Riemullista Joulun taikaa kaikille alamaisille

Hyvät alamaiset, on Joulun aika. On suuren biletyksen aika. On lahjojen aika. Siispä, tässä minun kirjailema lahjani, joka on omistettu Lordi Pahalle ja siinä sivussa annettu teillekkin luettavaksi. Hyvää Joulua kaikille!! 

Lordi Pahan muistelmat

Vain yhden silinterin tähden

Oli niin kaunis aamu (tai enemmänkin hyvin varhainen aamu), kuin Pahan valtakunnassa vain voi olla. Tuomionvuori tuprutti hiljakseen nokista savuaan eriskummallisista rööreistään, ja vankien kauhunkiljaisut kaikuivat kidutussalissa inkvisition tehdessä iloista työtään jossain vuoren uumenissa. Palvelija toi minulle kupposen Järleytä, juuri oikealla tee-maito -suhteella.

Istuksin siis aamuvarhain omassa sopessani, kuuntelin alhaalta kaikuvia ääniä, hörpin Järleytä ja lueskelin laiskasti Kätyrin jättämiä raportteja valtakuntani tapahtumista.
Jossain oli nähty kaksi kadonnutta teletappia, jaahas. Jollain hämärällä syrjäkujalla oli kuunneltu Lady Gagaa ja muuta paskaa. Inkvisitio hommiin vaan.
Auringonkukat leviävät rajojen sisäpuolelle, Kätyri vaan hommiin.
Commander Pink nähty Pahan valtakunnan rajoilla, levittämässä pinkkiyttä maailmaan. No, niin kauan kun ei meikän alueelle tunkeudu niin levitelköön pinkkiyttä ja rakkautta ja mitä ikinä haluaakin, vaikka ylimakeita suklaakeksejä, hikisiä sukkia tai epämääräisiä (ihmis)kakkusia.
Dying Bobossa oli tapeltu. No, se on varsin kehittävää yhteishengen kohotusta. Mikään ei luo paremmin yhteistä vihamielisyyttä, kuin kunnon tappelu. Hmm. Hmm.
Lordi Pahan palvojat ovat perustaneet oman seuran, jäsenmäärät nousevat tasaisesti. Miten niin tasaisesti? Jokaisen pitäisi jo valmiiksi palvoa Lordi Pahaa, joten jäsenmäärien pitäisi nousta suorastaan räjähdysmäisesti.

Huoh. Ei mitään mielenkiintoista täälläkään. Selailin paperikasaa läpi ja yritin saada selvää Kätyrin salakielestä. Ihan oikeasti, kuinka kukaan voi kirjoittaa noin? Itse Cthulhunkin manaus on helpompaa kuin tuon rävellyksen lukeminen.

Mutta sitkeästi kahlasin harakanvarpaisen tekstin läpi, kuten kunnon diktaattorin on tehtävä, mikäli haluaa estää Lady Gagoja, Justin Biebereitä ja muita kammotuksia sikiämästä omalla ihanalla maaperällään. Siispä oli väistämätöntä, että silmiini pompahti eräs hyvin lyhyt merkintä, jostain, mitä Kätyri oli sivusilmällä nähnyt pimeissä metsissämme.
“Outoja ovat epäilyttävän khuulit sylinterit, joita nähnyt olen Kielletyn metsän syövereissä lentelevän. Mystistä. Mystistä tosiaan.”
(Ja jos haluatte tietää, niin tuo oli tulkattu versio. Oikea näytti suurin piirtein tältä:

“Ou+ojz ovz+ ep¨zily++¨zv¨zn khuuli+ sylin+erit, joi+z n¨zhny+ olen Kielle+yn me+s¨zn syövereiss¨z len+elev¨zn. Mys+is+¨z . Mys+ist¨z +osizzn.”)

Tästäpäs sainkin hienon idean. Päätin viettää päiväni noita sylinterejä bongatessa, sillä olenhan tunnetusti silinterien suojelija ja Kätyri oli varmaankin spotannut harvinaisen, Pahan valtakunnan silinteripopulaation.

Innoissani heitin neonvihreän matkaviittani harteilleni, vedin übercoolit saappaani jalkoihini ja keräsin taskuihini pieniä tarpeellisia tarvikkeita. Metsään kun tahdot mennä, muista aina, tulitikut ja huulirasva.

Sitten häippäisin salakavalasti Tuomionvuorelta ja suuntasin kohti Kiellettyä metsää. Ja se siis on ihan syystäkin kielletty. Siellä voi vaikka kuolla. Niin on käynyt monelle, uskokaa minua. Inkvisitiokin käy siellä säännöllisesti uhriensa, ei kun siis asiakkaidensa kanssa.

Saavuin metsän reunaan, juuri, kun auringon säteet alkoivat tunkeutua läpi Tuomionvuoren tuottamien huurujen. On se luonnossa olo kyllä kummallista. Ilmakin on täällä melkeinpä puhdasta. VVV on varmaan tehnyt täällä jotain tutkimuksia ilmaindikaattoreidensa kanssa. Velho-paralla kun ei tukka pysy päässä ihan joka paikassa.

Rohkeasti, vailla pelonpoikastakaan, tunkeuduin metsään, kohti sen synkeää ydintä.

Oli pimeää, mutta siitähän minä en välitä. Hämyinen metsä kuhisi pikku ötyksiä ja muita mönkijöitä. Ohittamassani purossa uiskenteli majava, keihäs sydämessään. Epäilyttävää. Vampyyrikultakala on varmaankin vaihtanut metsästysympäristöään.

Näin myös epäilyttävästi plösöhaltian jälkiä muistuttavia painaumia sammalikossa. Itse kiltti-kansaa ei näkynyt missään. Karhuja sun muita ei myöskään näkynyt. Ei sillä, että niistä minulle uhkaa olisi. Kukaan ei vahingoita Lordi Pahaa omalla maallaan.

Saavuin pian pienelle aukealle. Se oli siisti, karu pikku aukea. Taivasta pilkotti mukava siivu oksien lomasta. Näin VVV:n ilmaindikaattoreita roikkumassa puiden oksilla. Ne olivat oransseja ja jonkin huokoisen sienen peitossa. En tiedä onko se luonnollista. Mutta mikäpäs minä olen puuttumaan suuren gurun puuhiin. Sen sijaan jatkoin matkaani. Hetken vain, ennen kuin jokin musta hyökkäsi silmille (ihan kirjaimellisesti). Se oli yllätys. Säikähdin ja juoksin minkä pienillä kintuillani pääsin, takaisin aukealle. Olento seurasi minua yhä, kammottavan lähellä. Kammottavan verenhimoisena.

Notkeasti heilautin itseni lähimmän puun alaoksalle. Vailla epäröintiä repäisin yhden lähellä törröttävän oksan irti (siinä roikkui palanen sitä oranssia ilmaindikaattoria) ja sytytin sen palamaan tulitikkujani hyväksikäyttäen (mitäs minä sanoin, metsässä voi aina tarvita tulitikkuja). Soihtu paloi kirkkaalla liekillä ja olento perääntyi. Nyt, kunnon valaistuksessa, näin mikä se olento oli. Se oli silinteri!

Se leijui noin puolentoista metrin korkeudella maasta ja sen silmätön tuijotus oli suunnattu minuun. Täytyy sanoa, että vaikka silintereillä tosiaan ei ole silmiä millä mulkoilla, niin ne voivat halutessaan näyttää hyvinkin murhaavilta ja hirvittäviltä. Silinteri siis leijui siinä edessäni ja näytti juuri niin kauhistuttavalta, kuin vain silinteri voi näyttää. Sohaisin soihdullani eteeni ja sain silinterin perääntymään. Tyytyväisenä tulokseen, valaisin soihdullani ympäristöäni vähän paremmin. Silinteri väistyi valon tieltä, paljastaen koko klaaninsa puiden varjoissa. Siellä niitä oli. Silintereitä, suuria ja pieniä. Suurin osa mustia, mutta jotkin harmaita tai jopa punertavia (ja yksi neonkeltainen… luonnonoikku varmaan). Olin saapunut silintereiden alueelle. Juuri sinne, minne olin pyrkinytkin.

Silinterit olivat suunnanneet huomionsa minuun, kun kökötin puunoksalla soihdun kanssa ja tarkkailin niitä. Sitten edessäni oleva silinteri, se jonka takia istua nökötin puussa, se leijui korkeammalle. Aina vain korkeammalle. En koskaan saanut tietää, mitä se olisi tehnyt, sillä kädessäni roihuava soihtu oli jotenkin onnistunut sytyttämään viereisen puun oksiston tuleen. Ja siitä se helvetti sitten pääsi irti.

Kauhuissani katsoin, kun tuli söi puuta silmieni edessä ja silinteri-parat pakenivat pakokauhussa paikalta. Itsestäni en ollut niinkään huolissani, vielä. Tuomionvuorella asuessa tulee immuuniksi sellaisille epämiellyttäville pikkujutuille kuin savu ja kuumuus. Tai ainakin minä olen immuuni niille. Mutta silinterit olivat vaarassa. Ihanat, upeat silinterit.

Pohdin kuumeisesti ratkaisua tilanteeseen, kun näin jotain eriskummallista. Metsästä, liekkien seasta alkoi lapata paikalle kummaa porukkaa. Lyhykäisiä ihmismäisiä olentoja. Ne hihkuivat ekstaasissa ja osoittelivat liekkejä. Kaikkialla paloi, paitsi minun oksallani. Koska mikään ei vahingoita Lordi Pahaa omalla maallaan. Eivät edes murhanhimoiset silinterit. Tai tuli.

No, nuo oudot olennot kerääntyivät pikku aukealle ja syttyivät liekkeihin yksi kerrallaan. En tiedä mitä kummaa euforiaa tuo kansa tunsi lieskojen polttaessa heidän vaatteitaan ja ihoaan, mutta joka tapauksessa olennot ulvoivat ja hihkuivat, hyppivät ja tanssivat aukealla villisti, alkukantaisesti.
“Tie tuonpuoleiseen on auki”, he messusivat valaistunein kasvoin ja lasittunein katsein.
“Tulkaa, siskot ja veljet, tie on auki!” Äänet olivat pieniä ja syvän tunnelatauksen sävyttämiä.
Sitten, heidän johtajansa, ainakin oletan niin, saapui paikalle. Ette varmaankaan usko, kun sanon että tuota kansaa johti Adam Lambert. Resuisiin vaatteisiin pukeutuneena, punainen silinteri päässään, Lambert ilmaantui metsästä ja muu väki väistyi hänen tieltään. Sitten tanssi ja ulvonta jatkui kahta kamalampana. Väki tanssi Adam Lambertin ympärillä ja Lambert tanssi ja pomppi heidän kanssaan, kuin riivattuna. Palava puu räsähteli ja näin, kuinka tulipalo oli levinnyt jo kauas näkökenttäni ulkopuolelle. Tuli veti aukealle aina vain lisää joukkoa, ja kuin koiperhoset, nuo metsäläiset hakeutuivat liekkien luokse. Nyt ilmiliekeissä nuo Koimetsäläiset, näin minä heitä nimitän, tanssivat palavien puiden keskellä, palaen. Varjot kieppuivat paljaassa maassa, vääntyilivät ja liukuivat pinnalta toiselle. Ja siinä oksallani, jotenkin eristyksissä tästä kaikesta, minä katsoin tätä melkein lumoavaa itsemurhaa.

Valitettavasti edes Tuomionvuorella ei voi tottua palavan Koimetsäläislihan hajuun (ja ihan hyvä niin), joten löyhkä alkoi hiljalleen tehdä pahaa. Ja sitä paitsi, tuli oli itsepintaisesti alkanut lipoa puuta, johon olin paennut. Hyi sentään. Nyt oli aika keksiä, kuinka minä pääsisin pois täältä. Hätäisesti etsin pakotietä, mutta luonnollisesti sellaista ei ollut mailla halmeilla. Ei ainakaan maassa. Sen sijaan spottasin kimppuuni hyökänneen silinterin, joka oli jäänyt lillumaan turvallisen matkan korkeuteen, ikään kuin seuraamaan tapahtumia. Silinteri pyöri ilmassa laiskanoloisesti ja minä katselin kadehtien sen vapautta.

“Olen silinterien suojelija, teidän ystävänne, auta minua”, huusin äänellä, jollainen lähtee vain Lordi Pahan kurkusta hänen puhuessaan silintereille, tai tässä tapauksessa silinterille.

Silinteri keinahti epämääräisesti. Sitten, hitaaaasti se laskeutui pääni tasolle. Hyvin, hyvin hitaasti ja harkiten se asettautui pääni ylle. Ja vieläkin hitaammin se asettautui päähäni. Se oli juuri sopiva. Juuri minun päähäni istuva silinteri. Voitonriemuinen virne halkaisi kasvoni. Ja sitten tunsin jonkin puristuvan pääni ympärille. Sitä tunnetta voisi kai kuvailla eräänlaiseksi paineeksi. Kuin rengas kiristyisi kallosi ympärillä. Kuitenkin, silinteri pureutui päähäni ja sitten nousin ilmaan. Sekin on aika mielenkiintoinen tunne. Kouraisee lievästi vatsanpohjasta, kun jokin vetää sinut päästäsi ylös korkeuksiin. Tartuin silinterin lieriin ja sitten sitä mentiin. Silinteri pyöri ja kieppui vinhasti ja minä pyörin ja kiepuin mukana. Neonvihreä viittani hulmusi takanani, kun lensimme yli loimuavan Kielletyn metsän, yli Tuomionvuorta ympäröivien kuivien tasankojen. Lensimme korkealla, tuhkapilvien yläpuolella. Siellä aurinko paistoi kirkkaasti ja kimmelsi silinterin hienolla pinnalla ja minun teroitetuilla hampaillani, kun virnuilin mielipuolisesti siinä kieppuessani.

Sitten, yllättävä pudotus. Säikähdin, mutta tunsin silinterin tiukentavan omalaatuista otettaan päästäni. Yhtäkkiä pudotus hidastui ja sitten, seisoin parvekkeellani. Omalla parvekkeellani, voi sitä tunnetta!
Silinteri lakkasi kieppumasta ja päästi pääni, ja minut, vapaaksi otteestaan.
Minun päässäni kiepunta kuitenkin jatkui. Valitettavasti. On se kamalaa, kun näkökentässäsi keinuu kuin laivassa myrskyävällä merellä. Yököttävää! Yököttävämpää kuin Kätyrin limaiset kädet.

Liukkaasti (ja pahoinvoivana) kuin Lordi Paha, luikahdin huoneistooni epävarmoin askelin. Silinteri seurasi perässäni. Aivan vapaaehtoisesti. Olin hyvin, hyvin mielissäni. Mielihyvääni lisäsi sekin, että pääni tuntui taas vakaalta. Tai niin vakaalta, kuin pääni koskaan voi tuntua.

Iloisena kuin juuri tunnustuksen saanut inkvisiittori, lampsin alas vuoren uumeniin hakemaan aamiaista. Mikään ei ole sen parempaa kuin chilillä höystetyt nuudelit. Mums.

----

Tuona liekehtiväisenä päivänä sain siis tämän silinterini, joka nyt ah, niin uskollisesti kiikkuu päässäni. Edelleenkään en ole aivan perillä sen päivän tapahtumista, mutta vain yhden silinterin tähden puolet Kielletystä metsästä paloi ja koko alkuperäisväestö (ja Adam Lambert) siinä samalla. Voi Koimetsäläisiä. *mwhahahahaaaa*

---------
Pidittekö? Rakastitteko? Liikutuitteko kyyneliin? Antakaa viestiboksin laulaa.
Ja huom. tämä oli erinnäisistä syistä versio 1. Lopullinen ja täydellinen versio 2., annettiin Lordi Pahan hellään huomaan, joten siksipä saatte tyytyä vain tähän.

Ja nyt, ennen kuin häviän lukemaan erästä mielenkiintoista kirjasta, tahdon vielä kiittää syvästi ja lämpimästi Lordi Pahaa, VVV:tä ja Commander Pink:iä heidän überkhuuleista lahjoistaan.
Ja viestitän myös Joleuksen terveiset Lordi Pahalle: "Hyvää Joulua!!!!"