Commander Pink. Tämä olla lahjus. En jaksanut odottaa, että kuolet. Pitänee keksiä jokin muu puheenaihe, kun seison hautatynnyrisi vieressä. Puhun vaikka Transformersseista tai jostain muusta oudosta, koska nyt on tullut aika Pahan valtakunnan Blingraattien seilata takaisin kotisatamaan. Tai jotain.
Luku 8.
Pahan valtakuntaan palaaminen ei koskaan ollut tuntunut
yhtä merkityksettömältä. Merellisen Mursun valtaus oli jättänyt kaikki
pohtimaan, mikä oli mennyt pieleen ja saanut aikaan nykyisen, lähes
sietämättömältä tuntuvan tilanteen. Turbomän vaikutti kärsivän taistelun jälkeisestä
masennuksesta. VVV oli kuluttanut loppuun suurimman osan
kynsiviilavarastoistaan, eikä kulunut hetkeä, jolloin Vanhan Viisaan Velhon
tyytymätön puhahtelu ja tuhahtelu ei olisi täyttänyt ilmaa. Asiaa ei auttanut,
että Joleus Caesar ja Pauli the Puhdas matkustivat heidän kanssaan, sillä
Commander Pink oli röyhkeästi varastanut heidän sukellusveneensä paetessaan
Merellisen Mursun saarelta. Vain Linjamäen Peruna vaikutti tyytyväiseltä, tosin
mielentila oli häilyväistä sorttia.
Eniten kotiinpaluu vaikutti Lordi Pahaan. Kukaan ei ollut
nähnyt diktaattoria sen jälkeen, kun tämä oli silinteri vispaten lentänyt
takaisin Sadistille. Olisi hyvin voinut kuvitella, ettei Lordi Paha edes
matkustanut alamaistensa kanssa, mutta kukaan ei voinut kieltää diktaattorin
hytistä kuuluvaa surumielistä, aavistuksen irrottelevaa hevimusiikkia, joka
rääkkäsi niin luuttua kuin kuulijoiden korvia. Commander Pinkin pako oli
vaikuttanut diktaattoriin jollain tavalla, eikä edes VVV voinut enää kieltää
tosiasioita. Hänen ja muiden kanssamatkustajien mitta oli täyttynyt piripintaan
jo aikaa sitten, mutta kukaan ei vielä toistaiseksi ollut uskaltanut rynnäköidä
Lordi Pahan yksinäiseen diktaattoriluolaan muuttamaan asioita.
”Minä en kestä enää!” Linjamäen Peruna puoliksi huusi ja
puoliksi itki, kun Sadistin uumenista kaikui jälleen yksi raivokas luuttusoolo
ja heti perään kurkkulaulannalta kuulostavaa ääntelyä, jossa kuuluivat sanat: Digimol,
gladiaattori, rommitynnyri ja suklaakeksi. Mölyä oli kestänyt koko aamun, eikä
Peruna ollut mielipiteensä kanssa yksin.
”Tee sitten jotain, äläkä valita”, Turbomän ärähti ja
painoi korviaan päätä vasten aivan kuin kykenisi suojaamaan herkkiä
kuuloelimiään moisella heikolla yrityksellä.
”Tee jotain? Tee jotain!” Linjamäen Peruna kirkui. ”Tee
itse jotain, senkin ylikasvanut tuhoeläin! Sinähän se suuri taistelija olet.
Oikea sorkkarautasankari! Viemäreiden kauhu. Mitä sinä olet tehnyt, paitsi
kiillottanut tuota vääntynyttä raudanpalasta ja ollut hyödytön?” Linjamäen
Peruna veti kuuluvasti henkeä. ”Olen saanut tarpeekseni! En lainkaan ihmettele,
että Commander Pink lähti. Hänen täytyi tietää, että Lordimus suunnitteli
kokeilevansa meihin paluumatkalla tätä musiikiksi kutsumaansa
kidutusmenetelmää. Kyllä minäkin olisin sukeltanut merten syliin, jos olisin
tiennyt. Voi miksi, oi miksi en tehnyt sitä kun oli mahdollisuus?”
”Hyppää sitten mereen, merihirviö”, Turbomän raivosi ja
heristi kiillotettua sorkkarautaansa. ”Lähde. Jätä meidät. Katsotaan, miten
Lordi Paha siihen suhtautuu. Ehkä hän intoutuu steppaamaan ja lyömään tahtia
laivan kylkiin, kunnes lillumme kaikki seuranasi keskellä merta.”
”Ei, eiii”, Joleus Caesar ulvoi ja raastoi Pauli the
Puhdasta takista aivan kuin olisi yrittänyt väkivalloin riisua kammotuksen
miehen yltä. ”Meidän on tehtävä jotain. Nyt heti.” Jossain kuului VVV:n
hyväksyvä tuhahdus.
”Oletteko valmiita?” Turbomän huusi, kun he seisoivat
Lordi Pahan hytin ovella. Melu oli järkyttävä. Oli kuin sata tuomittua sielua
olisi rämisyttänyt epävireisiä luuttujaan samalla, kun itse suuria muinaisia
luokseen kutsuva mielipuoli korahteli loitsujaan kielellä, jota ei ollut
tarkoitettu yhdenkään kuolevaisen kuultavaksi.
Vastauksena Turbomänin kysymykseen VVV kaivoi esiin suuren
kynsiviilansa ja mätkäytti sen ovesta läpi.
Näky oli kaikkea sitä, mitä kukaan ei olisi osannut
odottaa. Lordi Paha istui keskellä lattiaa yöpuvussaan. Luuttu lepäsi hänen
sylissään kuin lapsi isänsä hellässä otteessa. Silinteri vispaili lauhkeasti
katonrajassa ja laskeutui isäntänsä päähän, kun vieraat rynnistivät sisälle.
Hiljaisuus, joka oven hajottamisen jälkeen laskeutui, oli taivaallinen.
”VVV, mitä vikaa ovessani on, kun et voinut avata sitä
perinteisin menetelmin?” Lordi Paha kysyi matalalla, paheksuvalla äänellä.
”Jaa, tuota…”
”Mitä vikaa teissä on, Lordi Paha, kun ette anna
matkustajillenne hetken rauhaa?” Joleus Caesar kysyi keskeyttäen VVV:n
pohdinnat oven oikeaoppisesta avaamisesta.
”Mitä? Vikaa? Minussako?”
”Niin, sinussa! Mitä on tämä möly, tämä tuomionpäivän
alkusoitto?”
”Tuomionpäivän alkusoitto? Hmm. Tuosta minä pidän. Pidän
siitä hyvin paljon. Kiitos, Joleus. Hienoa, että sinustakin on joskus apua”, Lordi
Paha sanoi ja nousi ylös.
”Ööh, Lordi Paha”, Turbomän takelteli, ”Joleus Caesar, me
kaikki oikeastaan, haluamme vain tietää, mitä on meneillään?”
”Niinpä tietenkin”, Lordi Paha tuhahti. ”Uteliaita, kuten
arvata saattaa. Mitään ei pysty pitämään salassa, vaikka kuinka yrittäisi. Hmph.
Hyvä on. Kuten ehkä olette jo arvanneet, olen säveltänyt uutta kappaletta.
Siitä on tuleva Pahan valtakunnan kansallishymni. Tuomiopäivän alkusoitto,
kuten Joleus sen nimesi.”
Turbomän ei ollut ainoa, jonka ilme ei aivan vastannut
Lordi Pahan odotuksia.
”Mitä nyt? Onko nimi sittenkin hieman mauton? Ei, se on
hyvä. Odottakaa vain, kun sävellykseni sen kokonaan. Tulette vihaamaan sitä,
ettekä saa sitä pois mielestänne. Olen luonut korvamadon, joka saattaa kaikki
aikaisemmat korvamadot ikuiseen häpeään!”
”Oletteks te ihan kunnossa, Lordimus?” Linjamäen Peruna
töksäytti. ”Antakaa nyt anteeks, mutta te olette mölynnyt täällä siitä asti,
kun lähdettiin Merelliseltä Mursulta. Me oltiin huolissamme, että jos se
liittyy jotenkin vaikka Commander Pinkiin. Ajateltiin, että ehkä—”
”Että ehkä haluatte valmistautua paluuseenne”, VVV
viimeisteli. ”Olemme pian perillä.”
”Älä sinä kerro minulle, mikä on järkevää!” Lordi Paha
hymähti ja pyöritteli hajamielisesti hiussuortuvaa sormensa ympärille. ”Mutta
olet oikeassa. Minun on tultava kannelle. Haluan olla näkemässä Tuomiovuoren
tuhkapilvet ja armaat laavavirrat, jotka laskevat sihisten mereen. Koti, minä
tulen!”
Meren pohjassa:
Commander Pink ei ollut eläessään ohjannut
sukellusvenettä. Nappuloiden ja vipujen paljous oli saada hänet ekstaasiin ja
oli työn ja tuskan takana olla kokeilematta niitä kaikkia. Automaattiohjaustoiminnon
kytkeminen pois päältä oli vain pieni osoitus hänen onnistumisistaan. Opittuaan
käyttämään kauko-ohjattavaa robottikoiraa, hän ei tahtonut lainkaan lopettaa.
Merellisen Mursun taistelut olivat täyttäneet saaren
edustan rikkauksilla. Kymmenet merirosvolaivat makasivat pohjalla rungot
aarteita pullollaan. Commander istui parhaillaan ohjain kädessä valtavan
aarreröykkiön keskellä. Robottikoira oli noutanut hänelle yhtä jos toista
kimaltavaa, pinkkiä ja kultaista hylkyjen keskeltä, eikä hän aikonut lopettaa
ennen kuin aarreaitta oli viimeistä hilua myöten tyhjennetty.
Oiva palkkio
kaikesta siitä, mitä jouduin kestämään tänne päästäkseni, Commander
ajatteli ja hänen silmiinsä syttyi hullu kiilto, kun robottikoira kaivoi esille
nyrkin kokoisen jalokiven. Kivi oli pinkki ja tuntui hehkuvan omaa valoaan, kun
robottikoiran silmistä heijastuvat säteet osuivat sen hiottuun pintaan. Tuo minun on PAKKO saada.
Joleus Caesarin ääni kajahti kaiuttimista: ”Huomio!
Varoitus. Happea jäljellä 15%. Nousu pintaan aloitetaan: 10, 9, 8, 7, 6, 5, 4…”
”EI!” Commander karjaisi. ”Ohita käsky! Ohita! Timantti,
vain pieni hetki ja se on minun. Ei vielä!”
Sukellusveneen automaattiohjaus ei juuri kuunnellut
Commanderin vastaväitteitä noustessaan mukavalta hiekkapediltään hylkyjen
keskeltä. Commander sadatteli ja yritti vielä kerran ohjata robottikoiran
nappaamaan timantin mukaansa. Kantama oli kuitenkin pidentynyt ja sekä koira
että timantti jäivät pohjaan ja hautautuivat sukellusveneen nostattaman hiekka
ja roskapilven alle.
Pahan valtakunnassa:
”Ah, tuhkaa ja tulikiveä!” Lordi Paha huokaisi ja hengitti
syvään Tuomiovuoren sylkemää rikkipitoista ilmaa. ”Koti kullan kallis, eikö
vain?”
”Kyllä, kullan kallis”, Turbomän toisti yskittyään hetken.
Hän tunsi jo karhunkarvojen puskevan esiin ja kuuli Kätyrin nalkuttavan äänen
tajuntansa takamailta. Ei kestäisi enää kauaa, ennen kuin itsepäinen nalle
ottaisi vallan ja pakottaisi hänet pois tieltään.
”Kuulkaahan, armaat alamaiseni, kuuletteko tuon kitinän?”
Lordi Paha kysyi tovin kuluttua.
”Sehän on vain ruosteisten kidutuskoneiden valitusta”, VVV
totesi, kuin asia olisi päivän selvä.
”Aivan niin. Ja kuka, jos saan kysyä, on ryhtynyt
käyttämään minun ruosteisia kidutuskoneitani poissa ollessani?
Lordi Paha ei jäänyt odottamaan vastausta. Hän nousi
ilmaan silinteri villisti hyrräten ja kiisi kuin pyörremyrsky kohti
valtakuntansa jyskyttävää ja kalisevaa ydintä. VVV kohautti olkapäitään ja
Kätyri, joka viimein oli kukistanut Turbomänin vastarinnan, haisteli ilmaa
keskittyneenä.
”Minä tunnen tämän löyhkän”, Kätyri sanoi naama
nyrpistyneenä. ”Minä tiedän, kuka on koskenut Lordi Pahan leluihin. Minä
tiedän, kuka on kaapannut vallan poissa ollessamme. MÄÄ OLEN OHJUS!"
”Kätyri, EI!” VVV karjaisi ja avasi psykedelialaukkunsa
ammolleen. Kätyri ei ehtinyt peruuttaa muutostaan, tai vaihtaa suuntaansa, vaan
sujahti suoraa päätä laukun uumeniin. VVV sulki laukkunsa ja istui sen päälle.
”Kuinka minä selitän tämän Lordi Pahalle?” hän pohti
ääneen, raapi partaansa ja kuunteli Tuomionvuorelta kuuluvia jyrähdyksiä. ”Pitäisi
ehkä lähteä keräämään uusia kynsiviiloja. Ne voivat tulla tarpeeseen. Hmm.”
Toisaalla:
Commander Pink oli tyytymätön. Sukellusvene oli toiminut
oman päänsä mukaan. Hän oli kuvitellut poistaneensa Joleus Caesarin ja Pauli
the Puhtaan asentamat jäljitys- ja itsetuhoasetukset, muttei ollut lainkaan
ajatellut laitteeseen istutettuja turvallisuusohjelmia. Nyt hän oli kenties
säästynyt epämiellyttävältä tukehtumiselta, mutta timantti ja hyödyllinen
robottikoira olivat yhä meren mutaisessa pohjassa. Kestäisi aikaa löytää ne
uudelleen, eikä Commander Pinkillä ollut aikaa hukattavaksi. Lordi Paha oli
epäilemättä keksinyt jo suunnitelman hänen nappaamisekseen ja mukana olisivat
todennäköisesti myös Joleus Caesar ja Pauli the Puhdas. Hänen oli kiiruhdettava
L-27:ään ja turvattava vapautensa. Muutoin… Commander Pink värisi ajatellessaan
rommitynnyriä, johon Lordi Paha hänet tunkisi.
”Polttoaine on loppu”, ohjelma ilmoitti, kun sukellusvene
oli saanut haukattua happea kylliksi turvaamaan elinmahdollisuudet yhden
ihmisiän ajaksi.
”Tämäkin vielä”, Commander mutisi ja etsi katseellaan
varapolttoainetta. Joleus ja Pauli the Puhdas olivat täyttäneet pienet
sisätilat Baileys-kanistereilla ja valmiskaakaolla, mutta yhtäkään
polttoainekanisteria, akuista puhumattakaan, ei ollut näkösällä.
”Jos polttoaine on loppunut, siirtykää pakokapseliin”,
ohjelma neuvoi, kun Commander teki kolmatta epätoivoista etsintäänsä.
Commander Pink loi kaipaavan silmäyksen sukellusveneen
lattialla komeilevaan aarreröykkiöön. Kaikki ei millään mahtuisi mukaan, eikä
hän uskonut voivansa kylmäverisesti valita itselleen vain muutamaa
matkamuistoa. Jos minulla vain olisi se
vaaleanpunainen jalokivi, muuta en tarvitsisi, hän huokaisi itsekseen ja
jätti hyvästit rikkauksille.
Pahan valtakunnassa:
Tuomiovuori oli ollut tyyni jo pitkään. Se oli jyrähdellyt
ja röyhtäillyt itsekseen ja käyttäytynyt, kuin ei oikein tietäisi oliko sen
sopivaa purkautua ja haudata koko Pahan valtakuntaa laavavirtojensa alle. Lordi
Paha oli usein toivonut hieman enemmän kaaosta, mutta toistaiseksi vuori oli
kieltäytynyt tarjoamasta hänelle palveluksiaan kun niitä tarvittiin. Nyt
tulivuori oli kuitenkin tehnyt päätöksensä, eikä Lordi Paha olisi voinut valita
parempaa ajankohtaa, vaikka olisi osoittanut sitä kalenteristaan silmät ummessa
ja pää pyörryksissä.
”Sinä et voi olla täällä”, A. Von Dracula pihisi
epäuskoisesti, kun Lordi Pahan luiset sormet kiertyivät hänen kaulansa
ympärille. ”Sinä olet *köh* kuollut.”
”Olen varsin elossa”, Lordi Paha korjasi ja paineli
kynsillään A. Von Draculan niskahartialihaksia. Ne olivat oikein kauniisti
jumissa ja niiden käsittely sai A. Von Draculan irvistämään kivusta.
”Olen vallannut uuden alueen ja nyt olen palannut. Meistä
kahdesta sinä olet se, jonka ei kuuluisi olla täällä.”
”Lopeta. Lopetalopetalopeta”, A.Von Dracula huusi, kun
Lordi Paha kovensi otettaan.
”En lopeta. Paluumatkani oli uuvuttava ja jokseenkin
melankolinen. Tällainen niskojen käsittely on juuri sitä, mitä olen kaivannut.”
”Yo. Hei, Paha. Pitkästä aikaa”, kuului ärsyttävä, sanoja
venyttelevä ääni Lordi Pahan selän takaa. Sitten jotain iskeytyi hänen
takaraivoonsa sellaisella voimalla, että silinteri säikähti ja lennähti pois
hänen päästään.
Toisaalla:
Pakokapselissa näkyi Pauli the Puhtaan kädenjälki. Se oli
vuorattu kanariankeltaisella nahalla ja siellä oli vain yksi nappi. Se oli
musta ja pyöreä, vailla minkäänlaisia viitteitä siitä, mitä siihen koskeva
aiheuttaisi itselleen tai ympäristölleen. Commander Pink istui kapselissa,
polvet sylissään ja painoi nappia.
Pahan valtakunnassa (viimeisen kerran):
Lordi Paha istui rommitynnyrin pohjalla, polvet sylissään.
Hänen päätään jomotti mukavasti ja hän kuuli James Jonesin ja A. Von Draculan
keskustelevan tynnyrin ulkopuolella.
”Siitä pitää päästä eroon, tajuuks? Mä en taho kohdata
sitä nappisilmää, sitä nallekarhua, mikä hiton Kätyri se nyt on, no sitä niin.
Siitä ei hyvä seuraa.”
”Kukaan ei ole nähnyt Kätyristä vilaustakaan”, A. Von
Dracula sanoi rauhallisesti. ”Orjuuttamamme Osca Wildet ovat partioineet
ahkerasti ja ilmoittivat, että Lordi Paha saapui yksin. Hänen alaisensa ovat
viimein tajunneet, mikä on heille parasta, ja hyljänneet hänet.” Viimeinen
lause lausuttiin kovalla äänellä niin, ettei Lordi Paha voinut olla kuulematta
jokaista tavua.
”No, silti. Heitetään toi tynnyri mereen. Upotetaan se
sinne, mistä se tulikin.”
”Hyvä idea. Hmm. Oikein hyvä idea”, A. Von Dracula kehui.
Lordi Paha tunsi, kuinka tynnyri kaadettiin kyljelleen.
Häntä rullattiin eteenpäin, ei mikään miellyttävä kokemus, alas portaita, alas
Tuomiovuoren rinnettä. Sitten kyyti pysähtyi.
”Sanohan, Lordi Paha”, A. Von Dracula kysyi tynnyrin
ulkopuolelta, ”Onko tynnyrisi tarpeeksi ahdas?”
Lordi Paha tuhahti. ”Millainen diktaattori sinusta tulee,
jos et osaa edes vankejasi asetella sopivan kokoisiin tynnyreihin. Varpaani
heiluvat sietämättömästi.”
A. Von Dracula ei enää vastannut, vaan työnsi tynnyrin
Lordi Pahoineen mereen niin, että loiskahti. Lordi Paha hymyili ja ryhtyi
hyräilemään Tuomiopäivän alkusoittoa. Pian säveltä täydentämään liittyivät myös
järähdykset ja pamaukset, kun Tuomiovuori aloitti purkautumisensa.
Toisaalla (viimeinen kerta):
Pakokapselia ei voinut ohjata. Se heittelehti
merivirroissa kuin korkki, paitsi että toisin kuin korkit, kapseli pysytteli
sitkeästi pinnan alapuolella. Commander Pink halasi polviaan ja pohti, josko
joku ystävällismielinen merivirta heittäisi hänet L-27:n rannalle.
Toive, tai ainakin osa siitä, toteutui nopeammin kuin
mihin Commander oli valmistautunut. Kapseli räsähti vasten kallionseinämää ja
vesi tulvi sisään. Tähänhän alkaa jo
tottua, Commander ajatteli väsyneesti. Jospa
minä vain odotan ja katson mitä tapahtuu.
Kapseli upposi.
Pinkit lonkerot kietoutuivat Commander Pinkin ranteiden
ympärille ja vetivät hänet ulos. Sykähdyksittäin, he nousivat pintaa kohti.
Commander Pink ja Oktofranzi, jälleen yhdessä.
Voiko tuo olla se,
mitä kuvittelen sen olevan, Commander Pink ajatteli sumuisesti katsoessaan
kohti valoa, joka loisti hänen silmiensä edessä. Oktofranzin lonkeroissa, hänen
käsiensä ulottuvilla, kiilsi pinkki jalokivi.
Jälkinäytös:
Lordi Paha pisti päänsä esiin tynnyristään. Näkymä oli
kauneinta, mitä hän oli eläessään nähnyt. Tuomiovuorta halkovat laavavirrat
hehkuivat oransseina ja puoli vuorta oli räjähtänyt taivaan tuuliin. Tuhkaa
satoi ja se peitti alleen vanhan valtakunnan.
Tämä on aikalailla
sitä, mitä Pahan valtakunta kaipasikin, Lordi Paha ajatteli ryhtyessään
kauhomaan itseään lähemmäs rantaa. Uusi
aika on koittanut. Kauan eläköön Lordi Paha.
Toisaalla, ei niin kovin kaukana Lordi Pahan tynnyristä,
erään tietyn pakokapselin kanariankeltaiset sisukset iskeytyivät aaltojen mukana
Pahan valtakunnan rantaan.
THE END (?)
