Commander Pink, seitsemän vuoden päästä palaan vaatimaan marsipaani-Legolaksella koristettua übermakeaa kakkuani... mutta sitä ennen puhukaamme vähän oleellisemmista asioista kuten teistä, arvoisat alamaiseni. Nyt on ikävä kyllä todettava että olen PETTYNYT. Isolla P:llä. On nähkääs niin, että ensinnäkin te olette kadonneet ja toisekseen te ette enää rakasta meitä niin paljon kuin viime jouluna, jolloin tätä ihanaa blogia oli klikkailtu yli 700 kertaa. Ymmärrättekö te? Yli 700 kertaa! Ja nyt, mihin te NYT kykenette? Te kykenette vain hieman yli 300:aan vilkaisuun per kuukausi. Hävetkää! Shame on you! Go library!

Siispä, ottakaapa itseänne niskoistanne kiinni ja raahautukaa tänne; heti! Mitä ihmettä te muka teette siellä, jos ette ole täällä? Lämmitätte kokaiinia mikrossa? Googletatte homoeroottisia teoksia piristämään likaistakin likaisempaa elämäänne? Pureskelette kuolaisia jäätelötikkuja (kuten minä nyt)? Leivotte Legolas-figuureilla koristeltuja kakkuja? Uneksitte jonkun fransmannin raiskaamaan teidät unissanne? Mitä mitä mitä?

Kipin kapin Pahan valtakuntaan tai usutan miljoonittain verenhimoisia öttiäisiä kimppuunne. Ihan oikeasti. Ne ovat hirmuisia. Purivat jopa minua. Kumpikin nilkka ja pää on syöty. Yhyh. Kutiaa.

Ja nyt kun olette täällä, niin kuunnelkaa ja katselkaa ihan huviksenne tuo (ja ihailkaa kuinka Studio Gimli mättää nanosekunnin ajan kohdassa 3:18) :