Pitkä ja vaikea odotuksenne on päättynyt toistaiseksi. Olipa kyseessä sitten toive Pahan valtakunnan uudesta noususta tai kuumeinen palo eeppistä Blingraatti-tarinaa kohtaan, ette tule pettymään. Ei sillä että Pahan valtakunta oikeasti nousisi enää haudastaan. Siellä on mukava maata. Mutta zombieidenkin on välillä ryömittävä esiin haukkaamaan maukkaita ja jänteisiä ihmisvarpaita. Nomnom.
Tosiaan, uusi käärö on löytynyt, joten lukemaan siitä, te pienet ja rumat otukset. Hush. Pois.
5. Diktaattori tynnyrissä
”Onko rommitynnyri tarpeeksi ahdas makuunne?” kuului Lordi
Pahan ääni jostain haisevien seinien takaa. Commander Pink räpytteli pimeässä
silmiään ja yritti kuumeisesti selvittää mihin oli joutunut. Hänet oli sullottu
istumaan äärimmäisen ahtaasti jonkinlaiseen alkoholilta löyhkäävään säiliöön,
joka nyt Lordi Pahan kysymyksen myötä paljastui rommitynnyriksi.
”Ei laisinkaan”, Commander huusi vastaukseksi. ”Olisitte
vain majoittanut minut pienempään purkkiin. On sietämätöntä että kykenen yhä
liikuttelemaan varpaitani!”
”Minun vikani, arvoisa diktaattorikollega”, Lordi Paha
sanoi liioitellun anteeksipyytelevästi ja nosti tynnyrin kannen irti. Valoa
tulvi sisään ja hetkeen Commander Pink ei nähnyt kuin valkoista. Kun hänen
näkönsä palautui, hän havaitsi Lordi Pahan kuikuilevan yläpuolellaan, silinteri
koomisesti vinossa, hampaat valkeina hohtaen.
Commander Pink nousi ylös tynnyristä ja katseli ympärilleen.
Pahan valtakunnan lippulaiva liisi aalloilla ja sen pieni mutta erittäin
kiireinen miehistö paiski kiivaasti töitä hänen ympärillään.
”Mitä minä teen laivassasi?” Commander Pink kysyi
venytellessään kivuliaiksi kangistuneita raajojaan. ”Vielä hetki sitten olin
saarella uuden liittolaiseni kanssa.”
Lordi Paha hymyili leveästi ja hänen silmänsä kiilsivät
pahaenteisesti.
”Vaan et ole enää. Liittolaisistasi en tiedä, mutta juuri
nyt olet vankini, Commander, matkalla Pahan valtakunnan gladiaattori-areenalle.
Digimolit odottavat sinua, ja minä odotan esitystänne.”
Commander otti varovaisen askeleen pois Lordi Pahan luota
ja mulkaisi tätä kulmiensa alta.
”En ole vankisi. En nyt enkä koskaan. Ja gladiaattorit
saat unohtaa, olipa voittona millainen määrä suklaakeksejä hyvänsä.”
”Älä intä vastaan, pinkki pieni. Olet Sadistilla, inha,
märkä meri ympärilläsi, joten kyllä, sinä olet vankini eikä siitä enää puhuta.
Palaa tynnyriisi, kunnes löydän sinulle ja varpaillesi pienemmän kodin.”
Commander Pink huokaisi väsyneenä. Miksi kaikki hänen ja
Lordi Pahan keskustelut päättyivät aina näin? Miksi hän aina päätyi
huokaisemaan, ei alistuneena, mutta turhautuneena. Tylsistyneenä. Tämä kaava
oli kulutettu loppuun aikapäiviä sitten, mutta ilmeisesti hänen sekopäinen
naapurihallitsijansa ei sitä tiennyt. Olisi mukavaa vaihtelua saada dialogiin
jotain uutta ja järkevää sisältöä.
Commander Pink käveli laidan vierelle ja loi arvioivan
katseen valkoisena pärskyvään mereen. Kätyri ja Linjamäen Peruna pysähtyivät
toviksi seuraamaan hänen huojuvaa etenemistään, ennen kuin Lordi Paha komensi
alaisensa takaisin työhön.
”Enkö pyytänyt teitä palaamaan tynnyriinne?” Lordi Paha
kysyi uhkaavasti Commanderin selän takaa ja heilutteli sormeaan kohti mainittua
objektia.
”Kyllä, mahdollisesti pyysit juuri sitä”, Commander Pink
totesi välinpitämättömästi, yhä ympäristöään tarkastellen.
”Ja?” Lordi Paha tivasi.
”Ja kuten näette, en mennyt”, Commander selitti
rauhallisella äänellä, kuin pikkulapselle puhuen.
”Katso!” Lordi Paha karjaisi. Hän osoitti mielipuolisesti
kiilteleviä silmiään ja Commander Pink loi säikähtäneen katseen Pahan
valtakunnan diktaattoriin. ”Näetkö? Mitkä nämä ovat?” Lordi Paha meuhkasi niin
että koko kansi pysähtyi katsomaan välikohtausta. ”Niin juuri, sinä pinkki
diktaattorialokas, ne ovat silmät! Minulla on kaksi silmää ja näen, ettet ole
tynnyrissäsi! Mars tynnyriin, Commander.”
”Sanakin vielä tynnyristäsi ja viskaan sen yli laidan”,
Commander Pink ärähti vihaisesti. Sitten hän asetteli kasvonsa taas
peruslukemille, aivan kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut. Lordi Paha sen
sijaan tillitti häntä typertyneenä ja mutisi tuskin kuuluvasti: ”Olisi pitänyt
jättää sinut rannalle zombien ruoaksi.” Niine hyvineen hän poistui vihaisesti
puhisten toiselle puolelle laivaa, jättäen hämmentyneen Commander Pinkin
seisomaan niille sijoilleen.
Lordi Paha seisoi laivansa keulassa, kaukoputki silmänsä
päällä. Kätyri hääräsi hänen ympärillään, tehden tarpeettomia pikku kohennuksia
hänen diktaattorimaisen täydelliseen ulkomuotoonsa. Meri-ilma ei selvästikään
tehnyt hyvää hänen vaateparrelleen, joka oli suolasta kankea. Ei sillä että
Pahan valtakunnan lordi olisi moisesta välittänyt. Mikä tahansa oli parempaa
vaihtelua hänen kotoisan tulivuorensa loppumattomaan tuhkakerrokseen, joka
tuntui takertuneen hänen pienimpäänkin huokoseensa samalla sitkeydellä kuin
vaaleanpunainen pääjalkainen, jonka Commander Pink oli kaivanut esiin jostain
hänen laivansa sisuksista. Miksei Kätyri ollut hankkiutunut oliosta eroon?
Miksi se oli tuotu mukana hänen laivalleen? Miksi Commander Pink ja limainen
mustekala olivat niin erottamaton parivaljakko keskellä hänen mertahalkovaa
linnakettaan? Kenties pinkkiydellä on
jotain tekemistä asian kanssa, Lordi Paha pohti yrmeästi ja suuntasi
kaukoputkensa hieman enemmän länteen.
Kuinka Commander Pink oli yhtäkkiä ryhtynyt kapinoimaan
häntä vastaan? Koskaan ennen hänen ällöttävän pinkki diktaattorikollegansa ei
ollut avoimesti vastustanut hänen ylivaltaansa! Hän oli Lordi Paha, pahuuden ja
tuhkan kaikkivoipa valtias. Häntä kumarsivat olennot kaikista ulottuvuuksista
tästä tuonpuoleiseen. Hän, ja vain hän yksin, ylitti muiden ulottuvuuksien
mahtavat ja vähäiset kilpailijat, jotka mieluusti olisivat ottaneet
Tuomionvuoren haltuunsa. Hän oli Lordi Paha, joka oli voittanut
silinteripopulaation puolelleen, tuhonnut Teletapit ja Adam Lambertin. Häntä
seurasivat nimekkäät soturit, hänen lähipiirinsä koostui armottomista
tappajista ja mahtavimmasta velhosta mitä kuunaan oli naavapartojen keskuudessa
tavattu. Miksi siis Commander Pink, mitättömän L-27 hallitsija, pinkkiyden ja
diabetesta vikittelevien suklaakeksien ystävä, kuvitteli pystyvänsä
hangoittelemaan vastaan juuri nyt?
Oliko tuo likaa linssissä, vai nousiko merestä todella
jonkinlainen saari keskellä ei-mitään?
Lordi Paha siristi silmäänsä ja nyökytteli hyväksyvästi.
Saari se siellä seisoi ja mitä lähemmäs he lipuivat, mitä tarkemmaksi hän
veivasi kaukoputkeaan, sitä paremmin hän erotti muita aluksia sen rantamilla.
Kenties tuolta hän saisi hankituksi sopivankokoisen rommitynnyrin Commander Pinkille.
Eipähän tarvitsisi enää kuulla halaistua sanaa heiluvista varpaista.
”Hei ja hoi, miehistöni, alamaiseni ja vankini”, Lordi
Paha kuulutti Kätyrin ojentamaan megafoniin.
”Laskemme rantaan, soudamme saareen ja valtaamme sen
osaksi läpimätää, tuhkanharmaata imperiumiamme. Linjamäen Peruna, aikasi on
tullut! Tee historiankirjoihin painetuista tarinoista totta, upota veneet,
paatit ja alukset jotka tiellesi osuvat. Merten suuri peruna, tee nimellesi
oikeutta edes kerran eläessäsi ja nujerra vastarinta!”
”Yessör”, Linjamäen Peruna kiljui raivoisasti ja viskoi
nyrkkiään ilmaan.
”VVV ja Kätyri, kunniaa on murtaa neniä kapakkatappelussa.
Kunniaa on iskeä kolpakolla päähän, viiltää kynsiviilalla kurkkuun, hakata
vastustajat lautojen väliin sorkkaraudalla. Tehkää esi-isänne ylpeiksi, jos
teillä sellaisia on. Älkääkä unohtako minua. En salli teidän häpäistä
diktaattorianne kapakkatappelussa.”
”Jos herra lordi niin määrää”, Kätyri kitisi ilkeästi
virnuillen ja muuttui kumeasti urahtaen Turbo-Mäniksi. VVV silmäisi
sorkkarautaa heiluttelevaa korstoa arvioivasti ja pyöritti sitten silmiään.
”Vielä jonain päivänä toivon sinun riisuvan tuon verkkopaidan. Vielä jonain
päivänä se tapahtuu, ja sitten minä syötän sen psykedelialaukulleni ja se on
iäksi poissa.”
”Toivot vain”, Turbo-Män urahti ja virnisti niin, että
kolot hampaiden välissä näkyivät.
”Erhm, alamaiset”, Lordi Paha yskäisi ja veti taas huomion
itseensä. ”Tiedätte tehtävänne. Tehkää se. Nyt.”
”Entä siä, herra Lordimus?” Linjamäen Peruna kysäisi.
”Mikä teidän osanne on?”
”Luulisi, että jopa sinä pimeiden vesien Peruna
ymmärtäisit mikä minun osani on tässä suuressa suunnitelmassa”, Lordi Paha
puhahti. ”Minä valtaan saaren! Minä alistan sen mitättömät asukit diktatuurini
alle! Minä otan kaiken kunnian! Ja minä etsin uuden rommitynnyrin Commander
Pinkille. Hänen varpaansa eivät saa joutua kiemurtelemaan liian väljässä
tilassa.”
”Siis varpaat”, Linjamäen Peruna nyökkäsi hyväksyvästi. ”Asia
selvä.”
”Hienoa.”
Lordi Paha tarttui hattuunsa ja antoi sen vispata itsensä
korkeuksiin. Saari ja sen rantamilla keinahtelevat alukset olivat autuaan
tietämättömiä tulevasta kohtalostaan. Pian yksi uusi manner maailman
tuntemattomista kolkista olisi hänen.
”Hyökätkää!”
~•~
Kommenttilaatikko ei tällä kertaa ole teidän käytettävissänne, koska ette kuitenkaan sitä halua käyttää. Se on ihan kiva tyhjänäkin, eikö vaan? Tietysti voitte uhmata inkvisitiota ja katsoa mitä tapahtuu, jos avaatte aivojanne hieman laatikon suuntaan.
Jos yhtään olen perillä kirjastomme sekalaisesta turhien tarinoiden kokoelmasta, uskaltaisin veikata ettei tätä tarinaa ole enää kuin yksi käärö löydettävänä. Tuon sen teille mitä pikimmin, ellen sitten kuole sitä ennen kohtalokkaaseen yskänpuuskaan tai hautaudu inkvisition papereiden alle. Tuhka ja milleniumin pölyt ovat kasaantuneet kirjastomme nurkkiin sellaisiksi keoiksi ettette uskoisi vaikka näkisitte silmillänne kaiken kauheuden.
Jääkää pahasti
Teidän inkvisiittorinne, Kätyri
