Näin on asian laita, juu. Ne väijyvät makuuhuoneeni oven takana öisin valmiina hyökkäykseen aamun sarastaessa. Heti kun ne kuulevat minun ryömivän pedissäni, tekevät ne kaamean ätäkin. Voi minua raukkaa. Olen tainnut valittaa tästä teille ennenkin, alamaiseni, mutta henkivartijasysteemini ei oikein pelaa. No, herätessäni sänkyni pohjalta aamutuimaan säntäsi kimppuuni yllättäen kolme kaameaa, ulkomuodoltaan tunnistamatonta petoeläintä. Ne purivat minua nenästä, tuosta kauniista ulokkeesta, ja tunkivat kylmät, kosteat kuononsa korviini. Vaikka kuinka kiljuin, ei kukaan tullut paikalle. Pelkäsin pahinta. Olivatko kaikki muutkin saaneet kokea tämän kaamean käsittelyn, johon tämä minun lyhyt mutta loistelias elämäni tulisi päättymään? Koetin epätoivoisesti tavoitella jotain kätevää esinettä itsepuolustukseen yöpöydältäni, mutta ainoa mihin hapuileva käteni törmäsi oli ylikäytetty mp3-soittimeni. Julmaa. Lopulta käteni tarttui kiinni viimeöiseen puoliksi juotuun teemukiini, jonka sisällön heitin pikaisesti mönstereiden päälle. Ja niin ne sulivat. Jos jotain olen eläessäni oppinut niin sen, että kukaan muu ei siedä minun litkujani. Nyt sekin tuli todistetuksi.
Näin selvisin tuosta kamppailusta elämän ja kuoleman välillä. Löysin vain yhden alamaiseni palatsista, ja hänkin mokoma oli nukkumassa. Muut olivat menneet ulos ihailemaan uutta lintulautaa. On näistä alamaisista sitten paljon iloa, juu.
Olen saanut... tarjouksen. Suurelta muinaiselta. Minulla on mahdollisuus mennä elämään erakkoelämää kaukaisten vuorten erakkoluoliin. En ole vielä päättänyt mitä tehdä. Saisin ainakin olla rauhassa minua jatkuvasti piinaavilta assasinointiyrityksiltä ja epäpäteviltä alamaisilta. Mutta... asiassa on muutamia muttia. Ensinnäkin, olen laiska. Toiseksi... jotain. Riittääkö pimeyden ruhtinaan rohkeus tähän? Saamme nähdä.
Olin tuossa muutama päivä sitten tarkastuskierroksella asevarastossa, kun yllättäen törmäsin vanhaan tuttuuni, Vampyyrikultakalaan! Muistatteko, se kaamea majavainvainoaja. No, tällä kertaa kohtaamisemme oli hieman rauhanomaisempi. Hän jopa kutsui minut aterioimaan heimonsa luo, josta kieltäydyin vähemmän kohteliaasti, sanoen syyksi sen, ettei Kätyri voisi syödä heidän ruokiaan, sillä hänhän on nyt oxgryta-ruokavaliolla. Niinpä erosimme.
Muuten olen vain yrittänyt toteuttaa suunnitelmiani. Olen onnistunut ratkaisemaan muutamia muinaisia loitsukäsikirjoituksia, muun muassa erään joka kertoo eräästä viholliskansastamme. Näin lopuksi voisin vaikka heittää pätkän tuon kyseisen viholliskansamme kansallislaulusta, jonka laulaminen tosin on teiltä alamaisilta täysin kielletty. Krhm. No niin. Tästä se nyt lähtee.
"Oli keltillä kylän suurin kypärä... Eläköön keltit!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti