6. Caesarin uudet kuviot
”Kiljukaa kauhusta, sillä Peruna on täällä!” Linjamäen
peruna kiljui kurkku suorana rynnistäessään piskuisen saaren piskuiseen
satamaan. ”Aikanne on tullut! Aika upota. Meren pohjaan menkää, veneet ja
paatit, upotkaa ja tehkää tietä Lordi Pahalle. Kuolkaaaaaaaaaaahhh!”
”Merten suuri Peruna on ehkä sittenkin maineensa
arvoinen”, Lordi Paha sanoi, ja kenties ensimmäistä kertaa koskaan hänen
äänensävyssään oli hitusen arvostusta. Se on huomattavaa, sillä Linjamäen
peruna ja arvostava äänensävy eivät usein sietäneet toisiaan samassa lauseessa.
”Kyllä meidän mukulamme on kasvanut”, VVV nyökytteli ja
pyyhkäisi liikuttuneena lähes olemattoman pienen kyynelpisaran silmäkulmastaan.
”Aika merellä on selvästi palauttanut hänet alkuperäistilaansa. Verenhimo ja
alkukantainen halu tuhota kaikki edestään… Ah, minä muistan tuon tunteen. Tuo
tunne… Voih.”
Lordi Paha vilkaisi velhoaan sivusilmällä ja astui
huomaamattaan askeleen kauemmas. ”Saat kyllä tuhota ja mellastaa, VVV.
Kapakkatappelu on vasta edessä. Muista, että parasta on tyydyttää himonsa
pienen odotuksen jälkeen.”
VVV vilkaisi Pahan valtakunnan diktaattoria sivusilmällä
ja astui huomaamattaan askeleen kauemmas.
”Älkääpäs unohtako minua”, Turbo-Män sanoi pahaenteisellä
äänellä ja astui VVV:n ja Lordi Pahan väliin. ”Antaa Perunan upottaa laivoja,
se sopii meikäläiselle, mutta Vanha Viisas Velho ei kyllä vie minulta
kapakkatappelun iloa. Verenhimo ja halu tuhota, kyllä. Minäkin muistan sen
tunteen. Kautta hikisen verkkopaitani ja vääntyneen sorkkarautani, jos en tänä
iltana ole pistänyt paikkoja matalaksi ennen kuin siemailen verta ja
moottoriöljyä vihollisteni luuytimistä, elämäni on hukkaan heitettyä.”
Sekä Lordi Paha että VVV vilkaisivat Turbo-Mäniä alta
kulmien. ”Todennäköistä on, että hikinen verkkopaitasi ja vääntynyt
sorkkarautasi ovat ainoat tunnistettavat asiat, mitä sinusta on jäljellä kun
tuhat kynsiviilaa on tehnyt työnsä”, VVV hymähti ja silitti partaansa.
”Älä viitsi uhota, naavaparta”, Turbo-Män hikeentyi.
”Kunhan sorkkarautani on heilunut, jäännöksesi kannetaan takaisin laivalle
psykedelialaukussasi. Se on –”
”Se on riita poikki nyt”, Lordi Paha ärähti ja potkaisi
Turbo-Mänia sääreen. ”Me emme tulleet tänne, jotta saisin nauttia kahden
parhaan soturini kaksinkamppailusta. Sitä varten minulla on Pahan valtakunnan
gladiaattoriareena. Siellä kyllä riittää tilaa naavaparralle tai
testosteronirotalle, jotka haluavat ottaa mittaa typeryydestään. Tämä ilta on
minun ja minä haluan, että pidätte verenhimonne aisoissa ja käytätte
tuhoamisvimmanne tuottavasti tämän saaren valtaamiseen. Ei enää sanaakaan
psykedelialaukuista tai hikisistä verkkopaidoista minun kuulteni. Haluan teidät
kummatkin takaisin yhdessä osassa, kun saari on vallattu. Muussa tapauksessa
joudun itse demonistroimaan, kuinka verenhimoinen ja tuhoava Pahan valtakunnan
diktaattori voi suuttuessaan olla. Suosittelen lämpimästi ja
diktaattorillisesti teitä pitämään toisenne hengissä.”
Turbo-Män ja VVV vilkaisivat toisiaan. ”Kyllä, Lordi
Paha”, kuului kuin yhdestä suusta.
”Hienoa. Nyt, kun yhteisymmärryksen keltainen keskitie on
jälleen saavutettu, on aika ryhtyä toimeen. VVV, Turbo-Män, tiedätte mitä
tehdä. Haluan että kaikki on mullin mallin ja maata myöten, kun olen saanut
itseni edustuskuntoon. Älkää tuottako minulle pettymystä.”
Saaren ainoa kapakka, tai hieman tarkennettuna, ainoa
rakennus, oli Merellinen Mursu. Sen kyltti oli tuulen ja suolavesiryöppyjen
kuluttama, ikkunat sameat ja ovi hieman vinksallaan. Katto oli keskeltä
painunut ja ovenpieleen asetettu kukkaruukku täynnä mutavelliä. Jos siinä
joskus olikin jotain kasvanut, nyt se jokin oli limaista ja mädäntyneen
näköistä rihmastoa. VVV ja Turbo-Män loivat pitkän, kysyvän katseen ruukun
sisälle ennen kuin jatkoivat Merellisen Mursun ovelle.
”Mitenkä myö tää homma hoidetaan?” Turbo-Män kysyi.
”Rynnätäänkö sisään vai mennäänkö eka olusille?”
”Olut kuulostaa kyllä hyvältä”, VVV myönsi ja haroi
partaansa, ”Mutta Lordi varmaankin pureskelee sukkamme rikki, jos emme hoida
tätä ripeästi. Yritetään kuitenkin olla rikkomatta pulloja tappelun aikana.
Olisi sääli, jos kaikki hyvä neste valuisi mereen ennen kuin rytäkkä on loppu.
Ja eikö se Lordikin puhunut jotain rommista? Parempi säästää diktaattorille
kurkunkostuketta.”
Turbo-Män nyökkäsi. ”Eiköhän sitten pistetä Mursua pataan,
VVV. Näytetään, mistä Pahan valtakunta tunnetaan.”
Merellinen Mursu oli tupaten täynnä. Pöydät notkuivat
kolpakkojen, karvaisten kyynärpäiden ja tuhkakuppien painosta. Ilmassa oli
tupakan savua tarpeeksi, että näkyvyys naapuripöytään oli vähintäänkin samea.
VVV veti savua syvälle sieraimiinsa. ”Aaaah. Haistatko tappelun, Turbo-Män?
Haistatko sen minkä minäkin?”
”Haistan tuoreen meri-ilman”, kuului ääni VVV:n vierestä.
Savupilvestä kurkotti esiin sormuksiin verhottu käsi, joka huitoi raivoisasti
eteensä. ”Pistäkää ovi kiinni. Savu karkaa.”
”Anteeksi”, Turbo-Män mutisi ja kääntyi sulkemaan oven.
”Ei se mitään, ei se mitään”, savupilvestä kuului. ”Noin
käy meille kaikille aina silloin tällöin. Suokaa anteeksi, mutta olinko
kuulevinani sanan ’tappelu’, kun astuitte sisään?”
”Suoattaapi olla että kuulitte jotain sellaista”,
Turbo-Män sanoi ja virnisti niin, että keltaiset jyrsijänhampaat näkyivät.
”Kuulitteko!” Savupilvessäpuhuja kailotti. Kapakka
hiljeni. ”Nämä kaksi tulijaa tässä aikovat ottaa osaa tappeluun. Se onnistuu
sittenkin.”
Ilmoituksesta seurannut hurraahuuto oli räjäyttää tärykalvot.
”Ööh, anteeksi nyt, mutta mikäs tää teidän tsydeemi täällä
on? Mikä onnistuu sittenkin?” Turbo-Män yritti kysyä kaiken melun ylitse.
Savupilvi hajaantui ja nurkkapöydästä nousi esiin pitkä,
hontelo mies. ”Tappelu tietenkin. Olimme kahta osallistujaa vailla, joten minä
ja Pauli-boy olimme jo luopuneet toivosta. Mutta kiitos teidän, veri virtaa ja
sylkivanat valuvat ennen kuin ilta on ohitse. Hei, hetkonen, olemmeko me tavanneet
joskus?”
Turbo-Män tuijotti edessään seisovaa, kaapuihin ja
koruihin sonnustautunutta miestä. Tavannut? Ei, tuskinpa sentään. Kyllä
tuollaisen muistaisi. Puhumattakaan miehen seuralaisesta, joka oli vyöttänyt
itsensä niiteillä koristeltuihin nahkaremmeihin, pitkävartisiin saappaisiin ja
tiukkaakin tiukempaan kanariankeltaiseen nahkatakkiin.
”Joleus Caesar?” VVV puhahti ja katkaisi Turbo-Mänin
hitaanlaisen ajatuksenjuoksun. ”Ja Pauli the Puhdas? Onpas tämä maailma pieni.”
”VVV! Tiesinhän minä!” Joleus Caesar karjaisi.
”Kynsiviilamestari, vanha naavaparta. Muinainen piipunpolttaja! Et ole
vanhentunut päivääkään! Ja olet saanut itsellesi seuraa. Oikean korston. Minä
kun kuvittelin, etteivät tuon tyypin miehet sinua kiinnosta.”
”Parempi kun pysyt vanhoissa kuvitelmissasi”, VVV köhisi,
ja tunki salamannopealla liikkeellä kynsiviilan Caesarin sieraimeen. ”Tuo
korsto on Turbo-Män, Pahan valtakunnan diktaattorin henkivartija ja
muskelimies. Idiootti pahinta laatua. Ehdottomasti sen tyypin mies, jonka ei
pitäisi herättää kiinnostusta yhdessäkään elävässä tai kuolleessa olennossa.”
”Ahhahah”, hihitti Joleus Caesar vaivaantuneesti ja yritti
pitää kynsiviilan terän poissa nenänsä herkiltä limakalvoilta. ”Pahan
valtakunta. Vieläkö se Lordi Paha puhisee tulivuorensa kanssa tuhkaa ilmoille?”
”Kyllä vaan”, Turbo-Män murahti ja taputti
sorkkaraudallaan kämmentään vasten. ”VVV, meillä on kapakkatappelu tapeltavana,
joten lakkaa kaivamasta räkää ja tuikkaa terä miehen sieraimesta aivoihin.”
VVV huokaisi. ”Turbo-Män on oikeassa. Oli tuskallista
tuntea, Caesar. Toivotan sinulle ja Pauli the Puhtaalle hyvää matkaa Uoleman
Portelle.” Sitten, yhdellä silmänräpäystäkin nopeammalla, tappavan sutjakkaalla
liikkeellä, VVV taikoi hihojensa laskoksista esiin kymmenkunta teroitettua kynsiviilaa
ja viskasi ne kohti Joleus Caesarin sieraimia.
Samaan aikaan, kun VVV:n koukkuiset sormet liikkuivat,
kanariankeltainen nahkatakkiin pukeutunut ilmestys räjähti liikkeelle. Pauli
the Puhdas liikkui ääneti ja nopeasti kuin rasvattu salama. Savuinen ilmavirta
sai VVV:n ja Turbo-Mänin köhimään ja siinä hetkessä Joleus Caesar oli
turvallisesti sivuun työnnetty ja kynsiviilat kalisivat lattialle kun Pauli the
Puhdas avasi kämmenensä. Tuskin kukaan muu huoneessa olijoista tajusi, mitä
äsken oli tapahtunut ja millainen ultimaalinen haaste oli heitetty ilmoille.
VVV ja Pauli the Puhdas mulkoilivat toisiaan ääneti.
”Turbo-Män”, VVV sanoi matalalla äänellä. ”Tämä on sinulle
liikaa. Minä hoidan nämä kaksi, sinä saat kaikki muut.”
Turbo-Män kohautti lihaksikkaita olkiaan ja vetäytyi
vaivihkaa kauemmas. ”Liikaa? Älä viitsi, tuollaiset helppoheikit pistetään
poikki ja pinoon alta aikayksikön. Mutta samapa se minulle on, jos haluat
lahnata täällä nurkassa ja jäädä hyvästä mätöstä paitsi. Pidät vaan huolen
ettet eksy tielleni, niin et saa sorkkaraudasta päähän kun meikä hoitaa
rystysten rusauttelun. Meikä pistää tönön matalaksi ihan niin kuin lupasin.
Verta ja moottoriöljyä, VVV.”
”Pidä nestemäiset kudoksesi ja inhat öljysi itselläsi,
Turbo-Män”, VVV murahti. ”Puhe oli oluesta, ja jos et pidä varaasi ja pysy
poissa kynsiviilojeni tieltä, tulen nauttimaan drinksuni tyhjää täynnä olevasta
kallostasi.”
”Aye”, Turbo-Män vastasi ja heilautti sorkkarautaansa
laajassa kaaressa.
”Perseet penkistä, te kurjat piraatit ja laivamadot”, hän
karjui. ”Pahan valtakunnan diktaattori on tulossa drinksulle, joten olkaapa
ihmisiksi ja antakaa meikän auttaa haisevat ruhonne takaisin paatteihinne ja
purtiloihinne. Paitsi, että Linjamäen Peruna taisi parkkeerata ne vähän
alempiin kerroksiin, joten toivottavasti ette pahastu jos vähän kastutte siinä
samalla.”
Turbo-Mänin sanojen painoksi ilma täyttyi neulanterävistä
kynsiviiloista, jotka viuhuivat kaikkiin suuntiin, vieden liian nopeasti
perseensä penkistä nostaneet kohti Uoleman Porteja.
Toisaalla:
Lordi Paha katsoi itseään tyytyväisenä peilistä. Hiukset
kiilsivät öljyisinä, hampaat oli viilattu teräviksi ja ne hohtivat valkeina
hänen hymyillessään ohuthuulista, diktaattorille soveliasta hymyä. Hänen
vaatteensa, vaikkakin hieman reissussa rähjääntyneet, oli suoristettu ja
tomutettu. Silinterikin oli saanut koristeekseen kirkkaan oranssin nauhan. Hänen
puhdistettu, huollettu ja kiillotettu luuttunsa nojasi ovenpielessä odottamassa
lähtöä.
”Varmastikin Turbo-Män ja VVV ovat kohtapuoliin valmiita”,
Lordi Paha sanoi ääneen. Se, puhuiko hän itselleen vai seinän viereen sidotulle
ja suukapuloidulle Commander Pinkille, oli epäselvää. ”Kyllä on hienoa tämä
uusien mantereiden valtaus. Niin helppoa. Ja miksipä ei olisi, kun valtaamassa
on näinkin charmantti diktaattori kuin minä. Etkö olekin samaa mieltä kanssani,
Commander? Niin niin, tiedetään. Miksi edes vaivauduin kysymään? Kukapa ei
olisi samaa mieltä kanssani? Välillä ihan unohdan, että pidän sinusta kovin
vähän. Olemme niin saman mielisiä niin monessa asiassa. Voisi ihan kuvitella,
että olen esikuvasi ja innoituksesi lähde. Ihan nolostun. Tulehan, Commander.
On aika etsiä sinulle ja varpaillesi uusi rommitynnyri. Tällä kertaa saat
valita sen aivan itse.”
~*~
Hyvää joulua, pahanvaltakuntalaiset, alaiset, vangit ja muut.
