Luku 7.
Pauli the Puhtaan kohtaaminen ei suinkaan ollut VVV:n
elämän kohokohta. Tai oikeastaan, siinä missä hänen tappeluhistoriansa saattoi
hyvinkin kulminoitua yhteenottoon kanariankeltaiseen nahkatakkiin
sonnustautuneen terminaattorin kanssa, VVV itse piti välikohtausta yhtenä
niistä monista, jotka Kohtalo olisi suosiolla saanut jättää välistä suurta
suunnitelmaansa laatiessaan. Kohtalon suunnitelmiin ei kuitenkaan ollut
puuttuminen, joten VVV päätti jättää tyytymättömyyttä tihkuvat olankohautukset
ja teatraaliset huokaukset välistä ja hypätä suoraan siihen osaan, jossa hänen
berserkki puolensa sai vallan ja tuhat kynsiviilaa olivat kirjaimellisesti
tuhat viiltävää ja karkeapintaista, kynsien hiomiseen tarkoitettua
massatuhoasetta, joiden terävät päät osoittivat Pauli the Puhtaan elintärkeisiin
elimiin.
”Jiihaaa!!!” Turbomän kiljui ja liukui polvillaan
baaritiskiä pitkin kuin suoraan raksalta keikkalavalle rynnännyt rokkitähti
ikään. Sorkkarauta vasemmassa kädessään ja tyhjä olutpullo oikeassa kädessään
hän heittäytyi alas fanilaumansa sekaan. Siinä, missä kenet tahansa oikea
rokkitähti olisi otettu vastaan käsien ja korvia vihlovan kiljunnan
saattelemana, Turbomän sai osakseen vain jälkimmäistä. Ne, jotka yhä kykenivät
liikkumaan, liikkuivat ilmiömäisellä nopeudelta pois heitä mielipuolisesti lähestyvän
jättiläisrotan edestä.
”Hippasille, piilosille, hei hei hah hah haa!” Turbomän
lauloi kurkkuäänellään ja viskasi olutpullolla päähän pakenijaa, joka oli juuri
saavuttanut Merellisen Mursun sisäänkäynnin.
”Hippa! Ota kiinni jos saat!”
Sekasorron keskellä kukaan ei huomannut Joleus Caesaria,
joka ryömi hitaasti mutta päättäväisesti kohti ovea. Tappelu oli edennyt
erinomaisesti ja meno oli kuin hänen märimmistä unistaan. Enää oli vain
päästävä ulos kapakasta ja hän voisi nauttia spektaakkelista turvallisen
välimatkan päässä.
Juuri, kun Joleus oli saavuttanut Merellisen Mursun
vinksahtaneen pääoven ja ojensi kättään kohti ovenkahvaa, viisi kynsiviilaa
iskeytyi ovenkarmiin sellaisella voimalla, että mädäntynyt puu pirstoutui Joleuksen
käden viereltä. Joleus loikkasi puolimetriä taemmas, kompastui ruumiiseen ja
päästi epämiehekkäimmän kiljaisun, joka maailmassa oli kuunaan kuultu. Samaan
aikaan Merellisen Mursun ovi kiskaistiin saranoiltaan ja päivänvalo työntyi
savuiseen hämärään mukanaan epäilyttävästi Lordi Pahaa muistuttava olento.
”Hei vaan ja—” Lordi Pahan lause katkesi, kun Turbomän
rysähti päin seinää kiljuen kuin syötävä ja yrittäen irrottaa känsäiset
nakkisormensa pienen mutta sitkeän baarimikon purukalustosta. Hetkeä myöhemmin
kynsiviilat viuhuivat ilmassa ja osuivat baarimikon takaraivoon. Turbomän
ravisteli raadon irti sormistaan ja meno jatkui käsittämättömänä teurastuksena,
jossa kaikeksi onneksi ei enää ollut kovinkaan monta elävää osanottajaa.
Lordi Paha nyrpisti nenäänsä ja irvisti. Tämä ei suinkaan
ollut hänen odottamansa vastaanotto. Ei sillä, että hän olisi ollut
tilanteeseen tyytymätön. Merellinen Mursuhan oli täydellisen kaaoksen vallassa,
eikä kukaan vahtinut rommitynnyreitä, jotka seisoivat yhä koskemattomina
baaritiskin takana. Enää piti vain päästä kyseisen tiskin toiselle puolelle,
mikä oli helpommin sanottu kuin tehty.
”Tule, Commander”, Lordi Paha hihkaisi ja kiskaisi
Commander Pinkin vierelleen. Commanderin kädet oli sidottu, ei siksi että
L-27:n diktaattori olisi yrittänyt paeta, vaan siksi, että Lordi Pahalle
yksinkertaisinta oli liikutella kollegaansa kiskomalla köydenpäästä.
”Katso tätä ihanaa kaaosta!” Lordi Paha hehkutti ja
heilutteli käsiään kuin olisi lähdössä lentoon. ”Minun alaiseni! Tämän näkeminen
ihan herkistää. Kaikki on minun. Pahan valtakunta on jälleen voittanut,
vallannut ja ryöstänyt itselleen jotain, mikä tullaan merkitsemään karttoihin
minun hallintoni alle.”
”Kun tämä on ohi, hallitsemiseen ei paljoa taitoa
vaadita”, Commander mutisi ja nyki käsiään kokeilevasti. Köydet eivät olleet
erityisen tiukalla ja jos Lordi Paha vain keskittyisi ihailemaan kuinka hänen
alaisensa pistivät tuoreeltaan vallatun kapakan maan tasalle, hänen kenties
onnistuisi saada kätensä vapaiksi.
”Oliko tuon tarkoitus olla jonkin sortin loukkaus?” Lordi
Paha kysyi. ”Sinun todella pitäisi oppia kohtelemaan muita diktaattoreita
heidän ansaitsemallaan tavalla. Meidän täytyy keskustella asiasta pitkästi ja
syvällisesti heti, kun sinä ja varpaasi olette päässeet muuttamaan uuteen
kotiinne. Alahan tulla, Pinkki. Saat valita tynnyrisi itse, aivan kuten
lupasin.”
”Tulla mihin? Tuonneko?” Commander puuskahti, eikä tällä
kertaa yrittänyt peittää äänensävystään mitään. ”Saat kyllä mennä kuolemaan
ihan itseksesi. Minä en aio uhrata henkeäni yhden haisevan rommitynnyrin
vuoksi.”
”Ei, ei, ja vielä kerran ei. Sinä tulet mukaani. Takaan,
että yksikään vääntynyt hiussuortuvasi ei kärsi niin kauan, kuin minulla on
luuttuni. Olisi ennenkuulumaton tragedia, mikäli onnistuisit uhraamaan henkesi
rommitynnyrin takia. En kerta kaikkiaan kestäisi seurata sitä vierestä.”
Commander Pinkin leuka oli kenties mennyt sijoiltaan hänen
puheenvuoronsa aikana. Niin ei ollut koskaan ennen tapahtunut ja oli oudolla
tavalla kiehtovaa seurata, kuinka Commander toljotti suu raollaan vuoroin
kapakkaa ja vuoroin häntä itseään. Aivan kuin heidän välillään olisi
jonkinlainen yhteys. Ennenkuulumatonta. Tästäkin
pitää keskustella pitkästi ja syvällisesti heti, kun pääsemme takaisin
Tuomiovuorelle, Lordi Paha päätti ja käänsi sitten huomionsa Merellisen Mursun
tapahtumiin.
VVV oli saanut ajettua vastustajansa, sen
kanariankeltaiseen takkiin sonnustautuneen ilmestyksen, nurkkaan. Heidän
ympärillään oli lukematon määrä vääntyneitä ja savuavia kynsiviiloja. VVV
puristi toisella kädellään psykedelialaukkuaan rintaansa vasten ja suoritti
toisella kädellään raivokkaita kaivamisliikkeitä laukun sisällä. Lordi Pahan
niskavillat pyrkivät kumoamaan öljyn lähmäävän vaikutuksen ja nousemaan ylös. Ei, ei tuohon suuntaan, hän päätti ja
kääntyi katsomaan, millaisessa tilanteessa hänen hikitahraiseen verkkopaitaan
ahtautunut Rattus Turbomänuksensa parhaillaan
oli.
Kasa, jonka päällä Turbomän seisoi, koostui vihollisten
mukiloiduista ruhoista. Jäljellä oli enää kourallinen sitkeitä ja itsetuhoisia
yrittäjiä, jotka yrittivät kiskoa Turbomäniä alas lihavuoreltaan ilman, että
päätyivät itse sitä kasvattamaan.
”Turbomän!” Lordi Paha karjaisi niin, että kaikki liike
Merellisen Mursun sisällä pysähtyi. Jopa ulkona pauhaava meri järkyttyi
hiljaiseksi, kun Lordi Paha marssi Commander Pink perässään kasan luokse.
”Onko tämä sinun käsityksesi loistokkaasta valtauksesta?
Ryhtyä nyt leikkimään vihollistemme kanssa!”
”A-a-aa-ll—Llordi
Paha? Aah-a-aivan. Tarkoitan, ei”, Turbomän sönkötti ja liukui alas
kasansa päältä. Sillä sekunnilla hänen kimpussaan oli kolme raivoisasti
henkensä puolesta taistelevaa juoppoa, jotka kaatoivat Turbomänin alleen ja
ryhtyivät mukiloimaan tätä parhaansa mukaan. Lordi Paha huokaisi. Miksi kaikki
piti aina tehdä itse?
”Älä huoli, Commander, saat kyllä tynnyrisi”, Lordi Paha
sanoi ja sitoi pitelemänsä köydenpään kiinni pöydänjalkaan. Sitten hän
heilautti luuttuaan laajassa kaaressa ja pamautti sen päin Turbomänin päällä
könyävän miehen päätä. Kumahdus ja risahdus, hampaiden kirskahdus. Lordi Paha
mäiskäytti luuttunsa vielä toistamiseen ja nujakoitsija lyyhistyi lattialle.
Sillä välin Commander Pink ei ollut jäänyt toimettomaksi.
Hän nitkutti kätensä irti ja hieroi kivistäviä ranteitaan. Lordi Paha runnoi
yhä luuttuaan uhrinsa takaraivoon ja Turbomän puski itseään karjahdellen ylös
vihollistensa alta. Kukaan ei estellyt Commanderia hänen lähtiessään kohti
Merellisen Mursun ovea. Tie vapauteen tuoksui mereltä ja suolalta. VIIMEINKIN! Commander riemuitsi mielessään.
”Sinä!” Yksi ruumiista nykäisi Commander Pinkin lahjetta.
”Sinä?” Commander Pink älähti oudon kimakalla äänellä ja
kiskaisi itsensä irti Joleus Caesarin otteesta.
”Mitä sinä
täällä teet?” Joleus kysyi noustessaan seisomaan.
”Ei ole aikaa”, Commander supatti vastaukseksi ja harppoi
ruumiiden ylitse kohti oviaukkoa.
Koskaan ikinä ei viileän kostea, aavistuksen kalalta ja
upotettujen laivojen jäljiltä ilmassa häilyvältä savulta tuoksuva tuuli ollut
tuoksunut yhtä hyvältä. Commander Pink veti ilmaa keuhkoihinsa ja huuhtoi
Merellisen Mursun savut sisuksistaan. Joleus Caesarille vaikutus ei ollut aivan
yhtä nautinnollinen, sillä hänen ensihenkäyksensä puhtoista ilmaa aiheutti
massiivisen yskänpuuskan ja ajoi Joleuksen tyhjentämään sisuksensa Merellisen Mursun
kynnykselle.
Kuinka minä pääsen
pois? Oli kysymys, jota Commander Pink huomasi pohtivansa katsoessaan
aavalle ulapalle. Linjamäen Peruna oli upottanut kaikki alukset Pahan
valtakunnan lippulaivaa lukuun ottamatta ja kyseinen paatti keinui turvallisen,
ja ikävä kyllä saavuttamattoman, välimatkan päässä Merellisen Mursun kivisistä
rannoista.
”Täytyy sanoa, että Lordi Paha osaa kyllä olla
perusteellinen niin halutessaan”, Joleus kähisi. ”Olipa onni, että Pauli the Puhdas
vaati päästä kokeilemaan uutta sukellusvenettään.”
”Teillä on sukellusvene?”
”Tuliterä sellainen”, Joleus myönsi ja katseli haikeasti
aaltoihin. ”Ikävä vain, että avaimet ovat Pauli the Puhtaalla.”
”Avaimet? Mitä? Millaiseen sukellusveneeseen tarvitaan
avaimet?” Commander Pink kysyi epäuskoisena. ”Missä se sukellusvene edes on?
Kuinka sinne pääsee? Joleus, ala selittää.”
Joleus Caesar kohautti olkiaan. ”Asia on niin kuin se on.
Pauli the Puhtaalla on avaimet ja paikannin, joka kertoo sukellusveneemme sijainnin.
Suunnittelin tämän ihan itse.”
”Sinä? Sinä…” Commander Pink huokaisi. Miksi hän olikaan
odottanut apua Joleus Caesarilta?
”Älä panikoi”, Joleus Caesar sanoi rennosti. ”Minulla on
varapaikannin ja sukellusveneessä on vara-avaimet. Ne pitää vain käydä
sukeltamassa ylös. Sano kun olet valmis”, Joleus sanoi ja kaivoi takataskustaan
pienen puhelimen näköisen laitteen.
”Valmis mih--, ei. EI. Sinä saat sukeltaa sukellusveneesi
luokse ihan itse”, Commander puuskahti. ”Ei uimista, ei sukeltamista, ei vettä
enää minulle ikinä. Piste.”
Samalla hetkellä Merellisestä Mursusta kuului riipaiseva huuto.
Lordi Pahan ääni kaikui ja kylmäsi Commander Pinkin luita ja ytimiä myöten.
Hänen pelastumisensa, hänen elämänsä,
saattoi hyvinkin olla sekunneista kiinni.
”Anteeksi, palautan tämän myöhemmin”, Commander Pink sanoi
kiireesti ja nappasi paikantimen Joleus Caesarin käsistä. Sitten, ennen kuin
Joleus ehti reagoida, Commander Pink juoksi mereen ja katosi tyrskyihin.
Lordi Paha ehti Merellisen Mursun ovelle juuri parahiksi
nähdäkseen, kuinka Commander Pink katosi veden alle. Hämmentynyt Joleus Caesar
seisoi aloillaan ja tuijotti käsiään.
”TURBOMÄN! VVV!” Lordi Paha rääkyi. ”TAPPELU SEIS!
COMMANDER PINK ON PAENNUT!”
Turbomän kuuli Lordi Pahan raivoa, turhautumista ja jotain
määrittelemätöntä tunnetta tihkuvan karjaisun. VVV oli myös pysähtynyt
kuuntelemaan diktaattorinsa epäonnistumisen ääntä. Puoliksi hakattu, puoliksi
taisteluvalmis Pauli the Puhdas käytti tilaisuutensa hyväkseen ja pakeni VVV:n
kynsiviilojen keskeltä.
”Kuinka tämä on mahdollista?” Lordi Paha kysyi ääneen,
osoittaen sanansa ei-kenellekään. ”Commander Pink. En olisi synkimmissäkään
unissani uskonut tämän tapahtuvan.”
”Minkä et kuvitellut tapahtuvan?” Turbomän kysyi
raahautuessaan Lordi Pahan luokse. Hänen hikinen verkkopaitansa oli paikoittain
verinen ja hänen koko olemuksensa huokui tarvetta istua alas lasilliselle ja
hengähtää hetki.
”Lähdemme takaisin Sadistille”, Lordi Paha ilmoitti. Hänen
silinterinsä aloitti vispaavan liikehdintänsä ja pian Pahan valtakunnan
diktaattori jo kieppui kohti laivaansa.
”Luuletko, oliko Lordimus jotenkin erilainen kuin
normaalisti?” Turbomän kysyi VVV:ltä, kun tämä saapui ulos valtavaan
kynsiviilaan nojaten.
”Millä tavalla Lordi Paha voisi olla erilainen?” VVV
kysyi. Psykedelialaukku roikkui hänen olaltaan rähjäisenä ja nuutuneena. VVV
itse ei näyttänyt erityisen väsyneeltä, parranhaivenet vain sojottivat hassusti
ympäriinsä.
”En minä tiedä. Tai siis, ihan kuin hän olisi ollut surullinen”, Turbomän sanoi ja maisteli
sanaa suussaan aivan kuin se olisi ollut eksoottinen ja kenties aavistuksen
pahanmakuinen ruokalaji.
Kynsiviila kolahti Turbomänin takaraivoon.
”Mistä hyvästä tuo oli?” Turbomän kysyi tuohtuneena.
”Mikään ei paranna aivotärähdystä paremmin, kuin toinen
tälli päähän”, VVV sanoi muina miehinä. ”Voit kiittää minua kunhan tokenet. En
olisi uskonut, että parin juopuneen merirosvon hakkaaminen olisi ollut sinulle
liikaa, mutta ilmeisesti jopa minä kykenen erehtymään. Onpa outo tuntemus.”
”Liikaa? Sinä
yritit saada hoideltua yhden ainoan juipin, etkä onnistunut siinäkään”,
Turbomän äyskähti ja huomasi sitten, kuinka heidän laivansa lipui jo kauempana,
keula kohti Pahan valtakuntaa.
