Ja elukat hyökkäävät

Anteeksi nyt vielä tästä toisestakin kirjoituksesta tänään... Hah! Lordi Pahahan ei pyytele keneltäkään anteeksi! Diktaattori kirjoittelee niin usein kuin vaan haluaa, eikä teillä kurjilla ole siihen mitään sanottavaa!

Mutta kuitenkin. Tänään on tapahtunut niin poikkeuksellisen kummallisia että se suorastaan kiljuu kirjoittamista.

Minun kuitenkin lienee tarve siirtyä myös hieman eilisen puolelle. Pidimme nimittäin harvinaislaatuisen konferenssin VVV:n ja yllätysvieraan, Vampyyrikultakalan kanssa. Olin tilastoista havainnut majavakannan Montulla kutistuvan, eikä minulla ollut epäilystäkään syypäästä. Niinpä päätin kutsua itse syyllisen, Vampyyrikultakalan, tuon Koimetsäläis-alkuasukaskansan viimeisen edustajan palatsiini. Paikalle oli myös raahattava neutraali osapuoli, eli VVV. Jonka lojaaliudet nojaavat kyllä melko selkeästi minun suuntaani. Mutta ihan sama! Siellä me sitten kokoonnuimme pöydän ääreen ja aloimme kiivaasti keskustella majavain kohtalosta.

Vampyyrikultakala koetti vedota siihen, että majavat ovat hänen elinkeinonsa. Muistutin häntä muista tavoista hankkia ravintoa ja muuta. Kasvillisuus on Montulla melko runsasta. Kehoitin häntä myös jättämään muut Montulla käyskentelevät elukat rauhaan. Siellä elelee muun muassa äärimmäisen harvinainen silinterikanta. VVV taas koetti muistuttaa minua siitä, että Vampyyrikultakala on heimonsa viimeinen edustaja, niinpä hänelle pitäisi antaa oikeus alkuperäiseen elinkeinoonsa. Hiljensin heidät molemmat kuitenkin läjäyttämällä inkvisiittorinlaukkuni uhkaavasti pöydälle. Tämän jälkeen Vampyyrikultakala alkoi anella armoa. Hän ja VVV jopa sysäsivät minulle pari lahjusta. Tähän olin tietenkin hyvin tyytyväinen. Lahjukset ovat aina oiva tapa neuvotella Lordi Pahan kanssa. Niinpä ehdotin Vampyyrikultakalalle, että hän tulisi minulle töihin aloittelevaksi inkvisiittorikokelaaksi. Hän suostui heti, ja saatoimme kaikki huokaista helpotuksesta. Näin pääsin eroon majavia verottavasta riesasta ja sain kaupan päälle vielä yhden inkvisiittorin lisää. Juhlistimme päätöstä teen parissa ja taisinpa itsekin ängetä heille pari lahjusta.

No, se eilisen tapahtumista. Tämän päivän aikana on tapahtunut jotain vähintään yhtä kummallista. Olen jo pitkään tarkkaillut parvekkeellani nakottavaa lintulautaa. Siellä tapahtuu harvemmin mitään ihmeellisiä. Mutta tänään tapahtui. Olin jo pitkään tarkkaillut alkemistieni kanssa erästä erityisen pörheää tinttiä, joka ei vaikuttanut täysin terveeltä. Mennessäni pihalle tarkkailemaan kauniita maisemia jonkin aikaa myöhemmin, huomasin kyseisen tintin nyt mököttävän vanhan puutarhahanskan päällä. Käskin alkemistien tuoda sen sisälle. Ja niin he sitten tekivät.

Aluksi lintunen oli hieman hämillään. Se lennähti peloissaan erääseen puuhun (salini on kuin puutarha!) ja oli siellä hetkosen. Sitten se alkoi lennellä eestaas puun ja ruokasalin kattokruunujen välillä. Tämän jälkeen se pyrähti jo vähän energisempänä palvelijoiden siipeen, missä se kiintyi erityisesti erääseen lierihattuun ja vanhaan kattilaan. Erityisellä uteliaisuudella se tutkaili lintujen ruokintaan tarkoitettua jyväpussia. Sitten joku harvinaisen vähä-älyinen alkemisti avasi ulko-oven ja tintti pääsi vähäisen harhailun jälkeen karkaamaan. Saatatte ehkä kuvitella mitä sille alkemistille sitten kävi... No, hän ei piinaa meitä enää. Toivottavasti tintti ei enää meinaa kärähtää Tuomiovuoren savuissa.