Se on ohi. Sotaretkemme, siis. Kirjoitan, vaikka olenkin hyvin väsynyt taisteluidemme jälkeen ja käteni tutisevat... Käskin Kätyrin kirjoittaa, mutta häntä ei näy eikä kuulu, joten kaiketi minun on tämä hoidettava itse. Joskus sitä tulee ajatelleeksi vain, että mitä hittoa minä moisella alamaisella edes teen.
Valitettavasti minun on kerrottava, ettei Etnan valloituksemme onnistunut. Vaikka kuinka paljon olimmekin Hyvän joukkoja vakoilleet, emme olleet saaneet selville että heillä oli salainen iskuryhmä joukoissaan. Nimittäin Ranskalaiset. Kätyri törmäsi yhteen heistä eräässä pubissa, jolloin syntyi valtavan eeppinen aivojen taistelu. Kumpikin yritti epätoivoisesti todistaa olevansa viisas, mikä nyt tunnetusti on Kätyriltä jo ehkä hieman liikaa vaadittu. Niinpä hävisimme, kiitos Kätyrin tyhmyyden ja varsin hämäävän ranskalaisen aksentin. Yrityksen puutteesta ei kyllä voi moittia. Yritimme nimittäin hyökätä Etnalle joka päivä, kello kuudesta aamulla kello kymmeneen illalla. Teimme valtavan rasittavia matkoja vuorilla. Niin rasittavia että olin jatkuvan pahoinvoinnin vallassa. Välillä saimme muutaman voiton muutamassa vartiotornissa, mm. Marsalassa, mutta ne olivat varsin pieniä ja mitättömiä voittoja ne. Voi voi.
Yritimme myös Itachinmetsästystä. Itse en niin innoissani ollut, mutta Kätyrillä oli varsin hauskaa vaikkemme yhteen otukseenkaan siellä törmänneet. Kohtasimme myös vanhoja tuttuja, pöytäfiilejä ja lamppufiilejä, sekä muutaman alienin, jotka olivat muinoin ottaneet Kätyrin haltuunsa. Ja ninjoja. Paljon ninjoja. Sekä Masteryrmyn ja Apprenticeyrmyn, mutta he osoittautuivat ajan myötä Hyvän joukkojen vakoojiksi. Paljon tapahtui. Kerran minut yritettiin myrkyttää mansikkagelatolla, mutta se ei onnistunut, sillä olen tehnyt itseni tuolle aineelle immuuniksi syömällä sitä päivittäin pienen annoksen. Kerran minut myös siepattiin ja paiskattiin mereen, ilmeisesti tarkoituksena vilustuttaa minut, mutta terveenä täällä vielä ollaan. Ja matkalla minua yritettiin pommittaa ties millä jutuilla. Eräs lentoemoksi naamioitunut vakooja koetti viskoa minua muovimukeilla, eräs "matkustaja" jollain hämärällä turistikrääsällä.
Tässä nyt jotain sotaretkestämme. En edes yritä muistaa kaikkea, sillä mansikkagelatollakin on veronsa, lievä muistinmenetys. Ehkäpä Kätyri jossain vaiheessa suvaitsee kirjoittaa jotain ja saatte silloin kuulla loput retkestämme. Ja muistakaa, älkää luottako ranskalaisiin. Etenkin jos ne yrittävät oudolla aksentillaan todistella: "Mina hrakastan sinua."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti