Raito ja PELKKÄ ääni

Tai jotain tuollaista se oli. Mutta ei siitä ihan vielä sen enempää. Kätyri tässä siis hei. Kuten näkyy, olen palannut takaisin.... lomaltani. Ette varmastikaan voi kuvitella tuntemuksiani, kun ensimmäinen asia jonka palatessani näen on Lordi Paha hirttolavalla. Ja se, se, se kammotus, jonka A. von Dracula oli ottanut kätyrikseen. Huh. Vieläkin oksettaa. Ja mikä kammottava sekasotku tänne onkaan ilmestynyt. En olisi kuvitellut arvoisaa esi-isääni ihan noin... epäpäteväksi henkilöksi.

Ikäväkseni on ilmoitettava, että myös James Jones on paennut. Toimenpiteisiin on ryhdytty. Aion henkilökohtaisesti pitää huolen siitä, että se itserakas hedelmä-poju saa ansionsa mukaan. *Khehehe*

Nyt sitten ajankohtaisempiin asioihin. Koska minulle on jälleen ilmestynyt järkyttävästi töitä, tarvitsen mitä ilmeisimmin avustajan. Niinpä lähetän ympäri Pahan valtakuntaa sanan: Tulkoot kaikki halukkaat Tuomionvuorelle kokeilemaan onneaan Kätyrin apulaisena.

Mutta, koska tiedän valtakunnassamme majailevan jos jonkinlaista onnenonkijaa, tietyt ehdot on täytettävä. Nyt kerron mitä hakijalla EI saa olla, koska tämä lista on huomattavasti lyhyempi kuin se TÄYTYY olla lista.

• Kaikki karhut, älkää vaivautuko. Olen saanut selkeää näyttöä sukulaisteni taholta. Varsinkaan Pedobearia en tahdo nähdä lähelläkään minua. 
• Sinulla ei saa olla pottatukkaa tai sitä lyhyempää kuontaloa. 
• Et saa muistuttaa plussapalloa, koska se on hyvin epäkäytännöllistä. Täällä pärjäävät vain atleettiset olennot, kuten minä. 
• Sinulla ei saa olla valloitussuunnitelmia eikä varsinkaan suunitelmia maailman tuhoamisesta. 
• Et saa olla missään määrin kateellinen Lordi Pahalle, et saa piinata Commander Pinkiämme (koska se on minun ja Lordi Pahan erityisoikeus) etkä saa olla vaaraksi VVV:n hiuksille 

Sitten pieni katsaus siitä mikä saattaisi olla hyödyllistä. Jos olet ennakkoluuloton ja ahkera kuolemaasi asti, et kyseenalaista annettuja ohjeita ja näytät edes jossain määrin hyvältä (mikä onkin sitten kriteeri erikseen), ota ihmeessä yhteyttä. Ja huomhuom, tämä ei ole seuranhakuilmoitus enkä minä ole mikään unelmien työnantaja/heila Kätyri, joten älkää pettykö.

Nyt vielä lopuksi, pieni tarinainen.

Raito ja pelkkä ääni

Raito Yagami makoili sängyllään. Oli ollut raskas päivä. Monta ihmistä, pahaa ihmistä, oli saanut ansionsa mukaan. Hänen kättään särki julmetusti kirjoittamisesta. Death Note lojui pöydällä, samoin päivän lehti ja epämääräinen kasa tyhjiä sipsipusseja. Raito odotti. 

Jo jonkin aikaa häntä oli piinannut eräs asia. Ei, ei se että hän oli massamurhaaja, vaan se, että hän kuuli ääniä. Oikeastaan, muuta hän ei yksinollessaan kuullutkaan. Aina se tuli jostain. Seinästä, lattiasta, lampusta, kirjan välistä... mistä vain. Se ääni.

Tämä ei olisi ollut niin kauhean epämukavaa, mutta ääni kertoi ikäviä asioita. Se häiritsi hänen opiskeluaan. Se kertoi, että hän oli tyhmä kuin saapas. Se kertoi että hän haisi, käski häntä peseytymään. Joskus se humisi hänen korvansa juuressa ja sai hänet kirjoittamaan uhrin nimen väärin.

Nyt, Raito vain odotti. Hän ajatteli huijata ääntä. Hän ei tehnyt mitään. Ääni yleensä tuli kun hän teki jotain. Nyt hän ei tehnyt yhtikäs mitään. Häntä tylsistytti. Hän otti avaamattoman sipsipussin, avasi sen. 

"Hei, Raito-boy", sanoi ääni pussista. Raito huokaisi. 

"Etkö onnistunut? Menikö suunnitelma mönkään?" ääni kysyi pilkallisesti. "Sellainen sinä olet, täysi nolla. Ja rumakin vielä. Miten sinä siedät itseäsi? Eikö kukaan ole kertonut sinulle miltä näytät? Valehteleeko peilikin? Voi Raito-raukkaa, minä kerron millainen olet. Olet ruma. Iljettävä."

Äänen puhuessa Raito mussutti sipsejään. Hän oli jo tottunut ääneen. Vaikka kukaan muu ei näyttänyt kuulevan sitä, hän oli varma sen olemassaolosta. Hän oli tottunut. 

"Ota omena", ääni pyysi. Raito pyöritteli silmiään. Typerin käsky ikinä, hän ajatteli. 

"Ota nyt se omena", ääni pyysi. "Se saa sinut jälleen terveeksi. Minä katoan kun syöt sen. Tiedäthän, ei ole normaalia kuulla ääniä. Se ei ole tervettä. Olet sairas."

Raito ei välittänyt. Hän mussutti sipsejä. 

"Ota omenaaaa~", ääni maanitteli. 

Raito pudisti päätään. Ei ollut järkeä puhua, eihän huoneessa oikeasti ketään ollut, joten hän ei puhunut.

"Ei sitten. Et halua olla terve. Et halua eroon minusta. Huono juttu. Minä tahtoisin eroon sinusta. Olet ruma. Haiset. Et syö edes omenaa. Hiuksesi ovat aivan hirveät", ääni valitti. 

Tämä oli jo uutta, Raito tuumi. Ääni myönsi haluavansa eroon hänestä. Mutta ei, hän ei söisi omenaa. Hän ei alistuisi oman päänsä tuotoksille. 

"Raito~ Syö omena!" ääni käski. 

"Etkö? No hyvä on sitten. Kirjoita nimesi Death Noteen. Tapa itsesi."

Raito mussutti sipsejä. 

"Ylilihavuuteen ei ole niin helppo kuolla kuin luulet. Pääset tavoitteeseesi nopeamminkin. Kuole." 

Raito mussutti edelleen. 

"Raito-kulta, tee palvelus. Syö omena. Kuole. Syö omena." 

Puolentoista tunnin päästä. 

"Syö omena. Kirjoita nimesi Death Noteen. Syö omena."

"EN SYÖ OMENAA!" Raito karjaisi. "HÄIVY!!" 

Tuli aivan hiljaista. Alakerrassakin äänet katosivat. 

Ja sitten...

"Raito Yagami. Syö. Omena!" 

Ja Raito sai tarpeekseen. Hän ryntäsi huoneestaan, portaat alas, keittiöön. Hän otti hedelmäkorista omenan, ahmi siitä paloja. Heitti jäännökset roskakoriin. Juoksi takaisin huoneeseensa.

Viimein, se on poissa, Raito tuumi helpottuneena.

"Raito-boy, teit sen. Nyt, syö banaani", kuului tyytyväinen ääni hänen tyynystään. 

Ääni. Se. Ei. Ollut. Hävinnyt. Raito nappasi kynän ja Death Notensa. Ääni hänen tyynyssään maanitteli edelleen. Nopeasti hän avasi muistikirjan. 

"Raito, sinä rumilus, mitä sinä teet?" ääni kiljui hänen kynästään. 

Raito oli saada sydänkohtauksen jo pelkästä säikähdyksestä. 

"Katso nyt mitä teit", ääni sanoi syyttävästi. 

Ja niin... Death Notessa luki: Imagay Raito. 

Ja ääni nauroi.  

Huomioinen, arvon kansalaiset. Kätyri suuressa viisaudessaan feilasi jälleen. Se on Raito ja PELKKÄ ääni, joten unohtakaa se "vain" versio. Kaivakaa sille syvä hauta ja polttakaa se mielessänne tuhkaksi. TUHOTKAA SE! 

Ei tässä muuta.