin ottamaan
hätäisen askeleen taaksepäin. ”Se oli puhdas väärinymmärrys! Olin vain väärässä
paikassa väärään aikaan.”
”Ai kuten viime kerralla, kun takavarikoit pimeää energonia
omaan käyttöösi lordi Megatronin selän takana?” Knock Out kysyi, viitaten vain
vähän aikaa sitten sattuneeseen välikohtaukseen, joka oli tuonut hänen
vakiopotilaansa takaisin hoitopöydälle.
”EI! Tai siis… Se oli virhe, myönnän, mutta tämä on jo
liikaa!”
”Kieltämättä lordi Megatron ei tätä ennen ole rutistanut
sinua näin pahasti”, Knock Out totesi heilautellessaan esiin kaivamaansa
hitsauspilliä rennosti käsissään. ”Hänen luottamuksensa lääkintätaitoihini on
ylitsevuotavaa, mutta tällä menolla edes minä en saa sinua palautettua
entiselleen ilman korvaavia lisäosia.”
”Sille ei tule olemaan tarvetta”, Starscream totesi kuivasti
ja nousi ylös hoitopöydältä.
”Hei—”
”Hyvästi, tohtori.”
Sen sanottuaan
Starscream poistui paikalta aavistuksen linkuttaen.
”Hän MITÄ?” Megatron karjaisi niin että koko komentosilta
kaikui.
”Hän lähti, Knock Out toisti ja silmäili levottomasti
ympärilleen. Soundwave seisoi tavallisella paikallaan näyttönsä edessä,
välittämättä ympärillä tapahtuvasta kuulustelusta. Hänen ja Megatronin lisäksi
paikalla ei ollut ketään. Miten Starscream kesti näitä tilanteita?
”Kerro minulle, Knock Out, miksi Starscream olisi yhtäkkiä
jättänyt Cybertronin, jättänyt Decepticonit?” Megatron kysyi pehmeän
pahaenteisesti.
”E-en tiedä, lordi Megatron. Kenties siipien taittaminen oli
tällä kertaa pieni… ylilyönti?”
Megatron loi Knock Outtiin pahaenteisen
naarmutan-pian-pintaasi katseen, joka onneksi lientyi, kun Soundwave asteli
hänen luokseen visiiri vilkkuen.
”Sait selville Starscreamin määränpään”, Megatron myhäili
tyytyväisenä. ”Hienoa, Soundwave. Valmista avaruussilta käyttöön”, Megatron
sanoi ja käänsi sitten huomionsa jälleen Knock Outtiin.
”Lähde Maahan ja”, Megatron antoi katseensa kiertää lähes
tyhjällä komentosillalla, ”ota Botiti mukaasi.”
”Lordi Megatron”, Knock Out takelteli, ”Ymmärrän että olette
juuri menettäneet kakkosmiehenne, mutta varmasti teillä on minulle enemmän käyttöä täällä kuin Maassa?”
”Tohtori hyvä, teidän uusi tehtävänne on aloittaa
valmistelut Autobottien tuhoamiseksi”, Megatron selvensi kärsivällisesti.
”Normaalisti antaisin tehtävän kakkosmiehelleni,
mutta koska päästit hänet menemään… ” Megatron jätti lauseensa ilmaan. Knock
Out huokaisi alistuneesti.
”Ja jos satut kohtaamaan Starscreamin, pidä häntä silmällä.
Huolehdin hänestä itse kun aika koittaa. Sitä ennen haluan kaiken sujuvan
täysin ongelmitta, ymmärrätkö?”
”Täydellisesti.”
Luku 3. Pesu ja vahaus
Kulta istui taukohuoneessa, vanha autolehti ja kupillinen
teetä edessään. Aamupäivä oli ollut kuolettavan tylsä ja Kulta toivoi että
Optimus olisi sijoittanut hänet johonkin vähän eläväisempään paikkaan. Eihän
huoltamossa mitään vikaa ollut, siellä vain ei ollut työtä. Simmons partioi
kahvilassa ja seurasi Kultaa herkeämättä aina kun he osuivat kasvotuksin.
Sellainen huomio sai kenet tahansa viihtymään vuosikausia vanhojen lehtien ja
vara-osaluetteloiden kanssa.
Kahvion puolelta
kuului heleä ”ding”. Joku oli saapunut sisään. Heillä oli asiakas!
Kulta kuuli Simmonsin puhuvan, sitten kassakone kilahti ja
asiakas lähti. Hiljaisuus oli palannut.
Iltapäivällä, kun
Simmons ja Kulta viettivät vaivaannuttavaa kahvitaukoaan, joku ajoi jälleen
pihaan.
”Sinun vuorosi, pikku Decepticon”, Simmons urahti ja usutti
Kullan kahvion puolelle.
Ovella seisoi
perin pohjin järkyttynyt mies, joka ei jostain syystä astunut sisälle kahvion
lämpöön.
”Miten voin palvella?” Kulta kysyi ja toivoi että asiakas
sulkisi oven. Talvinen ilma puhalsi sisään ja sai Kullan hytisemään.
”Autoni”, mies sanoi paniikissa ja huitoi ulos, jossa Kulta
näki punaisen urheiluauton väärin parkkeerattuna.
”Pesu, vahaus, kiillotus, mitä vain teiltä löytyy. Otan koko
hoidon”, asiakas sanoi ja kaivoi lompakkonsa esiin.
”Se tekee”, Kulta katsoi luetteloa ja laski nopeasti yhteen,
”Satakaksikymmentä euroa. Olkaa hyvä ja ajakaa autonne sisään halliin.”
Mies nyökkäsi hermostuneesti, maksoi ja kiirehti lähes
juoksujalkaa autonsa luokse. Kulta palasi takaisin kahvihuoneeseen. Hänen
poissa ollessaan Simmons oli lähtenyt jonnekin. Kulta kohautti olkapäitään,
samapa tuo. Hän osasi kyllä pestä ja puunata auton kuin auton.
Hallissa Kultaa
odotti mitä miellyttävin näky. Kiiltävä, punainen Aston Martin odotti pääsyään
hänen käsittelyynsä.
”Aijaijai, mikä pakkaus!” Kulta ihasteli ääneen. ”Ei sinussa
paljoa työtä ole, mutta ei se mitään. Pieni puhdistus ei koskaan ole pahaksi.”
”Omistajasi on
pitänyt sinusta huolta”, Kulta puheli hinkatessaan auton kiiltävää pintaa
sienellään. ”Tosin, niin minäkin olisin. Voisin ottaa sinut koeajoon ihan
milloin vain. Ihan harmittaa, ettei Optimuksen porukassa ole ketään sinun
laistasi”, Kulta huokaisi ja viskasi pesusienen paljuun. Hän oli juuri
kurottamassa kohti letkua, kun jokin muuttui. Kylmät väreet kulkivat Kullan
selkäpiitä pitkin ja hän kääntyi varovasti ympäri.
”Laske letku alas”,
hänen saippuoitu Aston Martininsa sanoi.
”Knock Out?” Kulta pihahti kauhistuneena. Hänet oli
löydetty! Decepticonien itserakas, hemmetin hyvännäköinen lääkintämies oli
löytänyt hänet! Tietysti! Miten hän olikin ollut niin typerä?
”Älä tule lähemmäs”, Kulta sanoi matalalla äänellä letkua
puristaen ja yritti kuulostaa vaaralliselta. Valitettavasti hänen haparoiva
Megatron-imitaationsa ei tehonnut ja Knock Out ojensi kätensä häntä kohti.
”Uskallakin! Minä osaan metallikatoa!” Kulta uhkasi, mutta
oli jo liian myöhäistä. Hän kiljaisi vertahyytävästi kun Knock Out tarttui häneen
saippuaisella kädellään. Ennen kuin Kulta tajusikaan, hänet oli sidottu
turvavöillä vielä hetki sitten ihailemansa auton takapenkille.
”Koeajon aika”, Knock Outin ääni kajahti ja sitten he
painelivat ulos hallista, pois Autobottien ulottuvilta.
Luku 4. Tunteiden tulkki
Aamu oli mitä kylmin ja kirkkain. Aurinko värjäsi horisontin
vaaleanpunaiseksi ja lumi kiilsi hopeisena jäätyneen järven pinnalla. Lämmin
ilma höyrysi pieninä pilvinä keskeltä järveä, jossa Optimus Prime istui
pakkasnestettä siemaillen. Hänen onkivapansa nyki kevyesti virran viedessä
syöttiä jossain syvällä jään alaisessa maailmassa.
Oli kulunut
seitsemäntoista tuntia Kullan katoamisesta. Autobotit olivat paneutuneet
etsintöihin, mutta tähän mennessä työ ei ollut tuottanut tulosta. Optimus
epäili vahvasti katoamisen liittyvän Decepticoneihin, mutta jotain tuntui silti
puuttuvan kuvasta. Decepticonit olivat mystisesti kadonneet maisemista, lähes
samoihin aikoihin kuin Kullan työsuhde Megatronin alaisuudessa oli loppunut,
eikä mikään tätä ennen ollut varoittanut heidän paluustaan.
Optimus huokaisi ja
siemaisi jälleen suullisen pakkasnestettä. Oliko sittenkään ollut viisasta
tarjota Kullalle suojapaikkaa huoltamolta? Jos agentti Simmons olikin oikeassa
ja ihminen oli yhä Decepticonien listoilla, valmiina vakoilemaan ja toimimaan
Megatronin käskystä? Moni hänen Autobottitovereistaan oli valmis uskomaan
Simmonssia ja jättämään ihmisen Megatronin huoleksi. Optimus itse ei kuitenkaan
ollut luopunut toivosta. Kulta saattoi olla entinen Decepticonien työntekijä,
mutta varmasti hänen motiivinsa, mitä ikinä olivatkaan olleet, olivat suuresti
muuttuneet kokemuksen myötä.
Optimus sävähti,
kun hänen linjaltaan alkoi yllättäen kuulua särinää.
”Ratchet?” hän kysyi.
”Väärin”, kuului pelottavan tuttu ääni. Ääni, joka ei
missään tapauksessa kuulunut hänen linjoilleen.
”Megatron”, Optimus vastasi. ”Mitä olet tehnyt Kullalle?”
”Kullalle? Tarkoitatko entistä työntekijääni?” Megatron
kysyi viattomalla äänellä. ”En ole nähnyt ihmistä sen jälkeen kun hän jätti
Nemesiksen.”
”Minä tunnen sinut, Megatron”, Optimus sanoi ankarasti.
”Ihmisen on parasta olla kunnossa, tai muuten sinua ei pelasta mikään.”
Linjalta kuului karheaa naurua. ”En ole lainkaan yllättynyt
jalosta pyrkimyksestäsi suojella Kultaa. Vain jos tietäisit, millaisen olennon
olet ottanut siipiesi suojaan, jättäisit hänet kenties suosiolla minun
huostaani.”
”Mitä tarkoitat?”
”Hänellä on riippuvuus, jossa vain minä voin auttaa”, Megatron
sanoi.
Linjalle syntyi
syvä hiljaisuus. Optimus ei voinut kuvitella millaiselle käsittelylle Megatron
oli Kullan altistanut, mutta mitään hyvää se ei varmastikaan ollut. Kulta
ansaitsi tulla pelastetuksi, vaikka hän itse ei sitä ehkä vielä ymmärtänyt.
”Megatron, vaadin
sinua päästämään ihmisen vapaaksi. Olen luvannut turvata hänen olonsa ja sen
tulen tekemään vaikka se tarkoittaisi kaksintaistelua kanssasi”, Optimus sanoi
vakavasti.
”Tuon juuri halusinkin kuulla”, Megatron sanoi
voitonriemuisesti. ”Tavatkaamme keskiyöllä, Optimus. Löydät kyllä paikalle.”
Linja hiljeni.
”Ylitit kaikki odotukseni, Knock Out”, Megatron onnitteli
välittömästi, kun avaruussilta hänen takanaan oli sulkeutunut. Soundwave oli
saapunut myös paikalle ja seisoi varjona mestarinsa takana.
”Löysit sekä Autobottien tukikohdan, että yhden kadonneista
alaisistani. Et ehkä olekaan niin toivoton kuin olet antanut ymmärtää.”
”Kiitos, mestari”, Knock Out sanoi hämillään ja vilkaisi
huolissaan hämärään nurkkaan, jonne hän oli sijoittanut Kullan. Botiti seisoi
vahdissa ihmisen vierellä, täydellisen tiedottomana ympärillään tapahtuvasta
keskustelusta. Megatron seurasi Knock
Outin katsetta ja hymyili vinosti nähdessään Kullan istumassa sohvaan
kahlittuna, kasa suklaapatukoita ja vielä suurempi kasa käärepapereita
edessään. Lasillinen vihreää Mehukattia seisoi puoliksi juotuna Botitin
olkapäällä. Pieni Decepticon ei ehkä edes tiennyt siitä, sillä tämän koko
huomio oli kiinnittynyt tiukasti Knock Outtiin.
”Universumi on
pieni”, Megatron sanoi astellessaan Kullan eteen.
”Iltaa, lordi Megatron”, Kulta sanoi kohteliaasti. Megatron
loi hämmentyneen katseen Knock Outtiin.
”Tuollainen hän on ollut siitä asti kun saavuimme tänne”,
Knock Out totesi olkiaan kohauttaen. ”Kohteliaisuus on varmasti Optimuksen
vaikutusta hänen muutoin sairaaseen mieleensä.”
”Tuskinpa sentään. Tuo on vain hänen tapansa esittää
vaaratonta uhria”, Megatron sanoi ja mulkoili inhoten roskakasaa Kullan
jaloissa.
”Sinä et huijaa minua, pikku narkkari”, hän sanoi Kullalle. ”Minä
tunnen sinut. Tiedän millainen olet, etkä tule selviämään tästä elossa.”
”Sinä aliarvioit minut, lordi Megatron”, Kulta sanoi. ”Olen
selvinnyt elossa murhayrityksistä, joita et osaa edes kuvitella.”
Megatron räjähti nauramaan. ”Olet kuin Starscream. Sillä
erotuksella, että et yritä suistaa minua vallasta. Mutta se ei sinua pelasta.
Optimus Prime saa huomata sen, samoin kuin sinä ja kaikki, jotka tähän
sotkeutuvat.”
”Olen parempi kuin Starscream”, Kulta mutisi ja sai
palkakseen hieman lisää naurua.
”Tänä
iltana Optimus Prime saapuu vieraaksemme”, Megatron sanoi Knock Outille niin,
että Kultakin varmasti kuuli. ”Sinun tehtäväsi on varmistaa että juhlakalumme
pysyy aloillaan tanssiin asti.”
”Aivan kuten tahdotte, lordi Megatron”, Knock Out vastasi ja
vilkaisi pelokkaasti Kultaa.
”Lisäksi, siivoa tämä järkyttävä sotku. Tämä muistuttaa
minua Kaonin kaatopaikoista enkä soisi Optimuksen näkevän sitä viimeisenä näkynään
ennen kuolemaansa.”
Luku 5. Pimeä energon popcorn ja muita reseptejä
Päiviä kestänyt etsintä alkoi viimein tuottaa tulosta.
Starscream huokaisi helpotuksesta. Hän ei suinkaan katunut lähtöään
Cybertronilta, saati että hän olisi ikävöinyt mestariaan, mutta ellei hänen
onnensa olisi kääntynyt, hän olisi hyvin saattanut katua paluutaan Maahan.
Viheliäinen planeetta täynnä ihmisiä, puhumattakaan Autoboteista jotka yhä
lymysivät piilossaan ja veljeilivät pienten lihallistensa kanssa. Jos vain
pimeää energonia olisi muuallakin yhtä paljon kuin Maassa…
Pimeä varastoalue
siinsi hänen edessään lumisena ja autiona. Ihmisten värikkäät valot olivat
kadonneet ja vain palanen kuuta loi kalpeaa valoaan kun Starscream laskeutui
alas. Hänen jalkansa upposivat pehmeästi koskemattomaan lumeen. Täälläkö muka
pimeää energonia? Starscream oli melko lailla varma, ettei lähistöllä ollut
ainoatakaan energonvarastoa, mutta jos Megatron olikin jättänyt jotain maahan
odottamaan Decepticonien paluuta… Siitä mestari tuskin kertoisi minulle,
Starscream ajatteli yrmeästi ja lähti kulkemaan kohti aluetta, josta hänen
signaalinsa oli lähtöisin.
Varasto oli yksi
suurimmista ja vaikutti aivan yhtä hylätyltä kuin kaikki muutkin. Starscream
kurkisti varovasti sisään ja kun reitti vaikutti selvältä, hän livahti ääneti
hämärään halliin.
”Missä se on”, Starscream mutisi itsekseen alkaessaan penkoa
paikkoja. Piiloja oli hyvin vähän, varsinkaan sellaisia joihin olisi saattanut
piilottaa pimeän energonin palasia. Siitä huolimatta… Jossain sen täytyi olla.
Edes pikkiriikkinen sirpale…
”Kuka siellä?”
Ääni säikäytti Starscreamin pahanpäiväisesti.
”M-m-mi—, sinä?”
”Lordi Megatron oli oikeassa”, Kulta sanoi väsyneellä
äänellä ja sai Starscreamin sävähtämään uudelleen. ”Universumi on todella pieni.”
”Mitä sinä täällä teet?”
”Samaa voisin kysyä sinulta”, Kulta vastasi. ”Olet kuulemma
jättänyt Decepticonit.”
”Miten sinä tiedät siitä?” Starscream kysyi korkealla
äänellä ja jos Kulta ei aivan erehtynyt, hän vilkuili jo ympärilleen pakotietä
etsien.
”Knock Out ei ole puhunut juuri muusta sen jälkeen kun
saavuimme tänne. Ja lordi Megatron on käynyt kuumana jo pelkästä nimesi
lausumisesta.” Viimeisen lauseen Kulta lisäsi aivan kuin se olisi ollut mitätön
sivuseikka. Todellisuudessa Kullalla ei ollut harmainta aavistusta siitä, mitä
Megatron teki tai ajatteli Starscreamin nimen kuullessaan, mutta tuskinpa se
oli mitään miellyttävää. Ainakaan Starscreamille itselleen, mikäli tämä
sattuisi jäämään kiinni paikan päältä.
”O-o-onko lordi Megatron täällä?
” Starscream kysyi kauhuissaan. Sitä se pimeä energon oli siis tarkoittanut!
”Eiköhän hän pian palaa”, Kulta sanoi. ”Hän on varmasti
iloinen huomatessaan sinun liittyneen joukkoon. Knock Out ja Soundwavekin ovat
mukana.”
Tässä oli tarpeeksi
syytä lähteä Maasta mitä pikimmiten. Energonia, pimeää tai tavallista, olisi
kyllä jossain muuallakin. Tai jos ei olisi, ainahan hän voisi jättää alkavan
taiteilijanuransa ja ryhtyä kehittämään ilmiömäisiä tanssikykyjään hieman
pidemmälle. Tango sujui kuin tanssi ja kenties se antaisi enemmän kuin
tarpeeksi mahdollisuuksia toteuttaa hänen vastaheränneitä taiteellisia
intohimojaan.
”Älä unohda minua,
Starscream”, Kulta huikkasi Starscreamin perään, kun tämä oli jo lähes
katoamasta varaston hämärästä. ”Jätä minut tänne ja kerron käynnistäsi
Megatronille”, Kulta uhkasi.
Se sai Starscreamin pysähtymään. ”Sinä, alhainen ihminen, et
uskaltaisi. Megatron tappaisi meidät kummatkin.”
”Hän tekee sen joka tapauksessa”, Kulta tuhahti ja kiskoi
kahlittuja raajojaan. Botiti loi häneen uteliaan silmäyksen, ennen kuin vajosi
jälleen koomaansa. ”Vapauta minut ja saat signeeratun kopion uusimmasta
teoksestani: Pimeä energon -popcorn ja muita reseptejä. Ilman sitä sinulla ei
ole toivoakaan pimeä energon-taiteilijana. Lisäksi, me kumpikin elämme ehkä
hieman pidempään. Kuulostaa hyvältä, eikö?”
Starscream harkitsi
ehdotusta muutaman sekunnin, ennen kuin kiirehti takaisin Kullan luokse.
”Tätä kohtaamista ei koskaan ollutkaan”, hän sanoi ja
vapautti Kullan kahleistaan. Sitten,
ennen kuin Kulta ehti vastata, Starscream muuntautui ja ampaisi ulos
varastosta, kadoten pieneksi pisteeksi kirkkaalle yötaivaalle.
Kulta hymyili itsekseen,
keräsi Knock Outin siivoukselta säästyneet suklaapatukkansa ja jätti kotoisaksi
käyneen vankilansa.
Vain hetkeä myöhemmin hän kuuli Botitin raivostuttavan äänen
ulvovan: Uaaa-Uaaa- Kulta-Karkaa.
Luku 6. Jossa Soundwave soittaa
”Pitkästä aikaa, Optimus”, Megatron tervehti, kun Optimus
Primen siluetti ilmestyi näkyviin.
”Iltaa, Megatron”, Optimus tervehti jähmeästi ja asteli
tyynen rauhallisesti valokeilan sisään.
”Missä Kulta on?”
”Säilössä”, Megatron vastasi omahyväisesti hymyillen.
”Siinä tapauksessa ei enää viivyttelyä”, Optimus tokaisi.
”Olen tullut kuten pyysit, Megatron. Luovuta Kulta ja hoidetaan tämä pois
alta.”
”En voi sanoa, ettenkö haluaisi pikku verenimijästä eroon mahdollisimman
pian”, Megatron totesi ja heilautti kättään epämääräisesti jonnekin varjoihin.
Pian sen jälkeen vihertävä hehku valaisi varastoaluetta ja Soundwave asteli
maasiltaan ja katosi näkyvistä.
”Nyt kun olemme kahden,
mitäpä jos ottaisimme kanisterillisen. Ihan vain vanhojen aikojen kunniaksi”,
Megatron ehdotti ja osoitti varaston seinää vasten pinottuja
jäähdytysnestekanistereita. ”Järjestin tarjoilun ihan tätä tapaamista varten”,
Megatron jatkoi ja hymyili niin että sahalaitaiset hampaat vilkkuivat.
Ennen kuin Optimus ehti vastata, maasilta ilmestyi jälleen
näkyviin ja Soundwave asteli paikalle.
Yksin.
”Uaaa-Uaaa-
Kulta-Karkaa.” Botitin ujellus toistui Soundwaven äänitteeltä.
”Miten niin karkaa?”
Megatron ärjäisi. ”Mitä tapahtui vartioinnille? MISSÄ UNICRONIN NIMEEN ON KNOCK
OUT?” Megatron päästi ilmoille vertahyytävän gladiaattorikarjaisun, kasvot
yötaivaalle suunnattuina. Vaaleanpunertava pimeän energonin hehku loisti hänen
suljettujen silmiensä takaa.
”Ratchet”, Optimus
puhui. ”Kuulitko kaiken?”
”Oikein hyvin”, Ratchetin ääni vastasi linjalta.
”Kulta ei varmastikaan ole ehtinyt kauas. Lähetä Bumblebee
ja Smokescreen hänen peräänsä.”
”He ovat jo menossa”, Ratchet sanoi. ”Avaan maasillan ja lähetän
taustatukesi paikalle. Löydämme kyllä Kullan, joten viivyttäkää isoa M:ää niin
kauan kuin pystytte.”
”Soundwave, sinun
on parasta löytää Kulta ennen Autobotteja”, Megatron sanoi synkästi. ”Minä
pidän huolen Optimus Primestä, ja kun olen valmis, hän saa katsoa kuinka
räjäytän sen pienen ihmisrääpäleen atomeiksi!”
”Mitä sinä täällä teet?” Simmons älähti kauhistuneena, kun
huoltamon ovi levähti auki ja yksinäinen naishahmo huojui sisään ja lysähti
istumaan lähimmälle tuolille.
”Pitkästä aikaa. Onko Kattia?”
”Ei. Kahvin, teen tai kaakaokupillisen saa eurolla
viidelläkymmenellä. Vesi on ilmaista jos ostat jotain tiskiltä”, Simmons sanoi
ja vilkuili hermostuneena ulos. Piha oli tyhjä ja yksi ainoa katulamppu valaisi
lumista maata. Optimus ei ollut vielä palannut ja muut botit olivat
kaasuttaneet pihasta vasta hetkeä aikaisemmin. Vain Ratchet oli yhä paikalla,
mutta Simmonsilla ei ollut pienintäkään halua esitellä Kullan outoa ystävää
Autoboteille. Aivan liian moni oli jo sekaantunut ja päässyt jaolle heidän
salaisuuksistaan.
”Olin aivan varma
että täältä saisi halpaa Kattia”, Ane-tan mutisi haukotuksen lomasta, yhä
muodottomasti pöydän ääressä röhnöttäen. ”Toin Kullan tänne vieroitushoitoon,
mutta nyt olen kadottanut hänetkin. Ette ole sattuneet tangoamaan viime
aikoina?”
”Emme”, Simmons sanoi vaivaantuneesti. ”Mutta voit uskoa että
tanssisin tangoa vielä kerran, jos vain saisin mahdollisuuden. Tällä hetkellä—”
Simmonsin lause jäi kesken, kun kahvion täytti hirveä,
sydämenpysäyttävä soittoääni.
”Anteeksi”, Ane-tan sanoi ja kaivoi puhelimensa esiin.
”Pitää vastata.”
”Haloo?”
Hiljaisuus. Pari pientä särähdystä linjalta ja lopulta
epäselvää, matalaa örinää: ”Onko Kulta siellä?”
”Anteeksi? Linjassa on jotain vikaa”, Ane-tan sanoi kulmat
kurtussa. ”Kuuluuko tämä sinne?”
”…”
”Voin jättää Kullalle viestin, odota hetki”, Ane-tan sanoi
ja alkoi kaivaa taskustaan paperilappua.
”Sulje puhelin!” Simmons karjaisi ja ryntäsi tiskin takaa
kohti Ane-tania, mutta liian myöhään. Kahvilan ovi kävi toistamiseen illan
aikana ja Kulta astui sisään.
”Minä etsinkin
sinua”, Ane-tan hihkaisi huomatessaan Kullan. ”Tulit sopivasti. Joku haluaa
puhua kanssasi.”
Ane-tan ojensi puhelimensa Kullalle, joka katsoi sitä
pelokkaan hämmentyneenä. Kulta nosti puhelimen korvalleen ja…
”Puhelu on katkennut”, hän sanoi ja ojensi puhelimen
takaisin Ane-tanille.
”Sääli”, Ane-tan sanoi olkiaan kohauttaen. ”Joku yritti
tavoittaa nimenomaan sinua. En kyllä tajua miksi hän minulle soitti.”
”Milloin sinä olet
viimeksi juonut Kattia?” Kulta kysyi.
”Pari päivää sitten. Kai”, Ane-tan vastasi ja kuulosti
tuskaiselta. ”Toivoin että olisin viimein osunut kunnon Katti-suoneen, mutta sen
löytäminen ei olekaan niin helppoa kuin kuvittelin.”
”Sääli. Ehkä sinun pitäisi palata takaisin Suomeen?” Kulta
kysyi toiveikkaasti.
”En ihan vielä. Sitä paitsi, en voi jättää sinua tänne yksin
nyt kun vieroituksesi on vasta alkanut.”
”Tuo on tarpeetonta. Mitään riippuvuutta ei ole koskaan
ollutkaan”, Kulta vastasi.
”Neidit”, Simmons puuttui puheeseen, ”on ikävä keskeyttää teidät,
mutta meillä on seuraa.”
Kulta ja Ane-tan
kääntyivät katsomaan agentti Simmonsin osoittamaan suuntaan. Ulkona, keskellä
huoltamon parkkipaikkaa, yksinäisen katulampun valossa, seisoi Soundwave.
Luku 7. Jossa Kulta käyttää massatuhoaseita
”Eikö tuo ollut työnantajasi?” Ane-tan kysyi Kullalta heidän
seistessä keskellä kahvilaa. Soundwave seisoi yhä ulkona, seuraten heidän
epätoivoisen tilanteensa kehittymistä.
”Melkein”, Kulta mutisi. Hänellä oli vahva aavistus siitä,
ettei Ane-tan ihan käsittänyt tilanteen vakavuutta. Luojan kiitos nainen ei
ollut aivan mehuissa tai muuten he olisivat varmasti jo ulkona tapaamassa ”Shoundavea”.
”No, pikku
Decepticon”, Simmons murahti. “Katso mitä olet tehnyt! Eihän täällä ole
edes tilaa tangoon!”
”Unohda tango!” Kulta kivahti. ”Missä Optimus on? Tee
jotain!”
”Mitä? Haluatko minun tanssivan tuon kanssa?” Simmons kysyi
epäuskoisena. ”Ratchet, meillä on tilanne. Tarvitsemme apua.”
”Bumblebee ja Smokescreen ovat yhä etsimässä Kultaa ja Optimus
viihdyttää Megatronia”, kuului Ratchetin ääni Simmonsin korvasta.
”KULTA ON TÄÄLLÄ!”
”…”
”MIKSI ET ILMOITTANUT AIKAISEMMIN?”
”Ehkä siksi että hän ilmestyi vasta hetki sitten!”
”Hyvä on. Ilmoitan Optimukselle. Pitäkää matalaa profiilia.
Emme halua Decepticoneja tukikohtaan”, Ratchet sanoi. ”Niin, mikä se teidän
tilanteenne oli?”
”Se… Hitto”, Simmons puhahti. ”Linja on poikki. Nyt riitti!”
Kulta ja Ane-tan
katsoivat kuinka Simmons marssi ulos, suoraa tietä parkkipaikalla seisovan
Soundwaven luokse.
”Tästä et selviä tangolla”, Simmons karjui ja veti
käsiaseensa esiin. Valitettavasti ele ei tehnyt vaikutusta muihin kuin
yksinäiseen varpuseen, joka lähti lentoon katulampun päältä.
”Tämä ei pääty hyvin”, Kulta sanoi hiljaa ja veti takkinsa
alta esiin kourallisen suklaapatukoita. ”Minulla ei ole enää vaihtoehtoja.”
”Mitä ihmettä sinä hourit?” Ane-tan kysyi varuillaan. Kulta
ei vastannut enää. Hän vain käveli päättäväisesti ulos rakennuksesta,
Soundwaven odottavien lonkeroiden luokse.
”Hän on oikeassa. Tämä ei pääty hyvin”, Ane-tan ajatteli
hiljaa itsekseen ja seurasi Kultaa ulos parkkipaikalle.
”Tassi, tanssi, senkin
kakkosluokan purkinavaaja!” Simmons kiljui ja väisteli Soundwaven lonkeroita
samalla kun ammuskeli aseellaan. ”Megatron ei ole täällä sinua pelastamassa! Lausu
viimeiset sanasi ja valmistaudu kohtaloosi, senkin—” Simmonsin puhe katkesi kun
Soundwave nosti tämän ylös yhdellä lonkerollaan. Vihreänhehkuinen maasilta
aukesi Soundwaven eteen ja…
…pimeää energonia singahti ulos maasillasta.
”MITÄ HAASKAUSTA!”
Kulta huusi kauhuissaan kun energonammus tuhosi pätkän tietä kaukana heidän
takanaan.
”Tämä loppuu nyt,
Megatron!” Optimuksen ääni kuului jostain. Hetkeä myöhemmin Megatron lensi ulos
maasillasta, Optimus tiukasti perässään.
”Megatron?” Ane-tan kysyi Kullalta. Hän oli varmasti kuullut
nimen joskus aikaisemminkin.
”Pitkä juttu”, Kulta sanoi ja vilkuili ympärilleen piilopaikkaa
etsien.
”Hän oli työnantajasi!” Ane-tan huudahti.
”Juuri hän”, Kulta vastasi, tähyten nyt taivaalle. Megatron
ja Optimus olivat kadonneet näkyvistä.
”Päästä minut
alas! Lonkerot irti minusta”, Simmons kiljui killuessaan yhä Soundwaven
otteessa. Vastaukseksi Soundwave viskasi Simmonsin avonaiseen maasiltaan ja
sulki sen.
”Mitä nyt?” Ane-tan kysyi. Kulta ei vastannut vaan tuijotti
Soundwavea tiukasti.
”Älä karkaa mihinkään”, Soundwave sanoi. Ilmeisesti äänite
oli osa Megatronin ja Starscreamin keskustelua, sillä Starscreamin toivoton ulina
kuului Megatronin karjaisun alta.
”Ei tulisi mieleenikään”, Kulta mutisi ja hipelöi
suklaapatukoitaan.
”Laske aseesi ja antaudu.”
”Ei minulla ole aseita”, Kulta vastasi ja nosti kätensä
näkyville. ”Vain suklaapatukoita. Äläkä tule yhtään lähemmäs tai tungen nämä
patukat virtapiireihisi!”
Ennen kuin Soundwave ehti vastata, tai Kulta
uhkailla itseään pahempaan tilanteeseen, Megatron ja Optimus palasivat. Optimus
syöksyi pimeydestä ja lensi päin huoltoasemaa. Megatron asteli rauhallisesti
perässä, silmät pimeästä energonista leimuten.
”Nyt, Optimus”, hän hykerteli ilkeästi, ”Katso kuinka hyvin
suojelit pikku narkkariasi.
Hyvää työtä, Soundwave”, Megatron sanoi ja käänsi täyden
huomionsa Kultaan.
”Kuten tavallista, ystäväsi on taas mukana todistamassa
kaiken.”
”En pyytänyt häntä tänne”, Kulta sanoi. ”Hänellä ei ole
mitään tekemistä meidän kanssamme.”
”Mutta hän kuolee täällä, aivan kuten sinä ja Optimus
Primekin”, Megatron julisti ja tähtäsi fuusiokanuunallaan Kultaa kohti.
Vaaleanliila hehku
täytti kanuunan ja säteili Kullan ylle. Optimus Prime kyhjötti sivussa, silmät
laajentuneina, pelokas ilme kasvoillaan. Ane-tan seisoi pari metriä Kullan
takana, kykenemättä juoksemaan mihinkään suuntaan, sillä Soundwave seisoi
sivussa eikä Ane-tan jostain syystä halunnut kohdata menneitä muistojaan, jotka
oli onnistunut hukuttamaan syvälle mehukattihuurujen sekaan.
Fuusiokanuuna hohti kirkkaasti ja Megatron ampui.
Vaaleanpunertava
hohde ympäröi Kullan ja sitten… Se oli ohi.
”Kuinka tämä on mahdollista?” Megatron sanoi. Hänen äänensä
oli tuskin kuultavissa, niin äimistynyt hän oli. Kulta seisoi
vahingoittumattomana hänen edessään, suonet pimeää energonia hohtaen.
”Miten… Mistä tämä hulluus kumpuaa?”
”Se olen vain minä, Megatron”, Kulta sanoi. Hänen
silmänsäkin hehkuivat hennosti pimeän energonin sävyä.
”Minun vuoroni.”
Kulta viskasi
suklaapatukkansa Megatronin kanuunaan. Käärepaperit ritisivät ja sulaa suklaata
pirskahteli heidän päälleen sen osuessa kuumaan metalliin.
”Mitä sinä teit?!?” Megatron karjui, ilmeisesti Kullan
odottamaton hyökkäys oli palauttanut hänet taas maan pinnalle.
”MITÄ SINÄ TEIT?”
”Sinun ei olisi pitänyt koskea massatuhoaseisiini”, Kulta
sanoi rauhallisella äänellä. ”Sinun olisi pitänyt antaa niiden olla, mutta
pakotit minut katsomaan, kuinka Knock Out siivosi
ne pois.”
”Mistä sinä puhut, typerä ihminen?” Megatron karjui.
”Suklaasta, lordi Megatron”, Kulta sanoi tyynesti. ”Miltä
sinusta tuntuisi, jos söisin kaiken pimeän energonin sinun katsoessasi
avuttomana vierestä?”
Se riitti
Megatronille. Hirvittävästi karjaisten hän heilautti nyrkkiään, aikomuksenaan
liiskata Kulta pieneksi veriseksi läntiksi.
”Riittää, Megatron”, Optimus Prime sanoi. Kulta katsoi ylös
ja näki Optimuksen pidättelevän Megatronin kättä. Vihreä maasilta väreili
parkkipaikalla ja Ratchet saapui paikalle taluttaen ontuvaa Arceeta. Bulkhead
laahusti perässä, ei tosin kovinkaan mairittelevassa kunnossa.
Soundwave seisoi yhä sivussa, mutta ei enää yksin. Bumblebee
ja Smokescreen olivat ilmestyneet pitämään hänelle seuraa, valmiina ampumaan
pienimmästäkin liikkeestä.
”Olet hävinnyt, Megatron”, Optimus sanoi. ”Kulta jää meidän
luoksemme, samoin kuin hänen ystävänsä.”
”Luonnollisesti, Optimus”, Megatron sanoi. ”Mutta minä en
ole hävinnyt, eikä meidän taistelumme ei ole vielä ohitse. Ei ennen kuin makaat
kuolleena jaloissani!”
”Luonnollisesti, Megatron”, Optimus huokaisi. ”Mutta nyt on
joulu ja sen kunniaksi annan sinun ja Soundwaven lähteä vahingoittumattomina. En
soisi sinun pilaavan tätä yhdessäolon juhlaa meiltä tai itseltäsi.”
Megatron tuhahti halveksuvasti. ”Lähdetään, Soundwave. Jos
mikään kuvottaa minua enemmän kuin Autobottien oodi ystävyydelle, niin se on Optimuksen
oodi ihmisille ja heidän arvottomalle kulttuurilleen.”
Hetken kuluttua
sekä Megatron että Soundwave olivat kadonneet maasillan uumeniin ja
huoltoaseman piha oli jälleen vapaa Decepticoneista.
”Olen iloinen, ettei teidän käynyt kuinkaan”, Optimus sanoi
Kullalle ja Ane-tanille johdattaessaan heidät huoltoaseman alle, jossa
varsinainen Autobottien päämaja sijaitsi. ”Kerrohan, Kulta, miten sinä selvisit
siitä iskusta? Olen nähnyt parempienkin sotilaiden kuolevan Megatronin
fuusiokanuunaan.”
”Tuota”, Kulta aloitti vaivaantuneena. ”Se oli vain tuuria.
Hän ampui ohi.”
Optimus nosti epäilevästi kulmapalojaan.
”Olin aivan varma
että olit mennyttä”, Optimus sanoi pitkän tauon kuluttua, ”mutta pääasia että
selvisit. Missä agentti Simmons on?”
”Hänet heitettiin avaruussiltaan”, Ane-tan sanoi, avaten
suunsa ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Optimus ja muut Autobotit kääntyivät
katsomaan Ane-tania ihmeissään, aivan kuin vasta nyt muistaen hänen
läsnäolonsa. Ane-tankin vaistosi sen ja hymyili vaivaantuneesti.
”Ei teillä sattuisi olemaan Mehukattia?”
”Toki”, Ratchet sanoi ja katosi kiireesti hakemaan
lasillisen kattia.
Toisaalla:
”Starscream olisi varmasti epäonnistunut siinä missä
minäkin”, Knock Out pihahti ja irvisti, kun Megatron iski toisen lommon hänen
ennen niin virheettömään pintaansa. ”Ihminen osaa metallikatoa! Meillä ei olisi
ollut mitään mahdollisuuks—”
”Starscream ei
olisi lähtenyt vaihtamaan korkokenkiään silloin, kun vahdittavana on pimeään
energoniin addiktoitunut ihminen, jolla on paitsi tietoa
Soundwaven raporteista, myös muistikuvia siitä mitä tapahtui Nemesiksellä ennen
lähtöämme Maasta!” Megatron karjui ja painotti sanojaan taas yhdellä hyvin
tähdätyllä napautuksella, joka rikkoi Knock Outin vasemman etuvalon. ”Starscream ei olisi paennut paikalta
vain, koska tuoliin on sidottu pieni, mitätön Maan syöpäläinen, joka on
mieltynyt Unicronin vereen! Ja mitä tulee metallikatoon, Starscream olisi ennemmin taivutellut sen raivostuttavan pimeää energonia
imevän mielipuolen puolelleen hyökätäkseen sitten minua vastaan, ennen kuin
täysin unohtanut ja hylännyt tehtävänsä päästäkseen kiillottamaan pölykapseleitaan! Sinä sen sijaan…”
”Lordi Megatron, tämä ei tule toistumaan.”
”Ei, Knock Out, ei todellakaan. Nyt kun Kulta ei ole enää
käsissämme ja Optimus Prime on juhlistamassa voittoaan jäähdytysnestettä
siemaillen, sinä lähdet etsimään Starscreamia ja raahaat hänet takaisin vaikka
sinun pitäisi tuoda hänet luokseni pala palalta. Ja jos epäonnistut, minä etsin
sinut, puran osiin ja lähetän palasi Shockwaven laboratorioon lisäosiksi.
Tuliko kaikki selväksi, Knock Out?”
”Kyllä, lordi Megatron, mutta saanko kysyä, miksi kaikki tämä juuri nyt?”
”ET SAA, KNOCK OUT!” Megatron karjui. ”Ala mennä jo ennen
kuin muutan mieleni ja muutan sinut romumetalliksi tässä ja nyt!”
”Kyllä, lordi Megatron”, Knock Out sanoi kiireesti ja
kaahasi tiehensä rikkoen samalla kaikki nopeusennätyksensä.
Jälkinäytöksiä
Virossa:
”Kuulehan Kulta, minusta tuntuu että aloitimme tangomme
väärin askelin”, Simmons sanoi eräänä iltapäivänä heidän istuessaan tyhjän huoltamon
kahvilassa. Teekupit höyrysivät ja marketista ostettu piparipaketti seisoi
pöydällä heidän välissään, puoliksi syötynä.
”Mitä tarkoitat?”
”Tarkoitan, että oli kenties liioiteltua leimata sinut
Decepticoniksi lähes perusteltujen ennakkoluulojeni pohjalta”, Simmons sanoi ja
hymyili anteeksipyytävästi.
”Ai. Se juttu. Minulle riittää että myönnät erehtyneesi”,
Kulta sanoi ja otti piparin.
”Hienoa”, Simmons sanoi pirteästi. ”Muussa tapauksessa olisi
ollut erittäin vaivaannuttavaa ilmoittaa että olen järjestänyt sinulle pysyvän
paikan Autobottien leivistä.”
”Anteeksi kuinka?” Kulta kysyi ja köhi piparinmuruja
kurkustaan. ”Miksei minulta kysytty mitään?”
”Olisitko halunnut tehdä sen virallisella tavalla?” Simmons
kysyi kulmiaan kurtistaen. ”Saat toki tehdä paperityön jos se on juttusi, mutta
Optimukselle riittää että jäät töihin huoltamoon. Hän on syvästi vaikuttunut
tavasta, jolla käsittelit Megatronia. Sääli etten ollut näkemässä sitä. Taisit
antaa vanhalle kunnon Megsille ajateltavaa, vai kuinka?”
”Eeh… Niinkin voi sanoa”, Kulta sanoi ja laski puoliksi
syödyn piparinsa pöydälle. ”Mutta mitä tulee työtarjoukseesi, valitettavasti
minun on kieltäydyttävä. En voi jäädä Viroon, kun opintoni ja perheeni ovat
Suomessa. Olen kyllä kiitollinen Optimukselle ja muille heidän tuestaan, mutta…
Toivottavasti he ymmärtävät.”
”Kenties”, Simmons sanoi olkiaan kohauttaen. ”Sääli. Olit
ihan kohtalaisen hyvä työpartneri silloin kun et ollut Decepticon.”
”Emmekö me äsken todenneet etten ole Decepticon?”
”En sanonut ettetkö olisi. Sanoin että oli liioiteltua
leimata sinut sellaiseksi ennakkoluulojen pohjalta”, Simmons selvensi.
”Ahaa. No, voin vakuuttaa etten ole Decepticon. Mutta, se ei
tee minusta teikäläisiä, ymmärrätkö?”
”Ehkä. Lähtisitkö lounaalle kanssani? Voimme keskustella
asiasta enemmän kun saan eteeni kunnon aterian viimeisen käyttöpäivän
ylittäneiden pipareiden sijaan.”
”Mitä?” Kulta älähti ja nappasi keksipaketin pöydältä. ”Kyllä.
Lähdetään.”
Cybertronilla:
”Ehdin jo huolestua, Knock Out”, Megatron sanoi, kun Knock
Out lampsi paikalle. Ilmeisesti tämä oli kerrankin rientänyt suoraan Megatronin
luokse, sillä matkan pölyt kirjaimellisesti varisivat hänen yltään jokaisella
askeleella.
”Anteeksi, lordi Megatron”, Knock Out sanoi. ”Jostain syystä
Starscream oli hyvin vastahakoinen
palaamaan takaisin luoksesi.”
”Mistähän se mahtaa johtua?” Megatron kysyi. ”En tiettävästi
ole raivoissani hänelle, vai olenko?”
”Sanokaa te, lordi Megatron”, Knock Out totesi kuivasti. ”Starscreamin
ulinasta päätellen voisi kuvitella että hän on tehnyt jotain hirveää.”
Megatron kohotti kulmapalojaan ja vilkaisi muotokuvaansa,
joka nyt roikkui heidän päämajansa seinällä.
”Missä hän on?”
”Lukittuna laboratoriooni”, Knock Out sanoi.
”Liekö se ollut tarpeellista”, Megatron sanoi ja lähti
kävelemään kohti mainittua laboratoriota.
”Tuota, hänet on myös sidottu pöytään ja… Ah, te näette
sitten.”
”Tervehdys,
Starscream”, Megatron sanoi astuessaan Knock Outin työhuoneeseen. Starscream
käänsi päätään äänen suuntaan ja mikä ilme hänellä olikaan ollut ennen
Megatronin saapumista, muuttui nyt kauhistuneeksi irvistykseksi, jonka kenties oli
tarkoitus muistuttaa hymyä.
”Lordi Megatron, ehh, näytte voivan hyvin.”
”Odotitko jotain muuta?” Megatron kysyi ja vilkaisi Knock
Outia, joka vain pudisteli päätään.
”Eh, en tietenkään. Kunhan vain sanoin.”
”Hmm. Knock Out, jätä meidät kahden”, Megatron pyysi. ”Selviän
hänestä yksin oikein hyvin.”
”Olen pahoillani,
mestari”, Starscream rääkäisi lähes välittömästi, kun Knock Out oli poistunut
huoneesta.
”En voinut… Minulle ei annettu vaihtoehtoja! Hän onnistui
uhkailemaan minua, se pieni, inhottava—”
”Starscream, mistä sinä puhut”, Megatron keskeytti.
”Eh… En, en ilmeisesti mistään. En mistään tärkeästä.”
”Niinkö? Miksi sitten huudat? Ja miksi Knock Outilta kesti
niin kauan saada sinut takaisin Cybertronille? Miksi sinut on sidottu pöytään?”
”Mestari, luulen että tässä on tapahtunut väärinkäsitys ja
minä…”
”…Kuvittelit että olen vihainen koska lähdit varoittamatta
juuri kun meidän oli määrä aloittaa suunnitelmamme Autobottien tuhoamiseksi?”
Megatron viimeisteli lauseen ääni sana sanalta kohoten.
”Aivan”, Starscream kiirehti sanomaan. ”Juuri niin. Niin
siinä kävi.”
Megatron huokaisi raskaasti.
”Sillä ei ole enää väliä. Operaatio epäonnistui, ja on
kenties vain hyvä ettet ollut paikalla todistamassa sitä.”
”Aaah, se on sääli. Kovin sääli, mestari. Ehkäpä yritämme
nyt uudelleen, kun olen palannut?”
Megatron loi Starscreamiin terävän mulkaisun. ”Ei! Ei ennen
kuin Kulta on poistunut Autobottien luota.”
”Ku-ku-kulta?”
”Aivan niin, Starscream”, Megatron sanoi vihaisesti. ”Minua
ei ole nöyryytetty niin pahasti koko elämäni aikana. Pistän sen ihmisen
maksamaan, vaikka se olisi viimeinen tekoni!”
”Tietysti, lordi Megatron”, Starscream myönteli. ”Sitä
ennen, olisiko kovin suuri vaiva päästää minut irti tästä pöydästä?”
Suomessa:
”Onksh Shoundave?”
”…”
”Mä tajushin thän sun juttush viimein. Oishit vaan sanonuth
et haluut puhua mulleh. Oisith oikeesti vaan sanonu jotain shiel Virooossa.
Meill ois ollun nii paljon aikhaa puhhuu sillo ku Kulta ja Meghsy jutteli
keshenää. Mithe sul menee siel laivalla? Muistats ku meil jäi se Pake Impakti
keske sillo. Pelataa joshkus lisää, oke?”
”…”
”Sä oot thieks tosi hyvä kuuntelija. Kiitts numerosta.
Soithelaa.”
