Blingraatit maailman tuolla puolen, osa 6.

6. Caesarin uudet kuviot

”Kiljukaa kauhusta, sillä Peruna on täällä!” Linjamäen peruna kiljui kurkku suorana rynnistäessään piskuisen saaren piskuiseen satamaan. ”Aikanne on tullut! Aika upota. Meren pohjaan menkää, veneet ja paatit, upotkaa ja tehkää tietä Lordi Pahalle. Kuolkaaaaaaaaaaahhh!”

”Merten suuri Peruna on ehkä sittenkin maineensa arvoinen”, Lordi Paha sanoi, ja kenties ensimmäistä kertaa koskaan hänen äänensävyssään oli hitusen arvostusta. Se on huomattavaa, sillä Linjamäen peruna ja arvostava äänensävy eivät usein sietäneet toisiaan samassa lauseessa.

”Kyllä meidän mukulamme on kasvanut”, VVV nyökytteli ja pyyhkäisi liikuttuneena lähes olemattoman pienen kyynelpisaran silmäkulmastaan. ”Aika merellä on selvästi palauttanut hänet alkuperäistilaansa. Verenhimo ja alkukantainen halu tuhota kaikki edestään… Ah, minä muistan tuon tunteen. Tuo tunne… Voih.”

Lordi Paha vilkaisi velhoaan sivusilmällä ja astui huomaamattaan askeleen kauemmas. ”Saat kyllä tuhota ja mellastaa, VVV. Kapakkatappelu on vasta edessä. Muista, että parasta on tyydyttää himonsa pienen odotuksen jälkeen.”

VVV vilkaisi Pahan valtakunnan diktaattoria sivusilmällä ja astui huomaamattaan askeleen kauemmas.

”Älkääpäs unohtako minua”, Turbo-Män sanoi pahaenteisellä äänellä ja astui VVV:n ja Lordi Pahan väliin. ”Antaa Perunan upottaa laivoja, se sopii meikäläiselle, mutta Vanha Viisas Velho ei kyllä vie minulta kapakkatappelun iloa. Verenhimo ja halu tuhota, kyllä. Minäkin muistan sen tunteen. Kautta hikisen verkkopaitani ja vääntyneen sorkkarautani, jos en tänä iltana ole pistänyt paikkoja matalaksi ennen kuin siemailen verta ja moottoriöljyä vihollisteni luuytimistä, elämäni on hukkaan heitettyä.”

Sekä Lordi Paha että VVV vilkaisivat Turbo-Mäniä alta kulmien. ”Todennäköistä on, että hikinen verkkopaitasi ja vääntynyt sorkkarautasi ovat ainoat tunnistettavat asiat, mitä sinusta on jäljellä kun tuhat kynsiviilaa on tehnyt työnsä”, VVV hymähti ja silitti partaansa.

”Älä viitsi uhota, naavaparta”, Turbo-Män hikeentyi. ”Kunhan sorkkarautani on heilunut, jäännöksesi kannetaan takaisin laivalle psykedelialaukussasi. Se on –”

”Se on riita poikki nyt”, Lordi Paha ärähti ja potkaisi Turbo-Mänia sääreen. ”Me emme tulleet tänne, jotta saisin nauttia kahden parhaan soturini kaksinkamppailusta. Sitä varten minulla on Pahan valtakunnan gladiaattoriareena. Siellä kyllä riittää tilaa naavaparralle tai testosteronirotalle, jotka haluavat ottaa mittaa typeryydestään. Tämä ilta on minun ja minä haluan, että pidätte verenhimonne aisoissa ja käytätte tuhoamisvimmanne tuottavasti tämän saaren valtaamiseen. Ei enää sanaakaan psykedelialaukuista tai hikisistä verkkopaidoista minun kuulteni. Haluan teidät kummatkin takaisin yhdessä osassa, kun saari on vallattu. Muussa tapauksessa joudun itse demonistroimaan, kuinka verenhimoinen ja tuhoava Pahan valtakunnan diktaattori voi suuttuessaan olla. Suosittelen lämpimästi ja diktaattorillisesti teitä pitämään toisenne hengissä.”

Turbo-Män ja VVV vilkaisivat toisiaan. ”Kyllä, Lordi Paha”, kuului kuin yhdestä suusta.

”Hienoa. Nyt, kun yhteisymmärryksen keltainen keskitie on jälleen saavutettu, on aika ryhtyä toimeen. VVV, Turbo-Män, tiedätte mitä tehdä. Haluan että kaikki on mullin mallin ja maata myöten, kun olen saanut itseni edustuskuntoon. Älkää tuottako minulle pettymystä.”

Saaren ainoa kapakka, tai hieman tarkennettuna, ainoa rakennus, oli Merellinen Mursu. Sen kyltti oli tuulen ja suolavesiryöppyjen kuluttama, ikkunat sameat ja ovi hieman vinksallaan. Katto oli keskeltä painunut ja ovenpieleen asetettu kukkaruukku täynnä mutavelliä. Jos siinä joskus olikin jotain kasvanut, nyt se jokin oli limaista ja mädäntyneen näköistä rihmastoa. VVV ja Turbo-Män loivat pitkän, kysyvän katseen ruukun sisälle ennen kuin jatkoivat Merellisen Mursun ovelle.

”Mitenkä myö tää homma hoidetaan?” Turbo-Män kysyi. ”Rynnätäänkö sisään vai mennäänkö eka olusille?”

”Olut kuulostaa kyllä hyvältä”, VVV myönsi ja haroi partaansa, ”Mutta Lordi varmaankin pureskelee sukkamme rikki, jos emme hoida tätä ripeästi. Yritetään kuitenkin olla rikkomatta pulloja tappelun aikana. Olisi sääli, jos kaikki hyvä neste valuisi mereen ennen kuin rytäkkä on loppu. Ja eikö se Lordikin puhunut jotain rommista? Parempi säästää diktaattorille kurkunkostuketta.”

Turbo-Män nyökkäsi. ”Eiköhän sitten pistetä Mursua pataan, VVV. Näytetään, mistä Pahan valtakunta tunnetaan.”

Merellinen Mursu oli tupaten täynnä. Pöydät notkuivat kolpakkojen, karvaisten kyynärpäiden ja tuhkakuppien painosta. Ilmassa oli tupakan savua tarpeeksi, että näkyvyys naapuripöytään oli vähintäänkin samea. VVV veti savua syvälle sieraimiinsa. ”Aaaah. Haistatko tappelun, Turbo-Män? Haistatko sen minkä minäkin?”

”Haistan tuoreen meri-ilman”, kuului ääni VVV:n vierestä. Savupilvestä kurkotti esiin sormuksiin verhottu käsi, joka huitoi raivoisasti eteensä. ”Pistäkää ovi kiinni. Savu karkaa.”

”Anteeksi”, Turbo-Män mutisi ja kääntyi sulkemaan oven.

”Ei se mitään, ei se mitään”, savupilvestä kuului. ”Noin käy meille kaikille aina silloin tällöin. Suokaa anteeksi, mutta olinko kuulevinani sanan ’tappelu’, kun astuitte sisään?”

”Suoattaapi olla että kuulitte jotain sellaista”, Turbo-Män sanoi ja virnisti niin, että keltaiset jyrsijänhampaat näkyivät.

”Kuulitteko!” Savupilvessäpuhuja kailotti. Kapakka hiljeni. ”Nämä kaksi tulijaa tässä aikovat ottaa osaa tappeluun. Se onnistuu sittenkin.”

Ilmoituksesta seurannut hurraahuuto oli räjäyttää tärykalvot.

”Ööh, anteeksi nyt, mutta mikäs tää teidän tsydeemi täällä on? Mikä onnistuu sittenkin?” Turbo-Män yritti kysyä kaiken melun ylitse.

Savupilvi hajaantui ja nurkkapöydästä nousi esiin pitkä, hontelo mies. ”Tappelu tietenkin. Olimme kahta osallistujaa vailla, joten minä ja Pauli-boy olimme jo luopuneet toivosta. Mutta kiitos teidän, veri virtaa ja sylkivanat valuvat ennen kuin ilta on ohitse. Hei, hetkonen, olemmeko me tavanneet joskus?”

Turbo-Män tuijotti edessään seisovaa, kaapuihin ja koruihin sonnustautunutta miestä. Tavannut? Ei, tuskinpa sentään. Kyllä tuollaisen muistaisi. Puhumattakaan miehen seuralaisesta, joka oli vyöttänyt itsensä niiteillä koristeltuihin nahkaremmeihin, pitkävartisiin saappaisiin ja tiukkaakin tiukempaan kanariankeltaiseen nahkatakkiin.

”Joleus Caesar?” VVV puhahti ja katkaisi Turbo-Mänin hitaanlaisen ajatuksenjuoksun. ”Ja Pauli the Puhdas? Onpas tämä maailma pieni.”

”VVV! Tiesinhän minä!” Joleus Caesar karjaisi. ”Kynsiviilamestari, vanha naavaparta. Muinainen piipunpolttaja! Et ole vanhentunut päivääkään! Ja olet saanut itsellesi seuraa. Oikean korston. Minä kun kuvittelin, etteivät tuon tyypin miehet sinua kiinnosta.”

”Parempi kun pysyt vanhoissa kuvitelmissasi”, VVV köhisi, ja tunki salamannopealla liikkeellä kynsiviilan Caesarin sieraimeen. ”Tuo korsto on Turbo-Män, Pahan valtakunnan diktaattorin henkivartija ja muskelimies. Idiootti pahinta laatua. Ehdottomasti sen tyypin mies, jonka ei pitäisi herättää kiinnostusta yhdessäkään elävässä tai kuolleessa olennossa.”

”Ahhahah”, hihitti Joleus Caesar vaivaantuneesti ja yritti pitää kynsiviilan terän poissa nenänsä herkiltä limakalvoilta. ”Pahan valtakunta. Vieläkö se Lordi Paha puhisee tulivuorensa kanssa tuhkaa ilmoille?”

”Kyllä vaan”, Turbo-Män murahti ja taputti sorkkaraudallaan kämmentään vasten. ”VVV, meillä on kapakkatappelu tapeltavana, joten lakkaa kaivamasta räkää ja tuikkaa terä miehen sieraimesta aivoihin.”

VVV huokaisi. ”Turbo-Män on oikeassa. Oli tuskallista tuntea, Caesar. Toivotan sinulle ja Pauli the Puhtaalle hyvää matkaa Uoleman Portelle.” Sitten, yhdellä silmänräpäystäkin nopeammalla, tappavan sutjakkaalla liikkeellä, VVV taikoi hihojensa laskoksista esiin kymmenkunta teroitettua kynsiviilaa ja viskasi ne kohti Joleus Caesarin sieraimia.

Samaan aikaan, kun VVV:n koukkuiset sormet liikkuivat, kanariankeltainen nahkatakkiin pukeutunut ilmestys räjähti liikkeelle. Pauli the Puhdas liikkui ääneti ja nopeasti kuin rasvattu salama. Savuinen ilmavirta sai VVV:n ja Turbo-Mänin köhimään ja siinä hetkessä Joleus Caesar oli turvallisesti sivuun työnnetty ja kynsiviilat kalisivat lattialle kun Pauli the Puhdas avasi kämmenensä. Tuskin kukaan muu huoneessa olijoista tajusi, mitä äsken oli tapahtunut ja millainen ultimaalinen haaste oli heitetty ilmoille. VVV ja Pauli the Puhdas mulkoilivat toisiaan ääneti.

”Turbo-Män”, VVV sanoi matalalla äänellä. ”Tämä on sinulle liikaa. Minä hoidan nämä kaksi, sinä saat kaikki muut.”

Turbo-Män kohautti lihaksikkaita olkiaan ja vetäytyi vaivihkaa kauemmas. ”Liikaa? Älä viitsi, tuollaiset helppoheikit pistetään poikki ja pinoon alta aikayksikön. Mutta samapa se minulle on, jos haluat lahnata täällä nurkassa ja jäädä hyvästä mätöstä paitsi. Pidät vaan huolen ettet eksy tielleni, niin et saa sorkkaraudasta päähän kun meikä hoitaa rystysten rusauttelun. Meikä pistää tönön matalaksi ihan niin kuin lupasin. Verta ja moottoriöljyä, VVV.”

”Pidä nestemäiset kudoksesi ja inhat öljysi itselläsi, Turbo-Män”, VVV murahti. ”Puhe oli oluesta, ja jos et pidä varaasi ja pysy poissa kynsiviilojeni tieltä, tulen nauttimaan drinksuni tyhjää täynnä olevasta kallostasi.”

”Aye”, Turbo-Män vastasi ja heilautti sorkkarautaansa laajassa kaaressa.

”Perseet penkistä, te kurjat piraatit ja laivamadot”, hän karjui. ”Pahan valtakunnan diktaattori on tulossa drinksulle, joten olkaapa ihmisiksi ja antakaa meikän auttaa haisevat ruhonne takaisin paatteihinne ja purtiloihinne. Paitsi, että Linjamäen Peruna taisi parkkeerata ne vähän alempiin kerroksiin, joten toivottavasti ette pahastu jos vähän kastutte siinä samalla.”

Turbo-Mänin sanojen painoksi ilma täyttyi neulanterävistä kynsiviiloista, jotka viuhuivat kaikkiin suuntiin, vieden liian nopeasti perseensä penkistä nostaneet kohti Uoleman Porteja.

Toisaalla:

Lordi Paha katsoi itseään tyytyväisenä peilistä. Hiukset kiilsivät öljyisinä, hampaat oli viilattu teräviksi ja ne hohtivat valkeina hänen hymyillessään ohuthuulista, diktaattorille soveliasta hymyä. Hänen vaatteensa, vaikkakin hieman reissussa rähjääntyneet, oli suoristettu ja tomutettu. Silinterikin oli saanut koristeekseen kirkkaan oranssin nauhan. Hänen puhdistettu, huollettu ja kiillotettu luuttunsa nojasi ovenpielessä odottamassa lähtöä.

”Varmastikin Turbo-Män ja VVV ovat kohtapuoliin valmiita”, Lordi Paha sanoi ääneen. Se, puhuiko hän itselleen vai seinän viereen sidotulle ja suukapuloidulle Commander Pinkille, oli epäselvää. ”Kyllä on hienoa tämä uusien mantereiden valtaus. Niin helppoa. Ja miksipä ei olisi, kun valtaamassa on näinkin charmantti diktaattori kuin minä. Etkö olekin samaa mieltä kanssani, Commander? Niin niin, tiedetään. Miksi edes vaivauduin kysymään? Kukapa ei olisi samaa mieltä kanssani? Välillä ihan unohdan, että pidän sinusta kovin vähän. Olemme niin saman mielisiä niin monessa asiassa. Voisi ihan kuvitella, että olen esikuvasi ja innoituksesi lähde. Ihan nolostun. Tulehan, Commander. On aika etsiä sinulle ja varpaillesi uusi rommitynnyri. Tällä kertaa saat valita sen aivan itse.”

~*~

Hyvää joulua, pahanvaltakuntalaiset, alaiset, vangit ja muut.

Kätyri poistuu Pyhäkkeen huomaan

On yö. On pimeä. Kuulen Commander Pinkin käheän äänen hourailevan jostain korvaani (se ääni tulee suoraan korvaani!) sisällöltään ja muodoltaan mitä hämmentävintä materiaalia. Tunnen sisälläni tunteen. Se herää, nostaa varovasti vanhaa homehtunutta päätään. Tiedän tuon tunteen jostain muinaisilta ajoilta. Jotkut tuntevat sen nimellä...

Nostalgia.

Aivan. Se herää sisälläni kuunnellessani Commander Pinkin yöllisiä memoaareja. Saatan kuulla korviini kantautuvan myös Kätyrin tahmeiden käpälien tepsuttelua. Olen aaveiden ympäröimä. Olen myös aivojen ympäröimä, kuten eräs aaveista mylvii suoraan korvakäytävääni. Kumman äänekkäitä nämä aaveet. Ja aivot.

Aivoillani oli ilmeisesti jotain tekemistä, että yöllä (siis viime yönä) hourailin ääneen jotain sekavaa takseista ja ankoista ja siitä, etten oikein ymmärtänyt jotain.

Kätyrin aave kuiskuttelee, että hiuksissa on jogurttia. Siis sen omissa hiuksissa, ei minun hurmaavassa hiuskuontalossani. Se on putipuhdas ja rasvalla kiiltäväksi sivelty.

Aaveet osaavat näköjään/kuulojaan myös hihitellä.

En tiedä, tiedättekö te, kuka minä olen. Olette ehkä saattaneet arvata.

Olen Lordi Pahan aave.

Olette saattaneet miettiä, missä olen viettänyt kuolemanjälkeistä aikaani. Vastaukseksi ette saa mitään sen tarkempaa kuin että siellä täällä. Tällä hetkellä seurassani ilmeisesti hengaavat Commander Pinkin (äänen?) aave ja Kätyrin pieni karvainen haamu. VVV taisi olla jossain enemmän tai vähemmän eläväisessä fyysis-/astraalimuodossa seurassamme jonkin aikaa. Elossa ollessanikaan en aina kyennyt sanomaan varmasti, oliko seurassamme hilluva VVV vain jonkinlainen hologrammi, spiritti tai kenties jokin tähän mennessä vielä toistaiseksi tuntematon elämän/kuolemanmuoto.

Jaahas. Minusta tuntuu, että Kätyrin aave haluaa päästä näpyttelemään näppäimistöä jogurttinäpeillään. Näp näp. Kätyrin aave myös väittää vakaasti ettei ole kuollut. Sehän nhä¨hhgäjg.

Jogurtissa on karva. Korva? Vai onko se myslissä? Se on ruoassani. Hyi. Joku pudottaa karvaa. Onko se minä? Onko se Lordi Pahan haamu? Voiko haamu pudottaa karvaa? En tiedä. En ole haamu. Uskokaa. EN OLE!
Commander Pinkin ääni kertoilee vanhoja sotatarinoita siitä, kuinka hänen egonsa ylittää kooltaan Tyynen valtameren. EI mahdollista. Jonkun pitää pistää C. Pink kuriin ja järjestykseen. Krhm. Pitäisiköhän tehdä isällinen inkvisiittorivisiitti C. Pinkin tynnyriin.

Kätyrin (Kärytin?) teinivuosilta paljastuu synkkiä muistoja. Luotettava (?) informaation lähde väittää, että hiykseni olisivat joskus olleet vihreät kera keltaisten ja liilojen raitojen. En muista tätä vaihetta elämässäni mutta Lordi Pahan vaikutus? Ehkä. On se mahdollista. Muistiani on varmaan muokattu jälkeepäin.

Todisteet mielenterveyteni järkkymisestä ovat uineet pintaan. Ehkä hirveä hiusvaiheeni oli oire, jota ei osattu tulkita. Paitsi nyt, kun on liian myläistä.

Minä: *tahdotko keksejä ja teetä?*
Minä (itselleni): *en*

Minä: *kuolkaa idiootit*

Lordi Paha.... LOrDI pAHa... Missh..

HHHAAAA. Sain taas läppärin haltuuni, valta on minun. Totisesti Käryttimen suhteen on aivan (aijaa) liian myläistä. Mietitte nyt varmaan erittäin sinnikkäästi siellä omissa pikku asuintynnyreissänne, että kuinka meistä kaikista on nyt yhtäkkiä tullut aaveita? Ensinhän meidän on tavalla tai toisella pitänyt astella Uoleman Portten (=Skypelän) ulkopuolelle. Mietitte myös varmaan, että mikäs tämä Uoleman Portte sitten on. Sitä saattaa olla hieman vaikea selittää. Lienee parempi etten selitä. Mutta täällä ulkopuolella nyt siis kuitenkin ollaan. Ja kaikkihan tietävät, että kaunaiset aaveet jäävät maan päälle kummittelemaan. Täällä me nyt siis kummittelemme, koska kaunojahan meillä riittää.

En oikein tiedä enää mitä selitän. Kärytin selittää jotain faneista ja fikeistä ja kaikesta muusta epäkiinnostavasta. Menen hitaasti sekaisin. Kai aaveetkin siis voivat mennä sekaisin.

Niin, ajatukseni taisivat vähän harhailla. Olin siis kertomassa kuinka päädyimme aaveiksi. Tehän jo tiedättekin, kuinka minä päädyin manan majoille. Eli Uoleman Portelle. Mutta Kärytin... Kärytin saa kertoa itse oman tarinansa. Ja Commander Pinkin traagisen lopun. Estradi on sinun, Kärytin...

Käryt.. KÄTYRI! SE ON KÄYRIT SNKIN TYHMÄ HATTUMAAKARI SE ON KÄTRY YRITÄ YMMÄRTÄÄ LORDI HYFÄ JA MINÄ EI OLE HAAMU MINÄ OLLA ELOSSAAAAAHHHHHRR!

MINä. Minä. Lordi Paha. Nyt tiedä mitenkuolema tapahtui. Tämä tesktinkappale pelmahti taiavaalle ja tuhoasi kaiken eläväisen tieltään:

... .... .... ....      cry EI NÄIN!! EI NÄIN, SENKIN SUOMALAISET TAITAMATTOMATKUSIPÄISETAINEITAKÄYTTÄVÄTHUUMERIIPPUVAISETPERSKARVAISETSUOMENTAJAT. EI NÄIN, EI IKINÄ, EI NOI OLE EDES SANOJA, NE ON JOTAIN MIKÄ ON OLLU SUOMALAISTEN SUOMENTAJIEN OSAAMISTASO VUONNA KIRVES JA HALJENNUT VASARA.  MENKÄÄ TAKASIN KUOLUUN TAI OPETELKAA KÄÄNTÄMÄÄN NE SANAT YMMÄRRETTÄVÄÄN JA NORMAALIIN MUOTOON. MAHTISPESIAALIPOTKU TAI MIKÄ TAHANSA NOISTA KIRKUU SUORASTAAN ETTÄ EI MÄIN!!!!!!

Kiitos. Oli muakava saada taas jutustella kanssanne täältä tuonpuoleisesta käsin. Tavatkaamme jälleen. Lähden tästä muiden aaveiden kanssa Kuoluun.

PS. Jossain vaiheessa varmaan julkaistaan Minun ja Kätryn coverlely.

Blingraatit maailman tuolla puolen, osa 5.

Pitkä ja vaikea odotuksenne on päättynyt toistaiseksi. Olipa kyseessä sitten toive Pahan valtakunnan uudesta noususta tai kuumeinen palo eeppistä Blingraatti-tarinaa kohtaan, ette tule pettymään. Ei sillä että Pahan valtakunta oikeasti nousisi enää haudastaan. Siellä on mukava maata. Mutta zombieidenkin on välillä ryömittävä esiin haukkaamaan maukkaita ja jänteisiä ihmisvarpaita. Nomnom. 

Tosiaan, uusi käärö on löytynyt, joten lukemaan siitä, te pienet ja rumat otukset. Hush. Pois.

5. Diktaattori tynnyrissä

”Onko rommitynnyri tarpeeksi ahdas makuunne?” kuului Lordi Pahan ääni jostain haisevien seinien takaa. Commander Pink räpytteli pimeässä silmiään ja yritti kuumeisesti selvittää mihin oli joutunut. Hänet oli sullottu istumaan äärimmäisen ahtaasti jonkinlaiseen alkoholilta löyhkäävään säiliöön, joka nyt Lordi Pahan kysymyksen myötä paljastui rommitynnyriksi.

”Ei laisinkaan”, Commander huusi vastaukseksi. ”Olisitte vain majoittanut minut pienempään purkkiin. On sietämätöntä että kykenen yhä liikuttelemaan varpaitani!”

”Minun vikani, arvoisa diktaattorikollega”, Lordi Paha sanoi liioitellun anteeksipyytelevästi ja nosti tynnyrin kannen irti. Valoa tulvi sisään ja hetkeen Commander Pink ei nähnyt kuin valkoista. Kun hänen näkönsä palautui, hän havaitsi Lordi Pahan kuikuilevan yläpuolellaan, silinteri koomisesti vinossa, hampaat valkeina hohtaen.

  

Commander Pink nousi ylös tynnyristä ja katseli ympärilleen. Pahan valtakunnan lippulaiva liisi aalloilla ja sen pieni mutta erittäin kiireinen miehistö paiski kiivaasti töitä hänen ympärillään.

”Mitä minä teen laivassasi?” Commander Pink kysyi venytellessään kivuliaiksi kangistuneita raajojaan. ”Vielä hetki sitten olin saarella uuden liittolaiseni kanssa.”

Lordi Paha hymyili leveästi ja hänen silmänsä kiilsivät pahaenteisesti.

”Vaan et ole enää. Liittolaisistasi en tiedä, mutta juuri nyt olet vankini, Commander, matkalla Pahan valtakunnan gladiaattori-areenalle. Digimolit odottavat sinua, ja minä odotan esitystänne.”

Commander otti varovaisen askeleen pois Lordi Pahan luota ja mulkaisi tätä kulmiensa alta.

”En ole vankisi. En nyt enkä koskaan. Ja gladiaattorit saat unohtaa, olipa voittona millainen määrä suklaakeksejä hyvänsä.”

”Älä intä vastaan, pinkki pieni. Olet Sadistilla, inha, märkä meri ympärilläsi, joten kyllä, sinä olet vankini eikä siitä enää puhuta. Palaa tynnyriisi, kunnes löydän sinulle ja varpaillesi pienemmän kodin.”

  

Commander Pink huokaisi väsyneenä. Miksi kaikki hänen ja Lordi Pahan keskustelut päättyivät aina näin? Miksi hän aina päätyi huokaisemaan, ei alistuneena, mutta turhautuneena. Tylsistyneenä. Tämä kaava oli kulutettu loppuun aikapäiviä sitten, mutta ilmeisesti hänen sekopäinen naapurihallitsijansa ei sitä tiennyt. Olisi mukavaa vaihtelua saada dialogiin jotain uutta ja järkevää sisältöä.

   

Commander Pink käveli laidan vierelle ja loi arvioivan katseen valkoisena pärskyvään mereen. Kätyri ja Linjamäen Peruna pysähtyivät toviksi seuraamaan hänen huojuvaa etenemistään, ennen kuin Lordi Paha komensi alaisensa takaisin työhön.

  

”Enkö pyytänyt teitä palaamaan tynnyriinne?” Lordi Paha kysyi uhkaavasti Commanderin selän takaa ja heilutteli sormeaan kohti mainittua objektia.

”Kyllä, mahdollisesti pyysit juuri sitä”, Commander Pink totesi välinpitämättömästi, yhä ympäristöään tarkastellen.

”Ja?” Lordi Paha tivasi.

”Ja kuten näette, en mennyt”, Commander selitti rauhallisella äänellä, kuin pikkulapselle puhuen.

”Katso!” Lordi Paha karjaisi. Hän osoitti mielipuolisesti kiilteleviä silmiään ja Commander Pink loi säikähtäneen katseen Pahan valtakunnan diktaattoriin. ”Näetkö? Mitkä nämä ovat?” Lordi Paha meuhkasi niin että koko kansi pysähtyi katsomaan välikohtausta. ”Niin juuri, sinä pinkki diktaattorialokas, ne ovat silmät! Minulla on kaksi silmää ja näen, ettet ole tynnyrissäsi! Mars tynnyriin, Commander.”

”Sanakin vielä tynnyristäsi ja viskaan sen yli laidan”, Commander Pink ärähti vihaisesti. Sitten hän asetteli kasvonsa taas peruslukemille, aivan kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut. Lordi Paha sen sijaan tillitti häntä typertyneenä ja mutisi tuskin kuuluvasti: ”Olisi pitänyt jättää sinut rannalle zombien ruoaksi.” Niine hyvineen hän poistui vihaisesti puhisten toiselle puolelle laivaa, jättäen hämmentyneen Commander Pinkin seisomaan niille sijoilleen.

Lordi Paha seisoi laivansa keulassa, kaukoputki silmänsä päällä. Kätyri hääräsi hänen ympärillään, tehden tarpeettomia pikku kohennuksia hänen diktaattorimaisen täydelliseen ulkomuotoonsa. Meri-ilma ei selvästikään tehnyt hyvää hänen vaateparrelleen, joka oli suolasta kankea. Ei sillä että Pahan valtakunnan lordi olisi moisesta välittänyt. Mikä tahansa oli parempaa vaihtelua hänen kotoisan tulivuorensa loppumattomaan tuhkakerrokseen, joka tuntui takertuneen hänen pienimpäänkin huokoseensa samalla sitkeydellä kuin vaaleanpunainen pääjalkainen, jonka Commander Pink oli kaivanut esiin jostain hänen laivansa sisuksista. Miksei Kätyri ollut hankkiutunut oliosta eroon? Miksi se oli tuotu mukana hänen laivalleen? Miksi Commander Pink ja limainen mustekala olivat niin erottamaton parivaljakko keskellä hänen mertahalkovaa linnakettaan? Kenties pinkkiydellä on jotain tekemistä asian kanssa, Lordi Paha pohti yrmeästi ja suuntasi kaukoputkensa hieman enemmän länteen.

  

Kuinka Commander Pink oli yhtäkkiä ryhtynyt kapinoimaan häntä vastaan? Koskaan ennen hänen ällöttävän pinkki diktaattorikollegansa ei ollut avoimesti vastustanut hänen ylivaltaansa! Hän oli Lordi Paha, pahuuden ja tuhkan kaikkivoipa valtias. Häntä kumarsivat olennot kaikista ulottuvuuksista tästä tuonpuoleiseen. Hän, ja vain hän yksin, ylitti muiden ulottuvuuksien mahtavat ja vähäiset kilpailijat, jotka mieluusti olisivat ottaneet Tuomionvuoren haltuunsa. Hän oli Lordi Paha, joka oli voittanut silinteripopulaation puolelleen, tuhonnut Teletapit ja Adam Lambertin. Häntä seurasivat nimekkäät soturit, hänen lähipiirinsä koostui armottomista tappajista ja mahtavimmasta velhosta mitä kuunaan oli naavapartojen keskuudessa tavattu. Miksi siis Commander Pink, mitättömän L-27 hallitsija, pinkkiyden ja diabetesta vikittelevien suklaakeksien ystävä, kuvitteli pystyvänsä hangoittelemaan vastaan juuri nyt?

  

Oliko tuo likaa linssissä, vai nousiko merestä todella jonkinlainen saari keskellä ei-mitään?

Lordi Paha siristi silmäänsä ja nyökytteli hyväksyvästi. Saari se siellä seisoi ja mitä lähemmäs he lipuivat, mitä tarkemmaksi hän veivasi kaukoputkeaan, sitä paremmin hän erotti muita aluksia sen rantamilla. Kenties tuolta hän saisi hankituksi sopivankokoisen rommitynnyrin Commander Pinkille. Eipähän tarvitsisi enää kuulla halaistua sanaa heiluvista varpaista.

”Hei ja hoi, miehistöni, alamaiseni ja vankini”, Lordi Paha kuulutti Kätyrin ojentamaan megafoniin.

”Laskemme rantaan, soudamme saareen ja valtaamme sen osaksi läpimätää, tuhkanharmaata imperiumiamme. Linjamäen Peruna, aikasi on tullut! Tee historiankirjoihin painetuista tarinoista totta, upota veneet, paatit ja alukset jotka tiellesi osuvat. Merten suuri peruna, tee nimellesi oikeutta edes kerran eläessäsi ja nujerra vastarinta!”

”Yessör”, Linjamäen Peruna kiljui raivoisasti ja viskoi nyrkkiään ilmaan.

”VVV ja Kätyri, kunniaa on murtaa neniä kapakkatappelussa. Kunniaa on iskeä kolpakolla päähän, viiltää kynsiviilalla kurkkuun, hakata vastustajat lautojen väliin sorkkaraudalla. Tehkää esi-isänne ylpeiksi, jos teillä sellaisia on. Älkääkä unohtako minua. En salli teidän häpäistä diktaattorianne kapakkatappelussa.”

”Jos herra lordi niin määrää”, Kätyri kitisi ilkeästi virnuillen ja muuttui kumeasti urahtaen Turbo-Mäniksi. VVV silmäisi sorkkarautaa heiluttelevaa korstoa arvioivasti ja pyöritti sitten silmiään. ”Vielä jonain päivänä toivon sinun riisuvan tuon verkkopaidan. Vielä jonain päivänä se tapahtuu, ja sitten minä syötän sen psykedelialaukulleni ja se on iäksi poissa.”

”Toivot vain”, Turbo-Män urahti ja virnisti niin, että kolot hampaiden välissä näkyivät.

”Erhm, alamaiset”, Lordi Paha yskäisi ja veti taas huomion itseensä. ”Tiedätte tehtävänne. Tehkää se. Nyt.”

”Entä siä, herra Lordimus?” Linjamäen Peruna kysäisi. ”Mikä teidän osanne on?”

”Luulisi, että jopa sinä pimeiden vesien Peruna ymmärtäisit mikä minun osani on tässä suuressa suunnitelmassa”, Lordi Paha puhahti. ”Minä valtaan saaren! Minä alistan sen mitättömät asukit diktatuurini alle! Minä otan kaiken kunnian! Ja minä etsin uuden rommitynnyrin Commander Pinkille. Hänen varpaansa eivät saa joutua kiemurtelemaan liian väljässä tilassa.”

”Siis varpaat”, Linjamäen Peruna nyökkäsi hyväksyvästi. ”Asia selvä.”

”Hienoa.”

Lordi Paha tarttui hattuunsa ja antoi sen vispata itsensä korkeuksiin. Saari ja sen rantamilla keinahtelevat alukset olivat autuaan tietämättömiä tulevasta kohtalostaan. Pian yksi uusi manner maailman tuntemattomista kolkista olisi hänen.

”Hyökätkää!”

~•~

Kommenttilaatikko ei tällä kertaa ole teidän käytettävissänne, koska ette kuitenkaan sitä halua käyttää. Se on ihan kiva tyhjänäkin, eikö vaan? Tietysti voitte uhmata inkvisitiota ja katsoa mitä tapahtuu, jos avaatte aivojanne hieman laatikon suuntaan.

Jos yhtään olen perillä kirjastomme sekalaisesta turhien tarinoiden kokoelmasta, uskaltaisin veikata ettei tätä tarinaa ole enää kuin yksi käärö löydettävänä. Tuon sen teille mitä pikimmin, ellen sitten kuole sitä ennen kohtalokkaaseen yskänpuuskaan tai hautaudu inkvisition papereiden alle. Tuhka ja milleniumin pölyt ovat kasaantuneet kirjastomme nurkkiin sellaisiksi keoiksi ettette uskoisi vaikka näkisitte silmillänne kaiken kauheuden.

Jääkää pahasti

Teidän inkvisiittorinne, Kätyri