Minä, Lordi Paha, olin monen mutkan kautta päätynyt ranskalaiselle uimaleirille, joka tosin pidettiin erään hyvin tutunoloisen järven rannalla.
Koettelin pysytellä etäällä ranskalaisista, he eivät oikein olleet mieleeni. Siinä me sitten rannalla pidimme esittelytilaisuuden ja muuta sellaista. Ohjaajat tekivät hyvin selväksi, että joka päivä uitaisiin järven toiselle puolelle ja takaisin. Sitten eräs ohjaajista alkoi puhua vieressäni lojuvalle blondille ranskalaiselle tytölle: "Jos kahmaisette pohjamutia, voitte löytää sieltä simpukoita. Katsokaa, onko niissä helmiä."
Niinpä tuo ranskalainen otti esiin suuren, valkean simpukan, josta hän hyvin taidokkaasti väänsi yläkannen irti. Ihailin syvän kunnioituksen vallassa tuon liikkeen vaivattomuutta. Ehkäpä ranskalaiset vain ovat oppineet sen luonnostaan, hehän syövät simpukoita niin paljon. Simpukan sisällä oli itse pehmeän tyynymäinen otus, mutta helmeä ei näkynyt. Niinpä ranskalainen tuhahti ja tiputti simpukan takaisin järveen. Tästä olin hieman järkyttynyt. Miten simpukkaparan onnistuisi nyt elää ilman kuorensa toista osaa?
Ohjaajat kuitenkin keskeyttivät ajatukseni, kun he käskivät meidän alkaa uida kohti vastarantaa, mikä oli varmaankin kilometrien päässä. Sitten huomasin, että järven poikki oli vedetty köysiä, jotka olisivat esteenä uimiselle. Mutta minäpä lähdin uimaan fisun lailla, sukeltaen aina pinnan alle kohdatessani köyden. Sitten kuulin ohjaajan huutavan: "Ei, teidän täytyy ylittää ne köydet! Niin kuin delfiinit!" Niinpä vaihdoin sukelteluni huimaksi loikkimiseksi.
Jonkin aikaa uituamme saavutimme vastarannan. Siellä meidät esiteltiin Suurelle Muinaiselle, joka alkoi innoissaan esitellä meille kotiaan ja kertoa rakennusmenetelmistä ja -tekniikoista, joita sen väsäämisessä oli käytetty.
Tällä välin olin ajautunut entistä kauemmas muista kurssilaisista. Väliä oli ainakin kymmenen metriä. Sitten ohjaajat alkoivat taas opastaa meitä: "Tarttukaa köyteen, vetäkää sitä itseenne päin, ja sitten työntäkää se mahdollisimman lujaa kohti ulappaa. Näin saamme aikaan valtavan aallon! Muistakaa käyttää koko ruumistanne." Ohjaaja kääntyi vielä minuun päin, huutaen: "Hei, sinä siellä!" ja toistaen äsken antamansa ohjeet. Olin suoraan sanottuna närkästynyt. Luuliko tuo ohjaaja minun olevan joku vähä-älyinen, vain sen takia etten viihtynyt heidän seurassaan? Nielin kuitenkin kiukkuni, kun aloimme työntää vettä. Aikaansaamamme aalto ei kyllä ollut kovinkaan suurellinen.
Lähdimme sen jälkeen uimaan takaisin sinne mistä olimme lähteneet. Tällä kertaa uiskentelin ja loikin niin sulavasti, että muut jäivät reilusti jälkeeni. Järven sivuille oli yllättäen pistetty pystyyn valtava rakennustyömaa, joka nyt ympäröi meidät joka puolelta. He olivat tosin ehtineet vasta pystyttää tukirakenteita ja tuoda paikalle koneensa. Mutta kaikki oli valtavan suurta. Koneet olivat varmasti kerrostalon kokoisia. Näin yhden todella suuren, joka lipui uhkaavasti aivan takanani, varjostaen synkeänä järven. Näin myös vieressäni massiivisen ja mustan kivikasan, joka näytti melko huojuvaiselta. Toivoin syvästi, ettei se kaatuisi päälleni.
Pian saavuin taas rannalle. Ja perässäni saapui hätääntynyt ohjaaja, joka kantoi yhden kurssilaisen päätä kädessään. Ihmettelin tätä tietenkin melkoisesti. Ohjaaja alkoi köyttää irtopäätä koivuun, kun huomasin kaksi poliisia mäen päällä. Menin tervehtimään heitä. Toinen heistä, viiksekäs ja lihava, alkoi yllättäen kertoa minulle kaikenlaista hämärää, muun muassa sitä että tavallisesti he kuuluivat johonkin oravakantaa tarkkailevaan iskuryhmään, mutta nyt oli poikkeustilanne joten heidät oli siirretty tutkimaan tätä kuolemantapausta. He olivat ilmeisen nopeasti päätelleet irtopään tarkoittavan murhaa. (Pää oli kyllä leikattu melko siististi irti). Yllättäen huomasin kantavani toisessa kädessäni murhatun sormenpäätä. En osannut päättää mitä sille tekisin, enkä voinut kysyäkään poliiseilta sillä he keskustelivat juuri ohjaajan kanssa. Niinpä päätin tiputtaa sormenpään maahan. Koetin myös olla katsomatta koivuun sidottua irtopäätä, etten vaikuttaisi liian kiinnostuneelta näin väkivaltaisista asioista.
Olin juuri pohdiskelemassa kuoleman syytä, kun heräsin makuusalini ulkopuolelta kuuluvaan manaukseen. En siis koskaan saanut tietää murhaajaa. Vaikka minulla on kyllä omat epäilykseni niiden suurten koneiden suhteen...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti