Blingraatit maailman tuolla puolen, osa 3

Commander Pink lillui keskellä ei mitään. Hän ei muistanut mitään. Hän ei tuntenut mitään. Ylipäätään hän ei tiennyt mistään mitään. Tai oikeastaan, hän muisti räjähdyksen. Ja Lordi Pahan. Ja ne hemmetin Osca Wildet. Sen jälkeen iski armoton katkos.

Missä minä olen? Miksen minä näe mitään? Missä on kaikki pinkki? Missä?

Sitten jostain etäältä kuului pulputusta. Jotain kylmää ja limaista luikersi hänen kasvoilleen, tai tarkemmin ottaen hänen suuhunsa.

”Bhuahhhkhröhh” Commander köhäisi ja sylkäisi kitusistaan aimo annoksen merivettä. Pian sen jälkeen hän avasi silmänsä. Miksi kaikki on ihan sinistä? Sitten hän tajusi näkevänsä taivaan. Ja jotain pinkkiä myös. Jotain pinkkiä, joka luikersi liukkaasti pois hänen näkökentästään.

Sitten iski se kamala tunne, joka jokaiselle varmasti iskee, kun tajuaa ihan kirjaimellisesti lilluvansa jossain. Vieläpä jossain epämiellyttävän märässä ja kylmässä. Commanderille hänen karu olotilansa paljastui hänen yrittäessään nousta istumaan. Sen sijaan hän tunsi humpsahtavansa alaspäin, tuntien samalla ruumistaan kiertävät rihmat, jotka estivät häntä uppoamasta liian syvälle.

Karu totuus nääs kuului, Commander Pink lillui keskellä merta, kietoutuneena johonkin rakkolevää muistuttavaan kasviin, joka levittäytyi silmän kantamattomiin, kannatellen siinä samalla hänen varsin uppoamiskykyistä ruumistaan.

Ja entä mikä oli se pinkki, kylmä ja limainen, joka hetki sitten oli tunkeutunut Commanderin suuhun ja saanut hänet takaisin elävien kirjoihin? Pieni pään liike paljasti rykelmän lonkeromaisia ulokkeita ja ilmapallomaisen muodon niiden päällä. Hetken tarkastelun ja äkillisen ahaa-elämyksen jälkeen Commander tunnisti otuksen mustekalaksi. Arvioltaan hänen päänsä kokoiseksi. Ja pinkiksi.

Se, se on mustekala. Ja se taisi juuri pelastaa henkeni. Yäk! Onko suussani ollut mustekala? Tuollainen limainen ja, ja... Ja se on mustekala! Ja se on, voi härregyyd, se on pinkki! Awwww. Ihana. SULOINEN!

”Oletkolp plinä elopshha?” kuului liplattavan sössöttävä ääni, joka kaiken järjen mukaan ei voinut kuulua kuin mustekalan suusta. Commander päätti hylätä rationaalisen mielensä kirkumat vastalauseet mustekalojen puhekyvystä, sillä jos pieni polven korkuinen nalle kykeni muuttumaan ohjukseksi ja räjäyttämään hänen huvijahtinsa miljooniksi osiksi, maailmasta löytyisi aivan varmasti yksi puhumaan kykenevä mustekala. Joka kaiken lisäksi oli pinkki.

”Olen. Elossa ja jumissa. Ja märkä. Ja nälkäinen. Ja kylmissäni. Ja.. mutta.. niin. Olen kyllä elossa. Ainakin luulisin niin.”

”Ai 'plip'”, mustekala sanoi, ja päästi suustaan pienen vihreän kuplan, joka poksahti osuessaan leväiseen mattoon, jolla he lilluivat.

”Pääsenkö minä täältä pois?” Commander kysyi varovasti. Hän ei ollut vielä päättänyt mikä tämä pieni pinkki mustekala oli mustekalojaan

”Jossh plinä oshaaat uida alla veen.” mustekala totesi yksinkertaisesti.

”Ja entä jos en... jos en osaa? Onko täältä pitkä matka maalle?” Commander kysyi, eikä nauttinut ollenkaan ajatuksesta ”uida alla veen”.

”Dann~ du bist im Dreck zu nachtschlafender Zeit!”

Commander vaivasi harmaita aivosolujaan, muttei saanut järkeä lauseeseen. Niinpä hän muotoili kysymyksensä toisin: ”Uin vain päällä veen, miten maalle pääsen uudelleen?”

”Aaaaaa~”, mustekala sanoi päästäen jälleen liplattavan äänen ja pari uutta kuplaa.

”Kuivalle onp matkaapi päivän puolikas. Sinnekkö kakslonkeroinen tahtoo? Plip”

”Kyllä. Ja minulla on neljä lonkeroa”, Commander vahvisti ja heilutteli kaikkia levän sitomia raajojaan. Olen vain sekoamassa, ei sen kummenpaa. Ei mitään hätää... se olen vain minä ja raajani, anteeksi, lonkeroni, tässä valtamerenkaltaisessa märässä vesistössä. Vain minä, Commander Pink, joka puhun pinkille mustekalalle...

”Eth niin muotophuoli olekhaan”, totesi mustekala iloisesti pulisten. ”Thule, nelilonkeroinen. Ohjaan plinut kuivalle.”

Commander Pink räpisteli ja riuhtoi, kunnes sai itsensä irti leväklöntistä. Sitten hän seurasi kitukasvuiseksi jääneellä uimataidollaan mustekalaa, joka jo uiskenteli sykkivillä liikkeillään edelläpäin.

”Nelilonkero, plinä väärin uit! Käytä lonkeroithasi yhdessä, tuo räpiköinti olla hidasta 'plip' ja säälittväää”, pinkki mustekala huomautti hänen edeltään.

”Minä en ole mustekala. En voi uida noin 'phuuh', enkä edes 'phuuh' jaska uida kovin pitkään”, Commander Pink puuskutti epätoivoisten uintiliikkeiden suorittamisen välissä. Kieltämättä nyt olisi ollut hyvä, jos olisi sattunut pitämään vedestä hivenen enemmän ja jos joskus muinoin olisi ollut kiinnostunut vaikkapa harrastamaan kilpauintia mässäilyn ja peliluolailun ja ainaisen Lordi Pahan välttelyn sijaan.

”Vai niinh. No anna Oktofranzi opastaa pliua, nelilonkeroinen otus”, mustekala ehdotti ja kietoi imukuppimaisilla ulokkeilla päälystetyt lonkeronsa Commanderin ranteisiin. Sitten he uivat. Sykäyksittäin, kuin mustekalat ikään.

~*~

”Alamaiseni kuulkaa, olen elossa! Elossa ja voin hyvin, jos pahoinvointia ja tätä kaikkea ei lasketa”, kuului Lordi Pahan tekopirteä ääni korkealta maston nupista, jossa hän edelleen roikkui saappaansa varassa, pidellen kaksin käsin kiinni yhä lentelevästä silinteristään.

Jossain hänen alapuolellaan VVV purki itsensä ja Linjamäen Perunan ympärille luomaansa suojaa, joka koostui suurimmaksi osaksi tuhannesta kynsiviilasta ja mahdollisesti myös jostain hukkumisen estävästä loitsusta.

”Tule alas sieltä, Lordi Paha. Me olemme haaksirikkoutuneet”, Linjamäen Peruna kiekaisi päästessään pois kynsiviilojen viilamaisesta syleilystä.

”Ihan kuin minä kiikkuisin täällä huvikseni”, Lordi Paha huusi närkästyneenä takaisin. ”Auttakaa minut täältä alas niin kuin olisi jo!”

Muutaman, lisää kynsiviiloja sisältäneen toimenpiteen jälkeen Lordi Paha oli saatu taas turvallisesti laivansa kannelle.

”On suoranainen ihme, ettemme hukkuneet. Tai että tämä laho ja kaikinpuolin epäkelpo paatti selvisi näin oivallisessa kunnossa siitä imusta”, VVV totesi vilkaistessaan ympärilleen.

”Älä aliarvioi pahuuden voimaa”, Lordi Paha torui. ”Se kuolla ei voi, mik on iäti pahaa... ja tämä on Pahan valtakunnan laiva ja minä olen tuon valtakuntani ikuisesti elävä diktaattori. Niin kauan kuin minä elän, ei pahuus kuole. Joten pitäkää minut hengissä, kelvottomat!”

”Oliko tuo alku lainaus jostain?” Linjamäen Peruna kysyi epäillen.

”Lainaus? Kuinka kehtaat olettaa, että minä, verbaalisuuden ruumiillistuma, alentuisin lainaamaan muiden suustaan päästämiä lauseita? ” Lordi Paha taivasteli järkyttyneellä äänellä.

”No niin, meillä on muitakin ongelmia. Tämä laiva pitää saada takaisin vesille”, VVV muistutti. ”Ja jos emme pian kokoa Kätyriä, hän on levinnyt kuin Cthulhun kutsu ympäri tätä... paikkaa.”

”Niin aivan. No, työntäkääpä tämä paatti sitten takaisin elementtiinsä. Minä menen rannalle, koska täällä kerta sellainen on, ja tutkin vähän tuota ihanaa kuivaa maata, joka kaipaa osaksi valtakuntaani”, Lordi Paha sanoi ja lähti lampsimaan keinuvin askelin kohti rantaa. Hänen menonsa synnytti aallon pahaenteistä mutinaa.

Päästyään pois laivaltaan, Lordi Paha käppäili valkealla hietikolla. Kyseessä oli oikea paratiisisaari. Merta, palmuja ja tätä pientä valkeaa murua jalkojen alla. Niin pitkälle kuin silmä kantoi. Tosin, rannalla hyvän matkan päässä näytti retkottavan jokin epämääräinen estetiikan murhaaja. Mikä märkä möykky uskaltaa ilmestyä silmieni eteen? Lordi Paha mukisi mielessään lähestyessään ryvettynyttä kasaa, joka paljastui vastoin kakkia odotuksia...

”Onko silmissäni vieläkin tuhkaa? Se ei sitten poistu millään ilvelllä!” Lordi Paha puuskahti ääneen ja kaivoi silmiään epäuskoisena. ”Miten todennäköistä on, että sinä kaikista havittelemistani, kiduttamistani ja muutenkin piinaamistani olioista päädyt eteeni, Commander?”

Kun vastausta ei kuulunut, Lordi Paha tökkäsi löytöään kenkänsä kärjellä. Se kirvoitti epämääräistä valitusta Commanderin suunnasta:”Ei enää, ei enää uimista... Olen saanut vedestä tarpeekseni! Pois se minusta, että olisin mustekala enää, Oktofranzi.”

”Oktomikä? Minä ole mikään mustekala. Sinusta en sitten tiedä... Sinä hourit, Commander”, Lordi Paha torui. Mitä minä tekisin? Tämä herkullinen tilanne, jossa Commander Pink on armoillani. Mwhahaha. Hänet pitää kaiketi saada laivaani. Ja... laivaani työnnetään parhaillaan vesille. Tämä ei nyt oikein toimi.

Kaikesta huolimatta Lordi Paha tarttui kiinni Commanderin käsivarresta ja lähti vetämään häntä hitaasti kohti tulosuuntaansa. Miksi tämä uloke on näin limainen? Ei ole diktaattorille sopivaa työtä vedellä toisia, limaisia diktaattoreita pitkin rantoja. Missä Kätyri on kun häntä tarvitaan?

Suurien ponnistusten jälkeen Lordi Paha saapui takaisin rannalle. Vain valtava monttu oli jäljellä siitä, missä heidän laivansa, Sadisti, oli maannut hetki sitten. VVV ja Linjamäen Peruna olivat saaneet paatin takaisin vesille ja siellä se keinuikin kutsuvasti aaltojen päällä.

Jahas. Ne tomppelit eivät sitten ajatelleet minua. Lordi Paha kitisi mielessään ja junttasi silinterinsä puolitajuisen Commanderin päähän.

”Sinä pikku löytöni karkaat kuitenkin, jos jätän sinut yksin. Niin kiittämätön sinä olet, Commander, vaikka pelastinkin sinut vedestä juuri äsken. Siispä, silinterini, lennä ja vie tämä pääjalkaiseksi itseään luuleva diktaattoriystäväiseni laivani kannelle.” Isäntänsä sanojen voimasta silinteri vispasi ja nosti Commanderin ilmaan. Lötköksi käynyt ruumis kieppui vain vinhasti ympäri, kun hattu suuntasi kohti Sadistia.

Kun silinteri viimein palasi, sen vanavesissä seurasivat Linjamäen Peruna ja hänen selässään matkustava VVV psykedelialaukkunsa kanssa.

"Mikä teillä kesti niin kauan?” Lordi Paha tiukkasi alamaisiltaan näiden saavuttua.

”Kauan? Siitähän on puolisen tuntia kun lähdit kannelta!” Linjamäen Peruna huomautti.
”Se on liikaa.”
”Ja sitä paitsi, meidän merihirviömme ei ole päässyt uimaan aikoihin”, VVV sanoi. ”Perunalta puuttuu jotain. Hän ei ole enää se sama merten kauhu, kuin joskus vuosisatoja sitten.”
”Selityksiä”, Lordi Paha puuskahti. ”Spontaani merihirviön uimataidottomuus ei ole selitys, kun puhutaan minun odotuttamisestani. Hävetkää kaikki. Shame on you!”


”Meidän pitäisi nyt varmaankin sitten tutkia ympäristöä. Etsiä ruokaa, vettä ja sellaista. Ja jos täällä olisi jokin lähde tai järvi tai vastaava vesistö, niin voisin ehkä koota Kätyrin”, VVV sanoi, aivan kuin Lordi Paha ei olisi suutaan avannutkaan.
”Hmph, niin. Etsikää vettä ja ruokaa ja sisävesistö”, Lordi Paha käski ja teki hätistävän eleen kohti palmumetsää.  
 
Sinne siis mönkivät nuo kolme, eksynyttä, jotka eivät tienneet, mitä vielä tulisivat manaamaan esiin saaren syvyyksistä. 

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~ 

 

Siinä siis teille hieman jatkoa. Tiedän että odotitte sitä, koska Commander oli jo lähes kirjaimellisesti kurkussani kiinni. Hän kun palavasti tahtoo päästä shippaamaan itseään ja... niin. Likainen pääjalkainen. Hyi. 

Seuraava luku pitää sisällään zombeja. Ehkä. 

Kommentoikaa, pikku pääjalkaiseni ♥