Blingraatit maailman tuolla puolen, osa 5.

Pitkä ja vaikea odotuksenne on päättynyt toistaiseksi. Olipa kyseessä sitten toive Pahan valtakunnan uudesta noususta tai kuumeinen palo eeppistä Blingraatti-tarinaa kohtaan, ette tule pettymään. Ei sillä että Pahan valtakunta oikeasti nousisi enää haudastaan. Siellä on mukava maata. Mutta zombieidenkin on välillä ryömittävä esiin haukkaamaan maukkaita ja jänteisiä ihmisvarpaita. Nomnom. 

Tosiaan, uusi käärö on löytynyt, joten lukemaan siitä, te pienet ja rumat otukset. Hush. Pois.

5. Diktaattori tynnyrissä

”Onko rommitynnyri tarpeeksi ahdas makuunne?” kuului Lordi Pahan ääni jostain haisevien seinien takaa. Commander Pink räpytteli pimeässä silmiään ja yritti kuumeisesti selvittää mihin oli joutunut. Hänet oli sullottu istumaan äärimmäisen ahtaasti jonkinlaiseen alkoholilta löyhkäävään säiliöön, joka nyt Lordi Pahan kysymyksen myötä paljastui rommitynnyriksi.

”Ei laisinkaan”, Commander huusi vastaukseksi. ”Olisitte vain majoittanut minut pienempään purkkiin. On sietämätöntä että kykenen yhä liikuttelemaan varpaitani!”

”Minun vikani, arvoisa diktaattorikollega”, Lordi Paha sanoi liioitellun anteeksipyytelevästi ja nosti tynnyrin kannen irti. Valoa tulvi sisään ja hetkeen Commander Pink ei nähnyt kuin valkoista. Kun hänen näkönsä palautui, hän havaitsi Lordi Pahan kuikuilevan yläpuolellaan, silinteri koomisesti vinossa, hampaat valkeina hohtaen.

  

Commander Pink nousi ylös tynnyristä ja katseli ympärilleen. Pahan valtakunnan lippulaiva liisi aalloilla ja sen pieni mutta erittäin kiireinen miehistö paiski kiivaasti töitä hänen ympärillään.

”Mitä minä teen laivassasi?” Commander Pink kysyi venytellessään kivuliaiksi kangistuneita raajojaan. ”Vielä hetki sitten olin saarella uuden liittolaiseni kanssa.”

Lordi Paha hymyili leveästi ja hänen silmänsä kiilsivät pahaenteisesti.

”Vaan et ole enää. Liittolaisistasi en tiedä, mutta juuri nyt olet vankini, Commander, matkalla Pahan valtakunnan gladiaattori-areenalle. Digimolit odottavat sinua, ja minä odotan esitystänne.”

Commander otti varovaisen askeleen pois Lordi Pahan luota ja mulkaisi tätä kulmiensa alta.

”En ole vankisi. En nyt enkä koskaan. Ja gladiaattorit saat unohtaa, olipa voittona millainen määrä suklaakeksejä hyvänsä.”

”Älä intä vastaan, pinkki pieni. Olet Sadistilla, inha, märkä meri ympärilläsi, joten kyllä, sinä olet vankini eikä siitä enää puhuta. Palaa tynnyriisi, kunnes löydän sinulle ja varpaillesi pienemmän kodin.”

  

Commander Pink huokaisi väsyneenä. Miksi kaikki hänen ja Lordi Pahan keskustelut päättyivät aina näin? Miksi hän aina päätyi huokaisemaan, ei alistuneena, mutta turhautuneena. Tylsistyneenä. Tämä kaava oli kulutettu loppuun aikapäiviä sitten, mutta ilmeisesti hänen sekopäinen naapurihallitsijansa ei sitä tiennyt. Olisi mukavaa vaihtelua saada dialogiin jotain uutta ja järkevää sisältöä.

   

Commander Pink käveli laidan vierelle ja loi arvioivan katseen valkoisena pärskyvään mereen. Kätyri ja Linjamäen Peruna pysähtyivät toviksi seuraamaan hänen huojuvaa etenemistään, ennen kuin Lordi Paha komensi alaisensa takaisin työhön.

  

”Enkö pyytänyt teitä palaamaan tynnyriinne?” Lordi Paha kysyi uhkaavasti Commanderin selän takaa ja heilutteli sormeaan kohti mainittua objektia.

”Kyllä, mahdollisesti pyysit juuri sitä”, Commander Pink totesi välinpitämättömästi, yhä ympäristöään tarkastellen.

”Ja?” Lordi Paha tivasi.

”Ja kuten näette, en mennyt”, Commander selitti rauhallisella äänellä, kuin pikkulapselle puhuen.

”Katso!” Lordi Paha karjaisi. Hän osoitti mielipuolisesti kiilteleviä silmiään ja Commander Pink loi säikähtäneen katseen Pahan valtakunnan diktaattoriin. ”Näetkö? Mitkä nämä ovat?” Lordi Paha meuhkasi niin että koko kansi pysähtyi katsomaan välikohtausta. ”Niin juuri, sinä pinkki diktaattorialokas, ne ovat silmät! Minulla on kaksi silmää ja näen, ettet ole tynnyrissäsi! Mars tynnyriin, Commander.”

”Sanakin vielä tynnyristäsi ja viskaan sen yli laidan”, Commander Pink ärähti vihaisesti. Sitten hän asetteli kasvonsa taas peruslukemille, aivan kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut. Lordi Paha sen sijaan tillitti häntä typertyneenä ja mutisi tuskin kuuluvasti: ”Olisi pitänyt jättää sinut rannalle zombien ruoaksi.” Niine hyvineen hän poistui vihaisesti puhisten toiselle puolelle laivaa, jättäen hämmentyneen Commander Pinkin seisomaan niille sijoilleen.

Lordi Paha seisoi laivansa keulassa, kaukoputki silmänsä päällä. Kätyri hääräsi hänen ympärillään, tehden tarpeettomia pikku kohennuksia hänen diktaattorimaisen täydelliseen ulkomuotoonsa. Meri-ilma ei selvästikään tehnyt hyvää hänen vaateparrelleen, joka oli suolasta kankea. Ei sillä että Pahan valtakunnan lordi olisi moisesta välittänyt. Mikä tahansa oli parempaa vaihtelua hänen kotoisan tulivuorensa loppumattomaan tuhkakerrokseen, joka tuntui takertuneen hänen pienimpäänkin huokoseensa samalla sitkeydellä kuin vaaleanpunainen pääjalkainen, jonka Commander Pink oli kaivanut esiin jostain hänen laivansa sisuksista. Miksei Kätyri ollut hankkiutunut oliosta eroon? Miksi se oli tuotu mukana hänen laivalleen? Miksi Commander Pink ja limainen mustekala olivat niin erottamaton parivaljakko keskellä hänen mertahalkovaa linnakettaan? Kenties pinkkiydellä on jotain tekemistä asian kanssa, Lordi Paha pohti yrmeästi ja suuntasi kaukoputkensa hieman enemmän länteen.

  

Kuinka Commander Pink oli yhtäkkiä ryhtynyt kapinoimaan häntä vastaan? Koskaan ennen hänen ällöttävän pinkki diktaattorikollegansa ei ollut avoimesti vastustanut hänen ylivaltaansa! Hän oli Lordi Paha, pahuuden ja tuhkan kaikkivoipa valtias. Häntä kumarsivat olennot kaikista ulottuvuuksista tästä tuonpuoleiseen. Hän, ja vain hän yksin, ylitti muiden ulottuvuuksien mahtavat ja vähäiset kilpailijat, jotka mieluusti olisivat ottaneet Tuomionvuoren haltuunsa. Hän oli Lordi Paha, joka oli voittanut silinteripopulaation puolelleen, tuhonnut Teletapit ja Adam Lambertin. Häntä seurasivat nimekkäät soturit, hänen lähipiirinsä koostui armottomista tappajista ja mahtavimmasta velhosta mitä kuunaan oli naavapartojen keskuudessa tavattu. Miksi siis Commander Pink, mitättömän L-27 hallitsija, pinkkiyden ja diabetesta vikittelevien suklaakeksien ystävä, kuvitteli pystyvänsä hangoittelemaan vastaan juuri nyt?

  

Oliko tuo likaa linssissä, vai nousiko merestä todella jonkinlainen saari keskellä ei-mitään?

Lordi Paha siristi silmäänsä ja nyökytteli hyväksyvästi. Saari se siellä seisoi ja mitä lähemmäs he lipuivat, mitä tarkemmaksi hän veivasi kaukoputkeaan, sitä paremmin hän erotti muita aluksia sen rantamilla. Kenties tuolta hän saisi hankituksi sopivankokoisen rommitynnyrin Commander Pinkille. Eipähän tarvitsisi enää kuulla halaistua sanaa heiluvista varpaista.

”Hei ja hoi, miehistöni, alamaiseni ja vankini”, Lordi Paha kuulutti Kätyrin ojentamaan megafoniin.

”Laskemme rantaan, soudamme saareen ja valtaamme sen osaksi läpimätää, tuhkanharmaata imperiumiamme. Linjamäen Peruna, aikasi on tullut! Tee historiankirjoihin painetuista tarinoista totta, upota veneet, paatit ja alukset jotka tiellesi osuvat. Merten suuri peruna, tee nimellesi oikeutta edes kerran eläessäsi ja nujerra vastarinta!”

”Yessör”, Linjamäen Peruna kiljui raivoisasti ja viskoi nyrkkiään ilmaan.

”VVV ja Kätyri, kunniaa on murtaa neniä kapakkatappelussa. Kunniaa on iskeä kolpakolla päähän, viiltää kynsiviilalla kurkkuun, hakata vastustajat lautojen väliin sorkkaraudalla. Tehkää esi-isänne ylpeiksi, jos teillä sellaisia on. Älkääkä unohtako minua. En salli teidän häpäistä diktaattorianne kapakkatappelussa.”

”Jos herra lordi niin määrää”, Kätyri kitisi ilkeästi virnuillen ja muuttui kumeasti urahtaen Turbo-Mäniksi. VVV silmäisi sorkkarautaa heiluttelevaa korstoa arvioivasti ja pyöritti sitten silmiään. ”Vielä jonain päivänä toivon sinun riisuvan tuon verkkopaidan. Vielä jonain päivänä se tapahtuu, ja sitten minä syötän sen psykedelialaukulleni ja se on iäksi poissa.”

”Toivot vain”, Turbo-Män urahti ja virnisti niin, että kolot hampaiden välissä näkyivät.

”Erhm, alamaiset”, Lordi Paha yskäisi ja veti taas huomion itseensä. ”Tiedätte tehtävänne. Tehkää se. Nyt.”

”Entä siä, herra Lordimus?” Linjamäen Peruna kysäisi. ”Mikä teidän osanne on?”

”Luulisi, että jopa sinä pimeiden vesien Peruna ymmärtäisit mikä minun osani on tässä suuressa suunnitelmassa”, Lordi Paha puhahti. ”Minä valtaan saaren! Minä alistan sen mitättömät asukit diktatuurini alle! Minä otan kaiken kunnian! Ja minä etsin uuden rommitynnyrin Commander Pinkille. Hänen varpaansa eivät saa joutua kiemurtelemaan liian väljässä tilassa.”

”Siis varpaat”, Linjamäen Peruna nyökkäsi hyväksyvästi. ”Asia selvä.”

”Hienoa.”

Lordi Paha tarttui hattuunsa ja antoi sen vispata itsensä korkeuksiin. Saari ja sen rantamilla keinahtelevat alukset olivat autuaan tietämättömiä tulevasta kohtalostaan. Pian yksi uusi manner maailman tuntemattomista kolkista olisi hänen.

”Hyökätkää!”

~•~

Kommenttilaatikko ei tällä kertaa ole teidän käytettävissänne, koska ette kuitenkaan sitä halua käyttää. Se on ihan kiva tyhjänäkin, eikö vaan? Tietysti voitte uhmata inkvisitiota ja katsoa mitä tapahtuu, jos avaatte aivojanne hieman laatikon suuntaan.

Jos yhtään olen perillä kirjastomme sekalaisesta turhien tarinoiden kokoelmasta, uskaltaisin veikata ettei tätä tarinaa ole enää kuin yksi käärö löydettävänä. Tuon sen teille mitä pikimmin, ellen sitten kuole sitä ennen kohtalokkaaseen yskänpuuskaan tai hautaudu inkvisition papereiden alle. Tuhka ja milleniumin pölyt ovat kasaantuneet kirjastomme nurkkiin sellaisiksi keoiksi ettette uskoisi vaikka näkisitte silmillänne kaiken kauheuden.

Jääkää pahasti

Teidän inkvisiittorinne, Kätyri