Se oli Sipuliruiska. Välimeren lihaskastikkeen ja muiden gourmee-herkkujen seassa. Se ei kertakaikkiaan tullut ymmärretyksi. Se oli angst ja masis. Kukaan ei välittänyt.
En minäkään.
Välitin ennemmin eräästä pikku liekistä, joka epätoivoisesti halusi kuolla. Välitin enemmän kirotuista pergamenttinipuista, jotka halusivat tappaa sokerikiteet pääkopastani.
Sipuliruiska itki.
Se oli aivan yksin.
Ja sitten...
Se tapasi Commander Pinkin.
Commander oli myös aivan yksin. Lukittuna Tuomionvuoreen, kauas kaikesta kauniista.
Nyt kumpikaan ei enää ollut yksin eikä onneton.
Commander koristeli Sipuliruiskan hienolla kuorrutteella ja teki siitä kauniin. Pikku Sipuliruiska hymyili. Commander Pink oli myös iloinen, koska oli saanut pikkuisen Sipuliruiskan onnelliseksi.
Samaan aikaan pikku liekki kuoli. Kätyri huokaisi alistuneena ja poistui.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Ehkä joskus, ehkä vielä joskus... ehkä kenties joskus saan aikaan täydellisen pahan tarinan, joka onnistuu olemaan myös onnellinen.
Ja milloinkohan hitossa TÄMÄ muka tapahtui?!?!?!?!
VastaaPoistaMinä en kestä enää, minä häivyn!!!
Se, Commander hyvä, tapahtui silloin kun olit hivenen tainnoksissa sen viimekertaisen hyvyyspuhdistuksen jäljiltä.
VastaaPoistaJa ei, et sinä häivy. Jos olet yksinäinen, voin lähettää sinulle lisää pikku Sipuliruiskia.
IOH ------> L-27
VastaaPoista-C.P.
PS: Täällä ei ollut edes ketään shipattavaa!