Myöhemmin päivän edetessä pikku termiitit ja hauturit joutuvat uusien uhkien eteen. He saavat huomata, että hautausmaaelämä verottaa rankemmin, kuin Lordi Paha aikoinaan. Hautausmaa ottaa omansa, se rypistää, kurtistaa, kutistaa, painaa kokoon ja aiheuttaa ennenaikaisia vanhuuden vaivoja. Kuten vähän pidempään työskennellyt hautausmaanhoitaja meille totesi haudanvakavalla äänellään: "Näkeehän sen meistäkin."
Tuota lausetta seurasi militaristinen käsky luoda relusti yli sata herkullisennäköistä mutalammikkoa ja sitten möyhätä ja hämmentää niitä lapiolla kuin viimeistä päivää.
"Ette lopeta ennen kuin kaikki työ on tehty tai sydänkäyrä suora!"
Demoninen sadettaja on villiintynyt ja karannut hallinnasta. Se hyökkäilee viattomien kimppuun, roiskuttaen saastaista rusehtavaa vettä, joka ennen muinoin elämänvirrassa virtasi puhtaana ja kirkkaana. Tähän vaivaan on olemassa vain yksi ratkaisu: kirmataan alastonna sadettimien alla (tämän seurauksista kävimme vakavan keskustelun, sillä siveellisyysrikoksesta joutuu vaikeuksiin) ja uhrataan muutama ihminen uhrilehtoon, jotta se jälleen kukoistaisi. Vain tuolla pyhällä rituaalilla saadaan demoni lauhtumaan ja palaamaan siveisiin ja vaatimatomiin tapoihinsa.
Kun päivä viimein oli paketissa, eikä ylitöitä ollut kaikeksi onneksi syntynyt (jatkuva pelko jonkin termiittiystäväme tuhosta väijyy aina mielessämme, sillä kuolema vaanii jokaisen kiven alla), kiiruhdimme elämänvirralle, jonka luokse oli viritetty mielikuvituksellinen hinaussysteemi. Sen tarkoituksena on toimia apuna virkistystä halajaville. Suuri ja viisas hautausmaanhoitaja valisti meitä sen käytöstä: "Siihen vain sidotte itsenne hinhaan ja heittäydytte jokeen. Kun tahdotte takaisin, annatte hinata itsenne jyrkännettä ylös."
Voitteko kuvitella, että olen yhä H. Engissä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti